Aiheet
Liikenne ja matkailuKulttuuri, media ja ajankäyttöYritykset

Matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 22 prosenttia vuonna 2021

tiedote | Majoitustilasto 2021

Kotimaisille matkailijoille kirjattiin 15,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille 2,1 miljoonaa vuorokautta vuonna 2021. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 28 % ja ulkomaisten vähenivät 9 % edellisvuodesta. Yöpymisten kokonaismäärä oli lähes neljänneksen alhaisempi kuin pandemiaa edeltävänä vuonna 2019. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston lopullisia tietoja.

Keskeisiä poimintoja

  • Kotimaisten yöpymisten määrä palasi lähes pandemiaa edeltäneen vuoden 2019 tasolle.
  • Ulkomaalaisten yöpymisten määrä lähti elpymään vuoden jälkipuoliskolla.
  • Alueittain tarkasteltuna yöpymisten kokonaismäärä ylitti vuoden 2019 tason vain Pohjois-Pohjanmaalla.
  • Hotellien käyttöasteet jäivät alhaiselle tasolle myös vuonna 2021.
  • Useimmissa maakunnissa hotellihuoneen keskihinta oli jo korkeampi kuin ennen pandemiaa, mutta Uudellamaalla hotellihuoneen sai noin 20 euroa halvemmalla.

Yöpymisten määrä kasvoi etenkin vuoden 2021 jälkipuoliskolla

Kotimaisten yöpymisten määrä oli pandemiaa edeltävää tasoa alhaisempi vielä alkuvuonna 2021, mutta heinä-joulukuussa määrä nousi korkeammalle kuin koskaan aiemmin. Heinäkuussa kotimaisten yöpymisiä oli yli neljänneksen enemmän kuin aiempina vuosina. Ulkomaisten yöpymisten määrä pysyi hyvin alhaisella tasolla alkuvuoden, mutta lähti elpymään vuoden 2021 jälkipuoliskolla.

Eniten ulkomaisia yöpymisiä kirjattiin briteille ja saksalaisille. Venäläisten, kiinalaisten ja japanilaisten yöpymisten määrä on laskenut suhteellisesti eniten vuoteen 2019 verrattuna.

Alueittain tarkasteltuna yöpymisten määrä kasvoi kaikissa maakunnissa edellisvuoteen verrattuna. Pandemiaa edeltävään vuoteen 2019 verrattuna vain Pohjois-Pohjanmaalla yöpymisten määrä oli suurempi vuonna 2021. Lähelle vuoden 2019 tasoa päästiin lisäksi Kainuussa ja Etelä-Pohjanmaalla. Yöpymisten määrä väheni suhteellisesti eniten Uudellamaalla kahden vuoden takaiseen verrattuna.

Käyttöasteet ja hintataso kehittyvät alueellisesti eri tahtiin

Vuonna 2021 hotellihuoneiden käyttöaste koko Suomessa oli 39,9 %, joka on hieman korkeampi kuin edellisvuonna, mutta 16 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuonna 2019. Kesällä 2021 kotimaan matkailun lisääntyminen nosti kuitenkin käyttöasteen heinäkuussa lähelle 2019 vuoden tasoa. Alueittain tarkasteltuna käyttöasteiden muutoksissa on vaihtelua eri maakuntien välillä. Etelä-Savossa ja Ahvenanmaalla hotellihuoneiden käyttöaste on jopa hieman noussut kahden vuoden takaiseen verrattuna.

Hotellihuoneen keskihinta oli koko maassa 102,62 euroa, joka on hieman korkeampi kuin vuotta aiemmin, mutta 7,84 euroa alhaisempi kuin vuonna 2019. Hotellihuoneen keskihinta on laskenut erityisesti Uudellamaalla, jossa hotellihuoneen keskihinta oli 99,43 euroa. Useimpien maakuntien keskihinta on kuitenkin noussut pandemiaa edeltänyttä hintatasoa korkeammaksi.

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Majoitusliikkeen tyyppi
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Majoitusliikkeen tyyppi
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Maa
  • Majoitusliikkeen tyyppi
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Maa
  • Majoitusliikkeen tyyppi
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Kunta
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Toimiala
  • Kunta
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Toimiala
  • Aukiololuokka
  • Maakunta
  • Kokoluokka
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Kunta
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Taustatiedot

Dokumentaatio
Viittausohje

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti
Palvelusähköposti
liikenne.matkailu@stat.fi
Heidi Pukkila
yliaktuaari
029 551 3478
Muut asiantuntijat
Vastaava osastopäällikkö

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.