Tutkimus- ja kehittämisrahoituksen osuus bruttokansantuotteesta nousee 1,08 %:iin vuonna 2026

Katsaus liittyy aiheisiin:

Koulutus ja tutkimus
katsaus | Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 31.12.2026

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus on vuoden 2026 valtion talousarviossa yhteensä 3 121,6 miljoonaa euroa. Tilastokeskuksen mukaan rahoituksen osuus bruttokansantuotteesta nousee 1,08 %:iin vuonna 2026. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan tarkoitettuja valtuuksia ja määrärahoja on tarkoitus korottaa vuosittain siten, että niiden määrä vuonna 2030 vastaa 1,2 % bruttokansantuotteesta.

Tutkimusinfrastruktuurit kasvattavat valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitusta

Yliopistojen tutkimus- ja kehittämisrahoitus on vuoden 2026 talousarviossa 1 047,4 miljoonaa euroa, kasvua viime vuoteen on noin 86 miljoonaa euroa. Yliopistojen määrärahoihin sisältyvät myös tohtorikoulutuksen pilotoinnin määrärahat sekä EU:n rahoittamien t&k-hankkeiden kansallinen vastinrahoitus. Lisäksi myös LUMI-AI-supertietokoneen hankinnasta ja käytöstä aiheutuvat menot ovat sisällytetty yliopistojen t&k-määrärahoihin. LUMI-AI-supertietokoneen hankintaan ja käyttöön varatut määrärahat kasvavat edellisestä vuodesta ja ovat 75 miljoonaa euroa vuonna 2026.

Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämisrahoitus on 136,1 miljoonaa euroa. Kasvua viime vuoteen verrattuna on noin 16 miljoonaa euroa. Business Finlandin tutkimus- ja kehittämisrahoitus kasvaa 126 miljoonaa euroa viime vuodesta ja on yhteensä 772 miljoonaa euroa vuoden 2026 valtion talousarviossa. Suurin osa Business Finlandin tutkimus- ja kehittämisrahoituksesta on suoria avustuksia t&k-toimintaan, lainojen osuus on alle viidennes.

Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat ovat vuoden 2026 valtion talousarviossa 603,1 miljoonaa euroa, josta strategisen tutkimusrahoituksen (STN) osuus on 49,6 miljoonaa euroa. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat kasvavat 11,3 miljoonaa euroa viime vuodesta. Sosiaali- ja terveysministeriön kautta yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen yliopistollisille sairaaloille kohdennetaan tutkimusmäärärahoja saman verran kuin viime vuonna (32 miljoonaa euroa).

Valtion tutkimuslaitoksista suurimmat tutkimus- ja kehittämismäärärahat ovat Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:llä, jonka tutkimus- ja kehittämisrahoitus on 102,2 miljoonaa euroa vuonna 2026. Rahoitus pysyi edellisvuoden tasolla. Osa tutkimusinfrastruktuurien liittyvistä määrärahoista on huomioituina organisaatioluokan mukaan muussa valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksessa, kuten määrärahat kvanttitietokoneen hankintaan ja rakentamiseen sekä Kvanttinova-Micronova-pilotointiympäristön yhteiskäyttöisten laitteiden hankinnan ja käyttöönoton kustannukset.

Muu valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus kasvaa 23,7 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja on yhteensä 278,7 miljoonaa euroa. Hyvinvointialueet käyttävät valtiovarainministeriöltä saamaansa yleiskatteellista rahoitusta tutkimus- ja kehittämistoimintaan noin 24 miljoonaa euroa.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tutkimus- ja kehittämisrahoituksen määrärahat kasvavat eniten

Hallinnonaloista eniten tutkimus- ja kehittämistoimintaa rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tutkimus- ja kehittämisrahoitus on yhteensä 1 816,0 miljoonaa euroa ja työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tutkimus- ja kehittämismäärärahat yhteensä 1 009,6 miljoonaa euroa vuoden 2026 talousarviossa. Molempien hallinnonalojen tutkimus- ja kehittämismäärärahat kasvavat vuoden takaisesta. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tutkimus- ja kehittämisrahoitus kasvaa 108,6 miljoonaa euroa ja työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan rahoitus 153,4 miljoonaa euroa.

Myös maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tutkimus- ja kehittämisrahoitus kasvaa vuoden 2026 valtion talousarviossa. Vuonna 2026 maa- ja metsätalousministeriön hallinonalan tutkimus- ja kehittämismäärärahat ovat yhteensä 88,1 miljoonaa euroa, määrärahat kasvavat 16 miljoonaa euroa viime vuodesta. Muista hallinnonaloista muun muassa ulkoministeriön hallinnonalan tutkimus- ja kehittämisrahoitus laskee 4,6 miljoonaa euroa.

Teollisen tuotannon ja teknologian edistämisen yhteiskuntapoliittisen tavoiteluokan tutkimus- ja kehittämisrahoitus laskussa

Suurin osa valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksesta kohdistuu yhteiskuntapoliittisen tavoiteluokan mukaan yliopistojen tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Suurimmat yhteiskuntapoliittiset tavoiteluokat, yliopistojen tutkimus- ja kehittämisrahoitus sekä yleinen tieteen edistäminen, ovat kasvussa vuoden 2026 valtion talousarviossa. Suurin osa yleisen tieteen kehittämisen tavoiteluokasta on Suomen Akatemian tutkimusrahoitusta. Yleisen tieteen edistämisen tavoiteluokan rahoitus on yhteensä 761,1 miljoonaa euroa, josta kasvua viime vuoteen verrattuna on 19,7 miljoonaa euroa.

Yhteiskuntapoliittisen tavoiteluokan mukainen valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus laskee teollisen tuotannon ja teknologian tavoiteluokassa. Teollisen tuotannon ja teknologian edistämiseen kohdistuvat tutkimus- ja kehittämismäärärahat laskevat 90,4 miljoonaa euroa ja ovat yhteensä 334,6 miljoonaa euroa. Sen sijaan muun muassa ympäristönsuojelun sekä terveydenhuollon tavoiteluokkien t&k-määrärahat ovat kasvussa vuoden 2026 valtion talousarviossa.

Kansainvälisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus valtion talousarviossa laskee

Kansainvälisille tutkimusorganisaatioille tai kansainvälisiin t&k-ohjelmiin valtion talousarviosta suuntautuva tutkimus- ja kehittämisrahoitus on yhteensä 180,4 miljoonaa euroa vuonna 2026. Laskua viime vuodesta on 9,8 miljoonaa euroa. Eurooppalaisille kansainvälisille tutkimusorganisaatioille, kuten Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN:lle, kohdistui vuoden 2026 talousarviosta yhteensä 70,6 miljoonaa euroa. Euroopan laajuisten maiden välisten t&k-ohjelmien rahoitus (kuten Horisontti 2020/Horisontti Eurooppa) on valtion talousarviossa yhteensä 34,7 miljoonaa euroa, josta suurin osa on VTT:n ja Business Finlandin rahoitusta. Kahden- tai monenkeskisiin EU-maiden hallitusten välisiin t&k-ohjelmiin kohdistuu 25,9 miljoonaa euroa. Loput 49,2 miljoonaa euroa kohdistuvat muille kansainvälisille toimijoille ohjelmiin, joiden pääpaino on tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

Valtion tutkimuslaitosten tutkimus- ja kehittämisrahoituksessa ei suuria muutoksia vuonna 2026

Valtion tutkimuslaitosten talousarviosta saama t&k-rahoituksen kokonaismäärä (budjettirahoitus) vuodelle 2026 on 252,4 miljoonaa euroa. Valtion tutkimuslaitosten tutkimus- ja kehittämisrahoitus pysyy samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna. Tutkimuslaitoksista eniten talousarviosta rahoitetaan Teknologian tutkimuskeskus VTT:n ja Luonnonvarakeskuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaa. VTT:n budjettiperusteinen tutkimusrahoitus on yhteensä 102,2 miljoonaa euroa ja Luonnonvarakeskuksen 63 miljoonaa euroa. VTT:n valtiolta saama tutkimus- ja kehittämisrahoitus pysyy samalla tasolla vuoden takaiseen nähden, Luonnonvarakeskuksen tutkimus- ja kehittämisrahoitus taas kasvaa hieman edellisvuodesta.

Valtion tutkimuslaitoksien valtion talousarvion ulkopuolelta saama tutkimusrahoitus on vuonna 2026 yhteensä 370,7 miljoonaa euroa. Kasvua on 5,1 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Ulkopuolisesta rahoituksesta EU:lta saatava osuus on 102,5 miljoonaa euroa. Maksullisen palvelutoiminnan tuottoja on taas 84,3 miljoonaa euroa. Ulkopuolinen tutkimusrahoitus on suurinta budjettirahoituksen tapaan myös VTT:llä ja Luonnonvarakeskuksella. VTT:n talousarvion ulkopuolinen rahoitus on vuonna 2026 yhteensä 212,5 miljoonaa euroa ja Luonnonvarakeskuksen 52 miljoonaa euroa. Talousarvion ulkopuolisen tutkimusrahoituksen osuus on noin 60 % tutkimuslaitosten kokonaistutkimusmäärärahoista.

Suomessa valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus on EU-maiden keskiarvoa suurempi

Vuoden 2024 ennakkotietojen mukaan EU-maiden keskiarvo valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen suhteesta bruttokansantuotteeseen on 0,71 %. Suomessa valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen osuus bruttokansantuotteesta on keskimääräistä EU-tasoa korkeampi.

Kuviot

Katso keskeiset tilastotiedot kuvioista.

Yhteiskuntapoliittisten tavoiteluokkien t&k-rahoituksen muutos vuosina 2025-2026 (*ennakkotieto)

Valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitus vuonna 2026, ennakkotiedot

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus organisaation mukaan vuonna 2026 (ennakkotieto)

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Julkaisua taustoittavat tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
Tavoiteluokka
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kaksi kertaa vuodessa
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kaksi kertaa vuodessa
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
Hallinnonala
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kaksi kertaa vuodessa
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
Organisaatio
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kaksi kertaa vuodessa
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Tutkimuslaitos
  • Rahoitus
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kaksi kertaa vuodessa
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
Kansainvälinen organisaatio/ohjelma
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kaksi kertaa vuodessa
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
kaksi kertaa vuodessa
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 31.12.2026. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 27.2.2026].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Palvelusähköposti
tiede.teknologia@stat.fi
Heidi Pirkola
yliaktuaari
029 551 3246

Vastaava osastopäällikkö

Katri Kaaja
osastopäällikkö
029 551 3488

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.