Elämänvaihe vaikuttaa asumistoiveisiin – työura valinnan mahdollisuuksiin

  1. Nuorten ja iäkkäiden asunnot keskivertoa pienempiä
  2. Työllisten ja työttömien asuinoloissa on eroja
  3. Oma asunto hankitaan jo työuran alussa
  4. Nuoret ja vanhat asuvat kerrostaloissa
  5. Asuminen on toiveiden ja mahdollisuuksien yhteensovittamista
  6. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Kirjoittaja: Topias Pyykkönen on yliaktuaari Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2013.

Asuinolot vaihtelevat iän ja elämäntilanteen mukaan. Keskeinen tekijä asumisratkaisujen kannalta on vakaa työura. Siirtyminen opinnoista työelämään merkitsee monelle omistusasunnon hankintaa.

Suomalaisista asumistutkimuksista välittyy kuva, jonka mukaan suomalaisilla on asumisen suhteen yksi yhteinen toive: omakotitalo rauhallisella alueella (Lapintie & Halsu 2010, 175). Lapintie ja Halsu (2010) huomauttavat, että vaikka monille suomalaisille omakotitalo on asumista koskevan toivelistan huipulla, se ei ole sitä kaikilla. Pientaloihanteen suosio peittää alleen muita, normista poikkeavia asumistoiveita: osa meistä ihannoi urbaania asumista. Kirjoittajien mukaan on "helppo löytää useita asumisen alakulttuureita, jotka kytkeytyvät paitsi erilaiseen arvomaailmaan, myös ikävaiheeseen ja elämäntilanteeseen." (emt.)

Sen sijaan Marketta Kyttä, Katariina Pahkasalo ja Mari Vaattovaara (2010, 92–93) toteavat, että vaikka asumistoiveiden erilaistumista pidetään asumispoliittisena trendinä, ei siitä ole juurikaan empiiristä todistusaineistoa. Tutkimuksissa on usein päädytty siihen, että väestön asumistoiveet ovat yllättävänkin samankaltaisia.

Toisistaan poikkeavien asumistoiveiden ja -valintojen selittäjänä mainitaan usein ikä tai elämänvaihe (vrt. Juntto 2008, 4). Seuraavassa vertailen suomalaisten asuinolosuhteita elämän eri vaiheissa ja pohdin mikä on elämänvaiheen ja asumisvalintojen suhde. Tarkastelen myös asumisvalintojen ja työmarkkina-aseman välistä yhteyttä. Artikkelin perusjoukko on vuoden 2011 vakinaisesti asuvat henkilöt eli asuntoväestö.

Arkipuheessa elämänvaiheet jaotellaan tyypillisesti nuoruuteen, keski-ikään ja vanhuuteen. Iän lisäksi näihin vaiheisiin liitetään mielikuvia niihin kuuluvasta toiminnasta: opiskelu kuuluu nuoruuteen, työskentely keski-ikään ja eläkkeen nauttiminen vanhuuteen.

Mielikuvat eivät vastaa täysin todellisuutta, mutteivät myöskään ole täysin tuulesta temmattuja. Vuonna 2011 neljännes 20–25-vuotiaista oli opiskelijoita, mutta 26–35-vuotiaista vain kuusi prosenttia. Työllisten osuus puolestaan on korkeimmillaan suomalaisten keski-iän (41 vuotta) paikkeilla: 44-vuotiaista 83 prosenttia oli työllisiä vuonna 2011. Joka toinen 63-vuotias on jo eläkkeellä.

Artikkelissani en luokittele elämänvaiheita minkään tietyn ikäluokituksen mukaan, vaan käyttämäni ikäluokitukset ovat lähinnä analyysin tukena. Luokitukset eivät siten ole mikään lopullinen totuus nuoruudesta, keski-iästä tai vanhuudesta.

Kuten arkipuheessakin on tapana, liitän elämänvaiheisiin iän lisäksi pääasiallisen toiminnan: onko asuntokunnan viitehenkilö työllinen, opiskelija tai eläkeläinen.

Asumiseen liittyviä kysymyksiä, asumistoiveita ja niiden toteutumista tutkitaan usein kyselyaineiston avulla (esim. Juntto 2007). Asumista voidaan kuitenkin tarkastella myös rekisteriaineistojen valossa. Rekistereissä on tieto esimerkiksi asunnon hallintasuhteesta, varustetasosta, asuntokunnan rakenteesta, tilavuudesta, talotyypistä ja sijainnista. Tulokset koskevat toteutuneita asumisvalintoja. Seuraavassa keskityn asumisen tarkasteluun asunnon hallintasuhteen, huoneluvun ja talotyypin valossa.

Hallintasuhde kertoo asuuko henkilö omistamassaan asunnossa vai vuokralla, huoneluku kertoo huoneiden määrän (pois lukien keittiö) ja talotyyppi luokittelee rakennukset pientaloihin, asuinkerrostaloihin, rivi- tai ketjutaloihin sekä muihin rakennuksiin (esim. liike- ja toimistorakennukset).

Tarkastelen asumista asuntokunnittain. Ikää ja pääasiallista toimintaa koskevat tiedot koskevat asuntokunnan viitehenkilöä. Asuntokunnan viitehenkilöllä tarkoitetaan asuntokunnan suurituloisinta henkilöä sillä poikkeuksella, että mikäli suurituloisin on alle 25-vuotias lapsen asemassa oleva henkilö, käytetään viitehenkilön määrittelyssä myös ikää. Viitehenkilön kautta on mahdollista tutkia pääasiallisen toiminnan ja asumisen välistä suhdetta.

Nuorten ja iäkkäiden asunnot keskivertoa pienempiä

Nuorten ja iäkkäiden asuinolosuhteet poikkeavat keski-ikäisten olosuhteista sekä asunnon hallintaperusteen, koon että talotyypin mukaan. Keski-ikäiset asuvat muita useammin omistusasunnossa ja muita tilavammin.

Omistusasujien osuus ikäluokasta nousee iän kasvaessa. Asuntokunnista, joiden viitehenkilö oli iältään 20–25-vuotias, asui 18 prosenttia omistusasunnossa. 56–65-vuotiaiden asuntokunnista jopa 74 prosenttia asui omistusasunnossa.

Kun tarkastellaan kodin pinta-alaa ja huonelukua, eivät nuoret ole ainoa keskiarvosta poikkeava ikäryhmä. Vakinaisesti asuttujen asuntojen keskimääräinen pinta-ala oli 81,1 neliötä ja keskimääräinen huoneluku kolme. 20–25-vuotiaiden asuntokuntien keskimääräinen pinta-ala oli 51,1 neliötä ja keskimääräinen huoneluku 1,9 eli selvästi keskivertoa alempi. Pinta-alan mukaan tarkasteltuna nuorten lisäksi ainoastaan yli 75-vuotiaat asuivat keskimääräistä pienemmissä asunnoissa: neliöitä oli keskimäärin 72,3 ja huoneita 2,7. Kaikkia muita ikäluokkia tilavammin asuivat 36–45-vuotiaat, joiden asuntojen keskipinta-ala oli 93,2 neliötä ja keskimääräinen huoneluku 3,4.

Kun käytettävissä olevat neliöt suhteutetaan asuntokunnan kokoon, muuttuu tilaston antama kuva. Vaikka asuntojen keskimääräinen pinta-ala pienenee iän kasvaessa, kasvaa neliöiden määrä suhteutettuna asunnossa asuvien määrään. Nuorilla, 20–25-vuotiaiden asuntokunnilla, on käytettävissään keskimäärin 36 neliötä henkilöä kohden. 46–55-vuotiailla on käytettävissään yli neljäkymmentä neliöitä henkilöä kohden ja 66–75-vuotiailla keskimäärin 56 neliötä henkilöä kohden.

Myös talotyypin näkökulmasta nuoret ja iäkkäät poikkeavat keski-ikäisistä. Nuorten asuntokunnista 77 prosenttia asuu kerrostaloissa, kun puolestaan 46–55-vuotiaiden asuntokunnista 34 prosenttia asuu kerrostaloissa. Kerrostaloasumisen suosio kasvaa jälleen asuntokunnan viitehenkilön ikääntyessä: 48 prosenttia yli 75-vuotiaiden asuntokunnista asuu kerrostalossa.

Tyypillisiä eroja ikäluokkien välillä voi havainnollistaa tarkastelemalla kahden henkilön asuntokuntia viitehenkilön iän ja asunnon huoneluvun mukaan. (Taulukko 1.)

Taulukko 1. Kahden hengen asuntokunnat huoneluvun ja viitehenkilön iän mukaan vuonna 2011. Prosenttia.

  Huoneluku              
Ikä 1 2 3 4 5 6+ Tuntematon Yhteensä
Kaikki 4 27 29 23 11 4 1 100
16-19 16 66 15 2 1 0 1 100
20-25 10 64 20 4 1 0 1 100
26-35 8 45 29 11 4 2 1 100
36-45 5 31 33 18 8 3 1 100
46-55 4 22 31 25 13 4 1 100
56-65 2 17 28 30 16 6 1 100
66-75 2 18 30 29 14 6 1 100
76- 3 24 33 25 9 4 1 100

Lähde: Tilastokeskus. Asunnot ja asuinolot.

Kahden hengen asuntokunnista, joiden viitehenkilö on 56–65-vuotias, 22 prosentilla oli käytettävissään vähintään viisi huonetta. Sen sijaan nuorimmista ikäluokista ainoastaan prosentilla oli käytettävissä yli neljä huonetta. Käytettävissä olevien huoneiden määrä laskee hieman siirryttäessä vanhimpaan ikäluokkaan, jossa yli neljän huoneen asuntoja oli enää 13 prosentilla.

Kahden hengen asuntokuntien tarkastelu on siinä mielessä kertovaa, että näillä asuntokunnilla huoneluku ei ole niin tiiviisti yhteydessä tilan tarpeeseen. Nuorten kahden hengen asuntokuntien tiiviimmän asumisen voi ajatella liittyvän muita matalampaan tulotasoon. 56–65-vuotiaiden keskimääräistä tilavampaa asumista selittää puolestaan käytettävissä olevat tulot ja varallisuus sekä nykyinen perhetilanne – moni saattaa asua kodissa, joka hankittiin nyt jo poismuuttaneita lapsia varten.

Asuminen ei siten liity ainoastaan ikään tai mihinkään muuhun yksittäiseen tekijään, vaan asumisolosuhteiden muotoutuminen on monen tekijän summa. Seuraavassa pohdin tarkemmin asumisen ja pääasiallisen toiminnan välistä suhdetta.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 23.9.2013