- EtusivuLinkki edelliselle tasolle
- AjankohtaistaLinkki edelliselle tasolle
- Naisten ansiot ovat edelleen 84 prosenttia miesten ansioista
Naisten ansiot ovat edelleen 84 prosenttia miesten ansioista
UutinenAnsiotasoindeksin mukaan naisten ansiot ovat edelleen 84 prosenttia miesten ansioista, ilmenee juuri ilmestyneestä Sukupuolten tasa-arvo Suomessa 2025 -julkaisusta, joka sisältää tietoa sukupuolten asemasta yhteiskunnan eri osa-alueilla.
"Sukupuolen mukaan eriteltyä tietoa tarvitaan osoittamaan, missä asioissa sukupuolten tasa-arvon eteen on vielä tehtävä työtä, mutta yhtä tärkeää on osoittaa, missä asioissa sukupuolten välillä ei ole juurikaan eroa tai edistystä on tapahtunut", sanoo erikoistutkija Marjut Pietiläinen Tilastokeskuksesta.
Esimerkiksi täysi-ikäisistä naisista ja miehistä lähes yhtä suuri osuus on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. Kuitenkin, jos katsotaan riskiä myös iän mukaan, voidaan sukupuolten välillä havaita eroja eri ikäryhmissä. Vähäisimmät erot ovat 18–29- ja 30–49-vuotiaiden ikäryhmissä ja merkittävämmät vähintään 50-vuotiaiden ikäryhmissä. 50–64-vuotiailla miesten köyhyys- tai syrjäytymisriski on suurempi kuin naisilla, mutta sitä vanhemmissa ikäryhmissä naisten riski on miehiä suurempi, Pietiläinen toteaa.
Julkaisun avulla voi ymmärtää, että sukupuolten välillä on eroa esimerkiksi eri-ikäisten ja -taustaisten naisten ja miesten työttömyydessä ja työllisyydessä. Työikäisten työttömien osuus on ulkomaalaistaustaisilla naisilla suurempi kuin ulkomaalaistaustaisilla miehillä ja suomalaistaustaisilla miehillä suurempi kuin suomalaistaustaisilla naisilla. Julkaisu tarjoaa tietoja myös sukupuolen mukaisesta alojen eriytymisestä koulutuksessa ja työelämässä.
"Vuosien saatossa naisten osuus perinteisillä miesenemmistöisillä koulutusaloilla, kuten tekniikassa ja ICT:ssä on hieman kasvanut, mutta miehillä vastaavaa siirtymää naisenemmistöisille hoiva- tai opetusaloille ei tapahdu. Tämä on sinänsä tuttu kehitys: naiset ovat aiemminkin kasvattaneet osuuttaan aloilla, jotka ennen olivat miesenemmistöisiä, kuten lääketieteessä tai oikeustieteessä. Miesten liikkumatila vaikuttaa tässä mielessä olevan pienempi", yliaktuaari Miina Keski-Petäjä Tilastokeskuksesta kertoo.
Julkaisua on tehty säännöllisesti jo yli 30 vuoden ajan. Edellinen vastaava julkaisu on vuodelta 2021. Uusia tietoja tällä kertaa on mm. raskaussyrjinnästä, sijoittamisesta, viennistä riippuvaisten yritysten työllisistä, palveluiden ja teollisuuden toimialojen yritysten työllisisistä, tekoälyn käytöstä, aluevaaleista, tasa-arvonäkemyksistä ja ympäristöstä.
Julkaisuun on koottu sukupuolen mukaan eriteltyä tilastotietoa sekä Tilastokeskuksen että muiden tiedontuottajien lähteistä. Erityisesti väkivalta ja rikollisuus -osio on tällä kertaa laaja. Siihen on viranomaistilastojen ohella nostettu aiempaa enemmän tietoa väkivallan kokemisesta perustuen Tilastokeskuksen toteuttamaan Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 -tutkimukseen.
Tietoa tarvitaan päätösten tueksi ja niiden seuraamiseksi, mutta julkaisu on tarkoitettu ihan jokaisen käyttöön. Julkaisu on saatavilla sähköisesti pdf-versiona ja julkaistaan myöhemmin myös englanninkielisenä. Lisää tasa-arvotietoa löytyy Tilastokeskuksen Sukupuolten tasa-arvo -teemasivuilta.
Yhteystiedot
Marjut Pietiläinen
erikoistutkija
Tilastokeskus
029 551 2798
etunimi.sukunimi@stat.fi
Miina Keski-Petäjä
yliaktuaari
Tilastokeskus
029 551 3992
etunimi.sukunimi@stat.fi