Koronavuosina nukuttiin tavallista pidempää

Koronavuosina mentiin nukkumaan kutakuinkin samoihin aikoihin kuin 10 vuotta aiemmin. Päivärytmin myöhentyminen näkyikin aiemmasta siinä, että entistä harvempi nousi arkipäivinä aikaisin ylös. Kun syksyllä 1979 40 % 10–64-vuotiaista oli enää nukkumassa arkipäivinä kello 6.40, syksyllä 1987 nukkumassa oli 47 %, syksyllä 1999 53 % ja syksyllä 2009 59 % 10–64-vuotiaista. Syksyllä 2020 ja 2021 vielä lähes 2/3 samanikäisistä oli nukkumassa arkisin kello 6.40. Koronasyksyinä nukuttiin myös aiempia vuosikymmeniä enemmän.

Osasyynä aamunukkumisen yleistymiseen voi olla koronapandemian aikaansaamat etätöihin ja -opintoihin siirtyminen sekä työ- ja koulumatkojen vähentyminen.

Myöhäisillan valvominen ei juurikaan lisääntynyt verrattuna edelliseen tutkimusvuoteen 2009. Yleistyvää iltavalvomisen trendiä hillitsi korona-aikana mahdollisesti se, että esimerkiksi ravintolat ja kulttuuritapahtumat olivat auki vain rajoitetusti.

Työhön ja opiskeluun käytetyt päivät koronavuosina aiempaan jäsentymättömiä

Ansiotyön päivärytmi on säilynyt rakenteeltaan samankaltaisena neljän vuosikymmenen ajan. Alla olevasta kuviosta käy ilmi työssä tai opiskelemassa olleiden osuudet 10–64-vuotiaasta väestöstä syksyn arkipäivinä. 1900-luvun lopulla töissä tai opiskelemassa oltiin aiemmin aamulla kuin kuluvan vuosituhannen alussa. 1970- ja 1980-lukujen lopulla yli puolet 10–64–vuotiaasta väestöstä oli joko töissä tai opiskelemassa arkisin klo 8.10, mutta 2000-luvun alussa enää runsas kolmannes.

Lounastunti kello 11–13 jäsentää edelleen työ- ja opiskelupäivää, mutta koronavuosina lounastunti jäsensi arkipäivää aiempaa vähemmän. Esimerkiksi koronasyksyjen 2020 ja 2021 arkipäivinä 10–64-vuotiaista 57 % oli joko töissä tai opiskelemassa 11.40, kun edellisen tiedonkeruun aikana 2009 vastaava osuus oli vain 43 %. Todennäköisesti etäopiskelu ja etätyö tekivät arkipäivästä vähemmän jäsentyneen, jolloin lounastauko siirtyi paikoiltaan, jäi väliin tai korvautui työn ja opiskelun yhteydessä tapahtuvaksi.

Siinä missä koronavuosina työt tai opiskelu aloitettiin myöhemmin aamulla, jatkuivat ne myöhempään iltaan kuin muina vuosikymmeninä - syksyä 1999 lukuun ottamatta. Koronavuosien arki-iltoina kello 20.10 yhdeksän prosenttia 10–64–vuotiaista ja puolitoista tuntia myöhemmin vielä kuusi prosenttia samanikäisistä oli joko töissä tai opiskelemassa. Syksyllä 1999 osuudet olivat kutakuinkin samat, mutta syksyllä 2009 selvästi pienemmät eli työ ja opiskelu lopetettiin tuolloin aiemmin.

Sosiaalinen kanssakäyminen vähentyi entisestään

Ajankäyttötutkimuksen mittaushistoriassa sosiaalisen kanssakäymisen kulta-aikaa olivat 1970- ja 1980-luku. Erityisesti tämä näkyy arkipäivisin ja sunnuntaisin tapahtuvassa sosiaalisessa kanssakäymisessä. 2000-luvulla sosiaalinen kanssakäyminen on saanut uusia muotoja ja sillä tarkoitetaankin nykyisin sekä kasvokkaista että viestintäteknologioiden välityksellä tapahtunutta sosiaalista kanssakäymistä päätoimintoina.

Mobiilin internetin ja sosiaalisen median arkipäiväistymisestä huolimatta sosiaalinen kanssakäyminen on vähentynyt viime vuosikymmeninä. Yksi osasyy sosiaalisen kanssakäymisen vähenemiseen koronavuosina on mitä ilmeisemmin tutkimuksen tiedonkeruuaikana vallinneet kokoontumisrajoitukset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Toisaalta sosiaalinen kanssakäyminen on vähentynyt merkittävästi jo 1990-luvun lopulta alkaen, joten taustalla voi olla myös elämänpiirin privatisoituminen.

Tarkasteltaessa arkipäivien sosiaalista kanssakäymistä esiin nousee muutama havainto. Koronavuosina sosiaalinen kanssakäyminen väheni aiemmasta nimenomaan päivän tiettyinä hetkinä: työpäivän alussa, lounasaikaan, työpäivän jälkeen sekä myöhäisiltana. Perinteisesti näinä aikoina on seurusteltu ja kohdattu muita ihmisiä.

Sosiaalisen kanssakäymisen osalta romahdus aiemmista vuosikymmenistä ajoittui erityisesti arkipäivien ja lauantain myöhäisiltoihin. Lauantai on 2000-luvulla ollut vilkkain yhdessäolopäivä, mutta korona-aikana sosiaalinen kanssakäyminen lauantaisin väheni paitsi myöhäisillasta myös alkuillasta sekä lounas- ja päivällisaikaan. Tämä huolimatta siitä, että yhdessä ruokailemista ei ajankäyttötutkimuksessa lueta sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Romahdus sosiaalisessa kanssakäymisessä tapahtui jo 1990-luvun lopulla, kun tarkastellaan arkipäivien ja sunnuntain ajankäyttöä. 1970-luvun loppuun verrattuna sosiaalinen kanssakäyminen on jopa puolittunut useissa kohdin sunnuntaipäivää.

Liikuntaa ja ulkoilu yleistyivät koronavuosina

Koronavuosina liikuntaan ja ulkoiluun käytettiin entistä enemmän aikaa. Sunnuntaina aikaa liikuntaan on perinteisesti käytetty muita päiviä enemmän, mutta koronasyksyinä 10–64-vuotiaat käyttivät viikonpäivistä eniten aikaa liikuntaan ja ulkoiluun lauantaisin. Myös tässä mielessä viikonlopunpäivät ovat lähestyneet ajankäytöltään toisiaan.

Päivärytmin myöhentyminen näkyy myös liikunnassa ja ulkoilussa. 1900-luvun lopulla suosituin ajanjakso sunnuntaina liikunnalle alkoi aiemmin kuin 2000-luvulla. Kun vielä 1970-luvun lopulla liikuntaa harrastettiin eniten aamupäivällä, on harrastamisen huippu siirtynyt sittemmin sunnuntaisin keskipäivään tai iltapäivän puolelle.

Erityisesti arkipäivinä miehet aloittivat liikunta- ja muutkin harrastukset aikaisemmin kuin naiset: kello 17.30 joka kymmenes mies käytti aikaansa jonkin harrastuksen tai liikunnan parissa, kun taas naisista joka kymmenes liikkui ja harrasti vasta kello 18.10.

Ruokailu ajoittui miehillä arkisin selkeämmin lounasaikaan kuin naisilla

Sekä miehet että naiset käyttivät korona-aikana ruokailuun ja muihin henkilökohtaisiin tarpeisiin enemmän aikaa kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Todennäköisesti korona-ajan kotikeskeinen elämäntapa on vaikuttanut siihen, että ruokailuun on mahdollista käyttää enemmän aikaa.

Ruokailu ajoittui miehillä arkisin eli maanantaista perjantaihin selkeämmin lounasaikaan eli noin kello 11–12, kun taas naisten ruokarytmistä ei vastaavaa lounaspiikkiä löytynyt. Myös ruokailuun ja hygieniaan käytetty aika myöhentyi korona-aikana aiemmista tutkimusvuosista: vielä iltakahdeksalta ruokailuun ja hygieniaan käytti aikaansa noin viidennes.

Kotitöitä tehtiin varsin tasaisesti pitkin päivää

Kotitöitä tehdään arkisin eniten iltapäivällä: noin joka neljäs tekee kotitöitä kello 16:n ja kello 18:n välillä. Korona-aikana miesten kotitöiden tekemisen rytmi oli hieman myöhäisempi kuin naisten. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että miehet käyttivät ansiotöihin aikaa enemmän kuin naiset. Mahdollisesti korona-aikana yleistyneestä etätyöstä johtuen kotitöitä tehtiin kuitenkin varsin tasaisesti pitkin päivää: noin viidennes yli 10-vuotiaasta väestöstä teki kotitöitä aamukymmenestä lähtien. Kello 21:n jälkeen kotitöitä teki harvempi kuin joka kymmenes, kello 22:n jälkeen enää muutama prosentti.

Television katsominen painottuu iltauutisiin

Television katseluun käytetty kokonaisaika on pysynyt suunnilleen samana viimeiset 20 vuotta. Arkisin television äärellä ollaan eniten kello 20.30–21.00, Yle TV1:n iltauutisten aikaan, ja tämä piikki on varsin selkeä. Kello 22.30:n jälkeen television katsominen vähenee nopeasti, ja puoliyön jälkeen televisiota katsoo enää muutama prosentti väestöstä.

Television ohjelmatarjonnan lisääntyminen 1980-luvulla selittää osittain elämänrytmin myöhentymistä. Kun vuonna 1979 vain 17 % suomalaisista oli arkipäivinä kello 22.10 television ääressä, syksyllä 1987 lähes kolmannes katsoi televisiota vielä iltakymmenen jälkeen. Kehitystä selittää erityisesti se, että MTV aloitti Kymmenen uutiset televisiossa vuonna 1981.

Lauantain ja sunnuntain ajankäyttö koronavuosina lähes samanlaista

Lauantain ja sunnuntain ajankäyttö on alkanut hyvin paljon muistuttaa toisiaan. Oma roolinsa tässä on todennäköisesti ollut myös koronavuosilla, mutta taustalla on myös pitemmän ajan kehityskulku sekä mitä ilmeisemmin myös muutokset median ja viestintäteknologian käytössä sekä kauppojen aukiolojen vapauttaminen vuonna 2016. Myös väestön ikääntyminen on omiaan tasoittamaan eroja viikonlopunpäivien välillä koko 10 vuotta täyttäneen väestön keskuudessa.

Ajankäytöllisesti lauantai on pysynyt vielä yleisimpänä kotityöpäivänä, mutta ero sunnuntaihin on vuosien saatossa siinäkin kaventunut. Ruokailuun ja hygieniaan (esimerkiksi saunominen) käytetään lauantaisin hieman enemmän aikaa kuin sunnuntaisin, varsinkin alkuillasta. Sunnuntaisin käytetään puolestaan jonkin verran enemmän aikaa nukkumiseen, oleiluun ja lepäilyyn.

Vuosikymmen ja pari sitten sunnuntai oli selkeästi se viikonpäivä, jolloin käytettiin eniten aikaa television katseluun, nyttemmin tämä ero lauantaihin on kutakuinkin hävinnyt, vaikka keskimäärin suurimmat yleisömäärät paikantuvatkin edelleen sunnuntai-iltaan kello 20.30–21.30.

Niin miesten kuin naistenkin osalta lauantait ja sunnuntait ovat ajankäytöllisesti hyvin samalaisia. Jos eroja viikonlopunpäivien välillä haetaan, niin ne löytyvät lähinnä kotitöiden tekemisestä, nukkumisesta sekä alkuillasta ruokailuun ja hygieniaan käytetystä ajasta.

Viikonlopunpäivien ajankäytössä miesten ja naisten väliset erot ilmenevät lähinnä siinä, että lauantaisin naiset käyttävät miehiä enemmän aikaa kotitöihin, niin kuin muutenkin, sekä miehiä vähemmän aikaa tieto- ja viestintätekniikkaan (ml. digipelaaminen) sekä television ja videoiden päätoimiseen katseluun. Sunnuntaisin tilanne miesten ja naisten välillä on samanlainen.