Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä kasvoi vuonna 2022

Tiedote liittyy aiheisiin:Väestö ja yhteiskunta
tiedote | Suomen kansalaisuuden saamiset 2022

Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2022 aikana 10 198 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaiden kansalaista. Suomen kansalaisuuksia myönnettiin 3 555 enemmän kuin vuonna 2021. Suhteellisesti ilmaistuna määrä kasvoi 54 % edellisestä vuodesta.

Keskeisiä poimintoja

  • Vuonna 2022 Suomen kansalaisuuden sai 10 198 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaiden kansalaista.
  • Edellisvuoteen verrattuna Suomen kansalaisuuksia myönnettiin 3 555 enemmän.
  • Joka viides Suomen kansalaisuuden saanut oli Venäjän kansalainen.
  • Kaksoiskansalaisia on Suomessa lähes 160 000.

Venäjän kansalaisille myönnettiin eniten Suomen kansalaisuuksia

Vuonna 2022 Suomen kansalaisuuksia myönnettiin eniten Venäjän kansalaisille, joita oli kansalaisuuden saaneissa 2 062. Määrä oli 901 enemmän kuin vuotta aiemmin. Toiseksi suurin ryhmä Suomen kansalaisuuden saaneissa olivat Irakin kansalaiset, joiden määrä oli 950. Kolmanneksi eniten Suomen kansalaisuuksia myönnettiin Viron kansalaisille, 626, ja neljänneksi eniten Somalian kansalaisille, 554.

Suomen kansalaisuuden saaneet olivat keski-iältään 29-vuotiaita

Suomen kansalaisuuden saaneista naisia oli 5 542 ja miehiä 4 656. Naisilla keski-ikä oli 30,5 vuotta ja miehillä 27,8 vuotta. Kansalaisuuden saaneista oli alle 18-vuotiaita 2 818 ja 65 vuotta täyttäneitä 216. Viisivuotisikäryhmittäin tarkasteltuna kansalaisuuden saaneissa oli eniten 30–34-vuotiaita, yhteensä 1 542, mikä oli 15 % kaikista Suomen kansalaisuuden saaneista. Suomessa syntyneitä kansalaisuuden saaneista oli 1 702.

Kaksoiskansalaisia on Suomessa lähes 160 000

Vuonna 2022 Suomen kansalaisuuden saaneista 95 % säilytti entisen kansalaisuutensa. Vuoden 2022 lopussa Suomessa asui vakituisesti 159 966 henkilöä, joilla on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin toisen maan kansalaisuus. Suurimmat kaksoiskansalaisuusryhmät vuoden 2022 lopussa olivat Venäjän kansalaiset, 37 813, Ruotsin kansalaiset, 10 048, Somalian kansalaiset, 8 393, Viron kansalaiset, 7 821, ja Irakin kansalaiset, 7 531.

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Edellinen kansalaisuus
  • Sukupuoli
  • Ikä
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Maakunta
  • Sukupuoli
  • Ikä
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Syntymävaltio
  • Sukupuoli
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Toinen kansalaisuus
  • Sukupuoli
  • Ikä
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen kansalaisuuden saamiset [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 2022. ISSN=1797-7142. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Palvelusähköposti
info@stat.fi
Joonas Toivola
yliaktuaari
029 551 3355

Muut asiantuntijat

Markus Rapo
yliaktuaari
029 551 3238

Vastaava osastopäällikkö

Hannele Orjala
osastopäällikkö
029 551 3582

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.