Ansiotasoindeksi: Tilaston indeksit on laskettu ensimmäistä kertaa tulorekisterin palkkatietoihin perustuen

Muutospäivämäärä:

Tietoa muutoksesta

Ansiotasoindeksiin kuuluvat indeksit vuodelle 2024 on laskettu suurimmaksi osaksi tulorekisterin palkkatietojen perusteella. Yrityssektorin, valtiosektorin ja kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen indeksit perustuvat tulorekisteriä perusaineistonaan käyttävän palkkarakennetilaston palkkatietoihin. Paikallishallinnon indeksit perustuvat edelleen Tilastokeskuksen oman tiedonkeruun tietoihin.

Tulorekisteriaineisto on totaaliaineisto, eli se sisältää käytännössä kaikki työnantajat ja palkansaajat. Aikaisemmin yrityssektorilta ja kotitalouksia palvelevilta voittoa tavoittelemattomilta yhteisöiltä kerätyt palkkatiedot korotettiin perusjoukon tasolle. Kattavuuden paraneminen on erityisen suurta alle viiden työntekijän yrityksissä, joita aikaisemmin tilastossa oli mukana vain vähän.

Myös ansiotasoindeksin yhteydessä julkaistavat keskiansiotiedot ovat uudistuneet tulorekisterin tietoihin perustuviksi. Siten vuoden 2024 alusta lähtien keskiansiotiedot eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien tietojen kanssa. Vuodesta 2024 lähtien keskiansiot kuvaavat entistä paremmin kaikkien palkansaajien keskimääräisiä ansioita.

Lisätietoja

Harri Nummila
yliaktuaari
029 551 3235

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.