uutinen

Inflaatio kääntyi lokakuussa negatiiviseksi – kahvin hinta silti korkealla

Uutinen

Inflaatio oli lokakuussa -0,2 % kuluttajahintaindeksillä mitattuna. Inflaation hiipumiseen vaikutti eniten asuntolainojen keskikorkojen ja kulutusluottojen korkojen lasku sekä sähkön halpeneminen.

Tiedot selviävät Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksistä.

"Lyhyen aikavälin tarkastelu antaa hieman ruusuisen kuvan hintakehityksestä. Tosiasiassa näyttää siltä, että keskimääräiset kuluttajahinnat eivät ole juurikaan laskeneet sitten vuoden 2022 joulukuun, jolloin Suomen inflaatio oli korkeimmillaan tällä vuosikymmenellä", sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kristiina Nieminen.

Tämä näkyy selvimmin, kun tarkastellaan joitakin yksittäisiä tuoteryhmiä.

”Kahvin hinta on pysynyt koko kuluvan vuoden edellisvuosia korkeammalla. Heinäkuussa hinnat olivat jopa 40 prosenttia korkeammat edellisvuoteen verrattuna. Hinta myös heiluu kuukaudesta toiseen aiempaa enemmän. Nyt lokakuussa hinnat olivat 21,4 prosenttia korkeammalla edellisvuoden lokakuuhun nähden”, kertoo Nieminen.

Myös muiden alkoholittomien juomien hinnat ovat nousseet. Viime vuoteen verrattuna virvoitusjuomien hinnat ovat nousseet vain 2,8 %. Kun nykyhintoja verrataan sen sijaan vuoden 2022 joulukuuhun, huomataan, että hedelmä-, marja- ja vihannesmehujen hinnat ovat nyt 28 % korkeammalla ja virvoitusjuomien hinnat 15 % korkeammalla.

”Inflaation taittumisesta huolimatta näyttää, että näiden tuotteiden hintakehitys ei osoita halpenemista. Syytä tähän voisi hakea sokerin hintakehityksestä. Sokerin hinta on yhä 15 prosenttia korkeammalla kuin vuoden 2022 joulukuussa ”, sanoo Nieminen.

Postipalvelujen hintakehitys on myös noususuuntainen. Kirjeiden lähettäminen on vähentynyt vuodesta 2010 noin 65 %, kun samaan aikaan pakettien lähettäminen on kaksinkertaistunut. Kirjemaksujen hintakehitys ei kuitenkaan seuraa lukumäärien muutosta.

”Kun myyntimäärät laskevat, voisi olettaa myös hinnan laskevan kysynnän vähentymisen myötä. Kirjemaksu on kuitenkin noussut kolmessa vuodessa lähes 30 prosenttia. Pakettimaksu on puolestaan noussut uusista toimijoista ja hintakilpailusta huolimatta lähes 10 prosenttia”, toteaa Nieminen.

Yhteystiedot

Kristiina Nieminen
⁠yliaktuaari
⁠029 551 2957

Kuluttajahintaindeksi-tilaston sivu

Tilaston yksityiskohtaiset taulukot StatFin-tietokannassa

Lisätietoa

  • Kuluttajahintaindeksi, 2025, lokakuu | Tiedote
  • Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

    Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.