Kehitämme parhaillaan tilastojen dokumentaatiota. Sisältö ei välttämättä ole tällä hetkellä kaikilta osin ajantasaista.
Metsätyöntekijöiden palkat: tilaston dokumentaatio
Käsitteet
Kokoaikainen
Yksityisen sektorin palkkatilastot:
Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisilla kokoaikaisuuden määrittely perustuu palkkarakennetilaston tavoin pääsääntöisesti viikkotyöaikaan. Kokoaikaisiksi palkansaajiksi määritellään tilastossa ne palkansaajat, joiden säännöllinen viikkotyöaika on yli 90 prosenttia kyseisen alan yleisestä työajasta.
Loppuosalle palkansaajista kokoaikaisuustieto saadaan suoraan tiedustelusta tai se määräytyy palvelussuhteen mukaan. Jos palkansaajan säännöllinen viikkotyöaika ei ole tiedossa, käytetään kokoaikaisuuden määrittelyssä myös palkansaajan ansiotietoja hyödyksi.
Yksityisen sektorin tuntipalkkaisille ei määritellä erikseen koko- ja osa-aikaisuutta.
Julkisen sektorin palkkatilastot:
Julkisella sektorilla palkansaajien koko- ja osa-aikaisuus määritellään palvelussuhteen luonteen sekä ehtojen mukaan. Koko- ja osa-aikaisuustieto saadaan yleensä tiedustelun yhteydessä.
Työvoimakustannustutkimus:
Työvoimakustannustilastossa kokoaikainen on henkilö, jonka työaika on virkaehtosopimuksen tai työehtosopimuksen mukainen tai ko. yksikössä tavanomaisesti noudatettava työaika.
Vrt. Osa-aikainen.

Kokonaisansio
Kokonaisansio kuvaa säännölliseltä työajalta sekä muulta työajalta, kuten yli- ja lisätyöajalta, maksettua palkkaa. Kts. Kokonaistyöaika.
Kokonaisansioon luetaan kultakin palkanmaksujaksolta
- peruspalkka
- tehtävän, ammattitaidon, palvelusvuosien yms. perusteella maksettavat lisät
- työpaikan sijainnin ja olosuhteiden perusteella maksettavat lisät
- työaikalisät
- suoritusperusteinen palkanosa
- luontoisetujen verotusarvo
- lisä- ja ylityön ansio
- varallaolo-, päivystys- ja hälytyskorvaukset
- muut epäsäännöllisesti maksettavat lisät
- ei-tehdyltä työajalta maksettu palkka.
Kokonaisansio ei sisällä kertaluonteisia palkkaeriä, kuten lomarahaa ja tulospalkkioita.
Vrt. Säännöllisen työajan ansio.

Kuukausipalkkainen
Kuukausipalkkainen palkansaaja saa korvauksen suorittamastaan työstä kuukausittain. Ansion perusteena oleva työaika on yleensä yksi kuukausi ja ansio on usein saman suuruinen kuukaudesta toiseen.
Osa-aikainen
Yksityisen sektorin palkkatilastot:
Yksityisen sektorin kuukausipalkkaisilla osa-aikaisuuden määrittely perustuu palkkarakennetilaston tavoin pääsääntöisesti viikkotyöaikaan. Osa-aikaisiksi palkansaajiksi määritellään tilastossa ne palkansaajat, joiden säännöllinen viikkotyöaika on enemmän kuin 10 prosenttia kyseisen alan yleistä työaikaa lyhyempi.
Loppuosalle palkansaajista osa-aikaisuustieto saadaan suoraan tiedustelusta tai se määräytyy palvelussuhteen mukaan. Jos palkansaajan säännöllinen viikkotyöaika ei ole tiedossa, käytetään osa-aikaisuuden määrittelyssä myös palkansaajan ansiotietoja hyödyksi.
Yksityisen sektorin tuntipalkkaisille ei määritellä erikseen koko- ja osa-aikaisuutta.
Julkisen sektorin palkkatilastot:
Julkisella sektorilla palkansaajien koko- ja osa-aikaisuus määritellään palvelussuhteen luonteen sekä ehtojen mukaan. Koko- ja osa-aikaisuustieto saadaan yleensä tiedustelun yhteydessä.
Työvoimakustannustutkimus:
Työvoimakustannustilastossa osa-aikainen on henkilö, jonka työaika on lyhyempi kuin virkaehtosopimuksen tai työehtosopimuksen mukainen tai ko. yksikössä tavanomaisesti noudatettava työaika.
Vrt. Kokoaikainen.

Palkansaaja
Palkansaaja on henkilö, joka on työsuhteessa työnantajaan ja joka saa sovittua korvausta tekemästään työstä. Palkansaajat ovat joko toimihenkilö- tai työntekijäasemassa työnantajalla.
Palkkatilastoissa ei varsinaisesti erotella palkansaajia toimihenkilöihin tai työntekijöihin. Erottelu voidaan kuitenkin tehdä ammatin tai myös palkkausmuodon mukaan. Palkkatilastoissa ei lueta itselleen palkkaa maksavia yrittäjiä palkansaajiksi, sillä heidän ansionsa poikkeavat muiden samankaltaisten palkansaajien ansioista yleensä liian paljon. Palkkatilastoissa samalla palkansaajalla voi olla useita työsuhteita, jotka kuitenkin käsitellään tilastossa erillisinä palkansaajina.
Työvoimakustannustilastossa yrittäjät, jotka maksavat osankaan ansiostaan itselleen palkkana, luetaan palkansaajiin.

Päiväpalkkainen
Päiväpalkkaiset palkansaajat kuuluvat metsäalan työehtosopimuksen piiriin. Päiväpalkkaisella palkansaajalla ansiot määräytyvät pääasiassa tehtyjen työpäivien mukaan. Päiväpalkkainen palkansaaja voi tehdä sekä päiväpalkkaista tehtyjen työpäivien mukaan maksettavaa työtä että tuntipalkkaista tehtyjen työtuntien mukaan maksettavaa työtä useita jaksoja kuukaudessa. Lisäksi päiväpalkkainen palkansaaja voi saada ansioita ei-tehdyltä työajalta.
Säännöllinen viikkotyöaika
Säännöllinen viikkotyöaika perustuu työaikalakiin ja työehtosopimuksiin, ja se on usein tietyn työaikajärjestelmän tai työaikamuodon mukainen. Joskus säännöllisestä viikkotyöajasta voidaan kuitenkin sopia erikseen ja se voi poiketa kyseisen alan normaalista työajasta.
Säännöllisen työajan ansio perustuu säännölliseen viikkotyöaikaan. Kts. Säännöllisen työajan ansio.
Vrt. Kokonaistyöaika.

Säännöllisen työajan ansio
Säännöllisen työajan ansio kuvaa säännölliseltä työajalta maksettua palkkaa. Kts. Säännöllinen viikkotyöaika.
Säännöllisen työajan ansioon luetaan kultakin palkanmaksujaksolta
- peruspalkka
- tehtävän, ammattitaidon, palvelusvuosien yms. perusteella maksettavat lisät
- työpaikan sijainnin ja olosuhteiden perusteella maksettavat lisät
- työaikalisät
- suoritusperusteinen palkanosa
- luontoisetujen verotusarvo
- ei- tehdyltä työajalta maksettu palkka.
Säännöllisen työajan ansio ei sisällä lisä- tai ylityöajan ansioita eikä kertaluonteisia palkkaeriä, kuten lomarahaa ja tulospalkkioita.
Vrt. Kokonaisansio.

Tehdyt työtunnit
Palkkatilastot:
Palkkatilastojen tuntipalkka-aloilla ansiot tilastoidaan tehtyä työaikaa kohden. Tehdyllä työajalla tarkoitetaan sitä työaikaa, jolloin palkansaaja on tehnyt varsinaisia työtehtäviään. Tehtyihin työtunteihin lasketaan aika-, urakka- ja palkkiotyön tehdyt työtunnit sekä sunnuntai- ja ylityötunnit. Työtunnit pohjautuvat työaikalakiin.
Työvoimakustannustutkimus:
Tehdyllä työajalla tarkoitetaan sitä työaikaa, jolloin palkansaaja on tehnyt varsinaisia työtehtäviään. Se sisältää myös sunnuntai- ja ylityötunnit. Tehtyihin työtunteihin luetaan koulutukseen käytetty aika, mutta ei palkattomia ylitöitä. Tehdyt työtunnit voidaan työvoimakustannustilastossa määritellä myös palkatuiksi työtunneiksi, joista on vähennetty palkalliset poissaolotunnit.

Tuntipalkkainen
Tuntipalkkaisella palkansaajalla ansiot määräytyvät pääasiassa tehtyjen työtuntien mukaan. Lisäksi tuntipalkkainen palkansaaja voi saada ansiota ei-tehdyltä työajalta. Korvaus työstä voidaan maksaa useita kertoja kuukaudessa. Urakkapalkkaukseen perustuvien palvelussuhteiden palkkausmalli sisältää usein tuntipalkkamuotoisen perusosan ja urakkapalkkaiset määritellään tilastossa tuntipalkkaisiksi.
Työsuhteen luonne
Työsuhteen luonne kuvaa palkansaajan ja työnantajan välistä oikeudellista suhdetta. Palkkatilastoissa työsuhteen luonne on joko vakinainen / toistaiseksi voimassaoleva tai määräaikainen. Lisäksi työsuhteen luonteeseen voi liittyä muita määreitä, kuten harjoittelija, oppisopimusoppilas, vammainen tai työllisyysvaroin palkattu.
Tieto saadaan yleensä suoraan palkkatilastojen tiedusteluista. Palkkarakennetilastossa tietoa työllisyysvaroin palkatuista täydennetään työ- ja elinkeinoministeriön työnhakijarekisteristä.
Kuntasektorin ja valtion palkkatilastoissa vastaava käsite on palvelussuhteen luonne.
Vrt. työvoimatutkimuksen epätyypillinen työ (määräaikainen ja/tai osa-aikainen).