Aiheet
Työ, palkat ja toimeentuloYritykset

Avoimia työpaikkoja vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten

tiedote | Avoimet työpaikat 2022, 3. vuosineljännes

Tilastokeskuksen mukaan avoimia työpaikkoja oli vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä 59 000, kun vuotta aiemmin määrä oli 62 400. Tiedot kuvaavat syyskuun ensimmäisen päivän tilannetta.

Keskeisiä poimintoja

  • Kolmannella vuosineljänneksellä avoimet työpaikat vähenivät hieman vuodentakaiseen verrattuna Länsi-Suomen ja Etelä-Suomen (pl. Helsinki-Uusimaa) suuralueilla.
  • Avoimien työpaikkojen lukumäärän toimialakohtaiset muutokset olivat vähäisiä, mutta avointen työpaikkojen lukumäärä väheni hieman esimerkiksi toimialaryhmässä ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, hallinto- ja tukipalvelutoiminta (M-N).
  • Työnantajien kokemia rekrytointivaikeuksia oli erityisesti terveys- ja sosiaalipalveluissa.

Avoimien työpaikkojen ominaisuudet

Vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä avoimista työpaikoista 45 100 eli 76 % oli yksityisten yritysten omistamissa toimipaikoissa. Avoimet työpaikat vähenivät hieman yksityisellä sektorilla vuodentakaiseen verrattuna. Avoimien työpaikkojen määrä väheni Länsi-Suomessa (-3 200) sekä Etelä-Suomessa (-1 900) ja kasvoi tai pysyi likimain ennallaan muilla suuralueilla. Toimipaikan toimialan mukaan tarkasteltuna muutokset vuodentakaiseen olivat vähäisiä, mutta avoimet työpaikat vähenivät hieman esimerkiksi toimialaryhmässä ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta, hallinto- ja tukipalvelutoiminta (M-N).

Kolmannella vuosineljänneksellä kaikista avoimista työpaikoista määräaikaisia oli 22 %, joka on kuusi prosenttiyksikköä pienempi osuus kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Osa-aikaisten työpaikkojen osuus kaikista avoimista työpaikoista oli 17 %, kun vuotta aiemmin vastaava osuus oli 18 %.

Avoimista työpaikoista 64 % oli työnantajan oman arvion mukaan vaikeasti täytettäviä, kun vuotta aiemmin vastaava osuus oli 67 %. Vaikeasti täytettäviksi koettuja työpaikkoja oli paljon esimerkiksi terveys- ja sosiaalipalveluiden (Q) toimipaikoissa lähihoitajien ja sairaanhoitajien tehtäviin.


Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
    Ajanjakso:
    neljännesvuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Toimipaikan henkilöstömäärä
    Ajanjakso:
    neljännesvuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Työnantaja
    Ajanjakso:
    neljännesvuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Suuralue
    Ajanjakso:
    neljännesvuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Toimiala (TOL2008)
    Ajanjakso:
    neljännesvuosi
    Päivitetty:

    Tulevat julkaisut

    Taustatiedot

    Dokumentaatio
    Viittausohje

    Tilaston asiantuntijat

    Tiedustelut ensisijaisesti
    Palvelusähköposti
    tyovoimatutkimus@stat.fi
    Matti Lahdenmäki
    yliaktuaari
    029 551 3690
    Muut asiantuntijat
    Vastaava osastopäällikkö

    Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

    Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.