Perheen tulotaso ei vaikuta merkittävästi lasten ajankäyttöön

  1. Lapset ovat oman ajankäyttönsä parhaita asiantuntijoita
  2. Perheen tulotaso vaikuttaa lasten kotitaloustöiden määrään
  3. Pienituloisten perheiden lapset lukevat muita enemmän
  4. Perheen tulotaso ei vaikuta lasten kirjastokäynteihin
  5. Lasten ajankäytössä on vielä paljon tutkittavaa

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Kirjoittajat: Mia Hakovirta on sosiaalipolitiikan yliopistonlehtori Turun yliopistossa, Hannu Pääkkönen on erikoistutkija Tilastokeskuksen Elinolot-yksikössä ja Anna-Maria Tenojoki on yliopisto-opettaja Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2012.

Keski- ja suurituloisten perheiden tytöt käyttävät enemmän aikaa koulutyöhön ja harrastavat soittamista enemmän kuin pienituloisten perheiden tytöt. Suurituloisten perheiden pojat puolestaan tekevät enemmän kotitöitä kuin pieni- ja keskituloisten perheiden pojat. Perheen tulotasosta johtuvat ajankäytön erot ovat kuitenkin Suomessa kohtuullisen pieniä.

Lasten ajankäyttö on muuttunut merkittävästi viime vuosikymmeninä. Lasten vapaa-aika on lisääntynyt, ruutuajan osuus arjessa on kasvanut, mutta liikuntaan, ulkoiluun ja sosiaaliseen kanssakäymiseen käytetty aika on vähentynyt (Pääkkönen 2007; Österbacka 2010; Miettinen & Rotkirch 2012). Nykyisin lapsilla on paljon harrastuksia, ja monet viettävät vapaa-aikaansa internetissä, kerhoissa, järjestöissä tai yhdistyksissä (Pääkkönen 2007). Myös vanhempien työn asettamat vaatimukset luovat kiirettä, johon lapsi ei pysty vaikuttamaan millään tavalla (Miettinen & Rotkirch 2012).

Lapsiperheiden ja lasten ajankäyttöä muokkaavat monet yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset kuten tuloerojen ja lapsiköyhyyden kasvu. Samaan aikaan kun tuloerot ovat kasvaneet, on nykylapsuudesta tullut entistä kulutuskeskeisempää (Wilska 2008; Pugh 2009). Suomalaisissa tutkimuksissa onkin havaittu, että nimenomaan lasten rahankäyttö vapaa-aikana jakaa ja erottelee lapsia. Suurituloisissa perheissä rahaa on mahdollista käyttää muuhunkin kuin välttämättömyyksiin, ja lapsillakin on mahdollisuus kuluttaa rahaa vapaa-aikaan. Lapset saavat myös itse vapaammin määrätä, miten ja mihin rahaa kulutetaan. (Pajunen 2007; Niemelä & Raijas 2010.)

Taloudellinen eriarvoisuus ja elämänmuotojen eriytyminen heijastuvat monella tapaa lasten ajankäyttöön. Lasten ajankäytön rakenne ja se, keiden kanssa he aikaansa viettävät, vaihtelee tulotasoltaan erilaisissa perheissä (esim. Yeung & Glauber 2007). Pienituloisissa lapsiperheissä vanhempien mahdollisuus tukea taloudellisesti esimerkiksi lasten koulunkäyntiä, harrastuksia ja vapaa-ajanviettoa voi olla vähäistä.

Esping-Andersenin (2009) mukaan lapsuudessa luodaan lasten sosiaalisen pääoman kehityksen perusta. Erilaisessa sosiaalisessa ja taloudellisessa asemassa olevilla vanhemmilla on erilaiset mahdollisuudet sijoittaa sekä taloudellisia resursseja että aikaa lasten kasvua ja kehitystä tukevaan toimintaan. Tämä voi voimistaa lapsiperheiden taloudellisen kahtiajakautumisen vaikutuksia ja haitata lasten sosiaalisen pääoman kehittymistä pienituloisissa perheissä.

Artikkelissa tarkastellaan 10–17-vuotiaiden vanhempiensa kotona asuvien lasten ajankäyttöä ja harrastuksia. Valtaosa tarkastelussa mukana olevista lapsista (93 prosenttia) on pääasialliselta toiminnaltaan opiskelijoita. Lasten kotitaloudet on jaettu tuloluokkiin kotitalouden henkilöä kohti laskettujen tulojen perusteella siten, että 1.–3. tulokymmenyksiin kuuluvat ovat pienituloisia, 4.–7. tulokymmenyksiin kuuluvat keskituloisia ja 8.–10. tulokymmenyksiin kuuluvat suurituloisia.

Olemme erityisen kiinnostuneita siitä, miten perheen taloudellinen tilanne heijastuu lasten ja nuorten ajankäyttöön, ja ennen kaikkea vapaa-aikaan ja koulunkäyntiin sekä kavereiden kanssa vietettyyn aikaan. Lasten ajankäyttöä analysoimalla voidaan tehdä näkyväksi lasten arkea. Tutkimuksen aineistona ovat 10–17-vuotiaiden lasten täyttämät ajankäyttöpäiväkirjat, jotka Tilastokeskus keräsi vuosina 2009–2010 (ks. Pääkkönen & Hanifi 2011).

Tutkimus on sitoutunut lapsuudentutkimuksen paradigmaan, jossa korostetaan lasten oikeutta tulla kuulluiksi ja osallisiksi lasten omaa elämää ja arkea koskevissa tutkimuksissa (esim. Alanen 2009; Karlsson 2012). Epäloogisesti lapsuutta tai lasten ajankäyttöä koskevaa tietoa ei useinkaan ole kerätty lapsilta, vaikka lapset itse voivat tuottaa rehellisintä tietoa omasta elämästään. Ben-Arieh ja Ofir (2002) korostavat, että jos haluamme ymmärtää paremmin lasten ajankäytön ja hyvinvoinnin rakenteita, tarvitsemme tutkimusta, jossa kohdejoukkona on koko lapsiväestö ja tietoa on kerätty lapsilta. Ajankäyttötutkimuksessa lasten ajankäyttöpäiväkirjan ohjeet ja esimerkit on mukautettu lapsen elämään sopiviksi, ja päiväkirjamenetelmän on testeissä todettu olevan luotettavampi kuin tavallisen kyselylomakkeen, koska päiväkirja koskee "tässä ja nyt" -tilannetta (Järvensivu 2007).

Lapset ovat oman ajankäyttönsä parhaita asiantuntijoita

Lapsiperheiden ajankäyttöä tutkittaessa saadaan arvokasta tietoa myös lasten ajankäytöstä. Kaikissa lasten ajankäyttöä tarkastelevissa tutkimuksissa ei ole kuitenkaan noudatettu sellaisia lapsuudentutkimukselle ominaisia asetelmia ja näkökulmia, joissa lapset itse toimivat tiedontuottajina ja joissa lapsinäkökulma on ollut mukana koko tutkimusprosessin ajan, vaan tietoa lasten ajankäytöstä on kysytty esimerkiksi lapsen vanhemmilta.

Seuraavaksi tarkastelemme muutamia ajankäyttötutkimuksia, joissa lapset ovat itse olleet tuottamassa tietoa omasta ajankäytöstään. Kiinnitämme huomiota erityisesti siihen, miten perheen taloudellinen tilanne muokkaa lasten ajankäyttöä. Lasten ajankäyttö on monella tavalla yhteydessä vanhempien ja perheen tilanteeseen kuten vanhempien työssäkäyntiin ja perheen toimeentuloon.

Useissa aikaisemmissa lasten ajankäyttöä tarkastelevissa tutkimuksissa on havaittu selviä perheen tulotason ja sosioekonomisen aseman mukaisia ajankäytön eroja sekä lasten tekemisissä että siinä, keiden kanssa he viettävät aikaansa (esim. Bianchi & Robinson 1997; Yeung & Glauber 2007). Yeung ja Glauber (2007) tutkivat vanhempien taloudellisen aseman vaikutusta lasten ajankäyttöön Yhdysvalloissa lasten ajankäyttöpäiväkirjojen ja kyselyaineiston avulla. Heidän tuloksensa osoittivat, että vanhempien tuloilla on selkeä yhteys lasten ajankäyttöön.

Ensinnäkin tulotasoltaan erilaisissa perheissä lasten ajankäytön rakenne on selvästi erilainen. Lapset, joiden perheiden taloudellinen tilanne oli hyvä, viettivät muita enemmän aikaansa lukien ja tietokoneen äärellä. Köyhien perheiden lapset sen sijaan katsoivat enemmän televisiota kuin parempituloisten perheiden lapset. Parempituloisten perheiden lapset käyttivät muita lapsia enemmän aikaansa kotitöihin ja ostoksiin. Perheen tulotaso oli yhteydessä myös lasten sosiaaliseen aktiivisuuteen.

Köyhät lapset viettivät selvästi vähemmän aikaa isiensä kanssa kuin varakkaampien perheiden lapset. Köyhissä perheissä isät olivat myös vähemmän aikaa lastensa saatavilla. Äitien kanssa käytetyn ajan määrä ei vaihdellut eri tuloluokissa. Myös lasten ajankäytössä muiden sukulaisten kanssa oli eroja: köyhien ja pienituloisten perheiden lapset viettivät selvästi enemmän aikaa sukulaistensa kanssa kuin parempituloisten perheiden lapset. Köyhemmät lapset kuitenkin viettivät enemmän aikaa yksin kuin varakkaampien perheiden lapset. (Yeung & Glauber 2007.)

Bianchin ja Robinsonin (1997) tutkimuksen mukaan korkeasti koulutettujen vanhempien lapset opiskelivat ja lukivat muita lapsia enemmän ja katsoivat televisiota vähemmän. Vanhempien koulutuksen ja lasten kotitöiden tekemisen välillä ei sen sijaan ollut yhteyttä. Toisin kuin odotettiin, kokoaikatyössä käyvien äitien lapset katsoivat selvästi vähemmän televisiota kuin kotona olevien äitien. Bianchin ja Robinsonin mukaan tulokset tukevat oletusta, että vanhempien koulutus ennakoi parhaiten tulevan sosiaalisen pääoman määrän.

Suomessa lasten ajankäyttöä on tutkittu monista näkökulmista ja monenlaisilla aineistoilla, mutta vain harvassa tutkimuksessa ajankäyttöä on tarkasteltu perheen taloudellisen tilanteen kannalta (ks. Pääkkönen 2010, 78–81). Joitakin tutkimuksia toki on tehty. Lehdon ym. (2009) tutkimuksessa havaittiin, että korkeamman sosioekonomisen aseman omaavien vanhempien lapset käyttivät muita lapsia enemmän aikaa liikunnan harrastamiseen, viettivät vähemmän aikaa television ja tietokoneen ääressä sekä nukkuivat pidempiä yöunia (Lehto ym. 2009).

Miettisen ja Rotkirchin (2012) mukaan kotona ruokailu viikonloppuisin ja vapaapäivinä oli muita yleisempää ylempien toimihenkilöiden perheissä ja harvinaisempaa alempien toimihenkilöiden perheissä. Kaiken kaikkiaan perheen korkea sosioekonominen asema on yhteydessä lasten terveellisempiin elintapoihin ja ajankäyttötottumuksiin.

Eräässä laadulliseen aineistoon pohjautuvassa haastattelututkimuksessa selvitettiin taloudellisen eriarvoisuuden vaikutuksia lasten arkeen (Hakovirta & Rantalaiho 2012). Siinä havaittiin, että varakkaamman lapsen vapaa-aika on aktiivista ja hänellä on paljon harrastuksia. Varakkaamman lapsen vapaa-ajassa keskeiseksi nousi myös sosiaalisuus, mikä ilmeni siinä, että aikaa vietetään muiden ihmisten seurassa joko harrastuksissa tai ystävien kanssa kahvilassa, shoppailemassa tai elokuvissa – siis sellaisissa toiminnoissa, joihin tarvitaan rahaa.

Perheen heikko taloudellinen tilanne puolestaan vaikutti selvästi siihen, miten lapsi voi vapaa-aikaansa viettää. Köyhän perheen lapsi voi jäädä helposti kaveriryhmän ulkopuolelle, koska hänellä ei ole rahaa. Tämä taas voi vaikuttaa lasten väliseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen, sillä lasten vertaissuhteiden muodostumisessa samat intressit kuten jokin yhteinen harrastus ovat tärkeitä.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 11.3.2013