Naapurimaat kiinnostivat kesällä suomalaismatkailijoita, risteilyjen suosio kasvoi
UutinenSuomalaiset tekivät touko-elokuussa ulkomaille kaikkiaan noin 2,8 miljoonaa lomamatkaa, mikä on hieman vähemmän kuin edelliskesänä. Naapurimaat kiinnostivat suomalaismatkailijoita kesällä eniten, kun taas Etelä-Euroopan suosio laski.
Suomalaisten ulkomaanmatkoista 1,5 miljoonaa suuntautui kesäkaudella Pohjoismaihin tai Viroon. Ykköskohteena oli edelleen Viro, vaikka Viron-matkailun määrä putosi edelliskesästä vajaan kymmenyksen. Ruotsin suosio säilyi ennallaan. Tiedot selviävät suomalaisten matkailu -tilastosta.
”Lähialuematkailussa risteilyjen suosio kasvoi kesällä. Samalla kun päivämatkat vähenivät reilun neljänneksen, yöpymisen sisältävien risteilyjen määrä kasvoi edelliskesästä viidenneksen”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Marianne Laalo.
Etelä-Eurooppaan suuntautuvien matkojen määrä väheni 6 % edelliskesästä. Kreikka ohitti menneenä kesänä lomakohteena Espanjan. Kreikkaan matkasi touko-elokuussa lähes 200 000 suomalaista.
Maksullisen majoituksen sisältäneet ulkomaan vapaa-ajanmatkat vähenivät kaikkiaan noin kymmenyksen. Matkailijoiden ulkomaanmatkat paitsi vähenivät, ne myös lyhenivät.
”Pitkät ulkomaanmatkat lyhenivät keskimäärin kolmella yöllä”, toteaa Laalo.
Kotimaan matkailuluvut putosivat
Kotimaassa lomailtiin selvästi edelliskesää vähemmän. Yöpymisen sisältäneiden kotimaanmatkojen määrä laski touko-elokuussa edelliskesästä noin viidenneksen 8,9 miljoonaan matkaan.
Kotimaan matkailua vähensi etenkin ilmaismajoituksessa eli tuttavien luona sekä omilla mökeillä vietettyjen matkojen väheneminen huomattavasti. Tällaisia matkoja tehtiin 6,1 miljoonaa eli viidennes vähemmän kuin kesällä 2024.
”Kotimaan ilmaismajoitusmatkoissa on ollut laskeva suunta jo pidemmän aikaa. Poikkeuksena oli pandemiavuosi 2021, jolloin kotimaanmatkailussa nähtiin poikkeuksellinen kasvupiikki”, Laalo huomauttaa.
Maksullisessa majoituksessa suomalaisia lomaili kymmenesosa vähemmän kuin edellisenä kesänä.
”Hotelleissa ja vuokramökeissä vietettyjen öiden määrä laski edelliskesien tapaan, mutta Airbnb:n ja vastaavien alustojen kautta varattu majoitus sen sijaan kasvatti edelleen suosiotaan”, Laalo sanoo.
Yhteystiedot
Marianne Laalo
yliaktuaari
029 551 3496