Ihmisten omat kokemukset täydentävät objektiivisista asuinolomittareista saatuja tietoja

  1. Nuoret asuvat usein ahtaasti
  2. Makuuhuoneiden määrään pohjautuva tilastointi yleistyy
  3. Asuintila ei lopu varsinaiseen asuntoon
  4. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Kirjoittaja: Marie Reijo on erikoistutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 2/2013.

Kotitalouksien asuinoloja on vaikea selvittää yksinomaan objektiivisia mittareita käyttäen, koska numeroiden taustalla on hyvin monenlaisia elämisen järjestelyjä ja asumistarpeita. Myös ahtaasti asumisesta tarvitaan ihmisten omiin käsityksiin perustuvaa tietoa.

Perherakenteet ovat yksilöllistyneet ja moninaistuneet. Kun väestön liikkuvuus ja muutot ovat lisääntyneet, ovat myös kotitalouksien asumisjärjestelyt ja asumismuodot samalla moninaistuneet. Kotitalouden jäsenten asuminen ja arki saattavat kiinnittyä useaan paikkaan. Tällöin puhutaan asumisen monipaikkaisuudesta (Haukkala 2011; Paris 2008; ks. myös Kati Pitkäsen artikkeli tässä numerossa). Monikotisuudesta taas puhutaan silloin, kun asumiseen liitetään sosiaalisia, psykologisia ja emotionaalisia merkityksiä (Easthope 2004).

Monipaikkainen asuminen voi olla esimerkiksi perheenjäsenten asumista pysyvästi useassa asunnossa, pendelöintiä varsinaisen asunnon ja kakkosasunnon välillä tai kausiluonteista vapaa-ajan asumista. Rajanvetoa tehdään sen mukaan, onko kyse pakotetusta vai vapaaehtoisesta asumisesta.

Pakotettu, elämäntilanteesta johtuva monipaikkainen asuminen voi seurata esimerkiksi työpaikan sijainnista tai lasten vuoroasumisesta erillään asuvien vanhempien luona. Vapaaehtoista monipaikkaista asumista puolestaan edustaa pariskuntien ns. LAT-asuminen (living apart together). Se tarkoittaa sitä, että pariskunnat asuvat osan ajasta erillään ja osan yhdessä.

EU:n tulo- ja elinolotilaston EU-SILCin asuinoloja vertailevan tilastoinnin näkökulma on ollut huono-osaisuudessa. Kakkosasunnot parantavat useimmiten niiden kotitalouksien asumistasoa, joiden asumistaso on jo ennestään hyvä (mm. Skoglund 2002; Kati Pitkänen tässä numerossa).

Kuten oheisesta kuviosta käy ilmi, suomalaisten asumistaso on eurooppalaisittain hyvä. Tässä artikkelissa keskityn ahtaasti asumiseen, joka heikentää yhä merkittävästi kotitalouksien asumistasoa (Reijo 2007; Tiihonen 2008). Käytän tarkastelussani myös tuloksia tutkimuskysymyksestä, jolla on selvitetty henkilöiden (EU-SILCin kotitalousosaan vastaavat henkilöt) omaa mielipidettä asuntonsa ahtaudesta.

Kuvio. Ahtaasti asumisesta kärsivien henkilöiden osuus EU-maissa vuonna 2011. Prosenttia.

Lähde: Eurostat 2013. Irlannin tieto on vuodelta 2010.

Vastaukset ovat syntyneet monenlaisissa olosuhteissa: elämisen ja asumisen järjestelyt eroavat kotitalouksien välillä ja kotitalouden jäsenten vuorokausirytmit ovat erilaiset. Kotitalouksien asumistarpeet ovat hyvin erilaisia; asuintila on vain yksi joskin hyvin tärkeä tekijä ahtaasti asumisen kokemuksessa. Asunnon ahtautta koskeva kysymys on esitetty kotitalouksille EU-SILCin lisäosana vuosien 2006 ja 2011 tiedonkeruun yhteydessä.

Nuoret asuvat usein ahtaasti

Suomessa ahtaasti asuminen on erityisesti nuorten yhden henkilön talouksien ja pienten lasten perheiden ongelma. Alle 35-vuotiaat pitävät usein asuntoaan ahtaana riippumatta siitä, asuvatko he yksin vai pariskuntina. Alle 35-vuotiaista yksin asuvista ja pareina asuvista noin 16 prosenttia asui ahtaasti vuonna 2011. Samoin alle 7-vuotiaiden lasten perheistä yli 24 prosentilla ja noin 16 prosentilla niistä perheistä, joiden nuorin lapsi oli 7–12-vuotias, oli mielestään ahdas asunto (oheinen taulukko).

Nuorten asunnot ovat pienempiä, ja nuorilla on asuintilaa henkilöä kohti vähemmän kuin muilla väestöryhmillä. Nuorten tulotaso on yleensä suhteellisen matala, ja asuminen vie suuren osan tuloista. Asuintilasta saatetaan tinkiä ja kiinnittää huomiota vaikkapa asunnon hyvään sijaintiin samoilla asumiskustannuksilla. Lapsiperheissä asuintila väljenee yleensä viimeistään silloin, kun lapset alkavat muuttaa pois kotoa.

Kansainvälisiin väestölaskentasuosituksiin (UN/ECE 2006) perustuvalla objektiivisella mittarilla (taulukon normi 4: enemmän kuin henkilö huonetta kohden keittiö pois lukien) ahtaasti asuminen on yleistä lapsiperheissä. Se koskee sekä yhden huoltajan että parien perheitä, joissa on alle 13-vuotiaita lapsia. Yhden henkilön kotitalouksissa ei sitä vastoin yleensä asuta ahtaasti. Kun tietojen perustana ovat kotitalouden käytössä olevat huoneet eikä koko asunto, voi ahtaasti asuvien joukossa olla yhden henkilön kotitalouksia.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 23.9.2013