Kuluttajien luottamus koheni jonkin verran tammikuussa 2024

tiedote | Kuluttajien luottamus 2024, tammikuu

Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli tammikuussa -9,1, kun se oli joulukuussa -13,3 ja marraskuussa -12,4. Vuotta aiemmin tammikuussa luottamusindikaattori sai arvon -12,7. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -2,4. Tiedot perustuvat kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–18. tammikuuta 1 290 Suomessa asuvaa henkilöä.

Keskeisiä poimintoja

  • Näkemykset omasta ja myös Suomen yleisestä taloudesta paranivat sekä joulukuuhun että vuodentakaiseen verrattuna.
  • Arvio oman talouden nykytilasta oli edelleen hyvin heikko, kun taas odotus omasta taloudesta vuoden kuluttua muuttui valoisaksi. Odotus Suomen taloudesta taas oli melko pessimistinen.
  • Ajankohtaa pidettiin yhä erittäin epäedullisena kestotavaroiden ostamiselle. Rahankäyttöaikeita kulutukseen oli hyvin niukalti. Ennestään vaisut asunnon ostoaikeet vähenivät.
  • Arvio omasta rahatilanteesta koheni pysyen silti melko heikkona. Mahdollisuudet säästää jatkossa ennakoitiin hieman tavallista huonommiksi.
  • Odotus yleisestä työttömyyskehityksestä jatkui synkähkönä, vaikka parani aavistuksen. Omakohtainen työttömyyden uhka koettiin edelleen aika suureksi.

Kuluttajien luottamus asuinalueilla ja väestöryhmissä

Tammikuussa talousluottamus oli vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori -4,4). Heikointa luottamus oli muualla Etelä-Suomessa (-12,8). Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat tammikuussa selvästi optimistisimpia (-1,6). Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat eläkeläiset (-16,2). Tarkempaa tietoa on saatavilla tietokantataulukoista ja kuvioista.

Oma ja Suomen talous

Tammikuussa kuluttajien näkemykset omasta ja myös Suomen yleisestä taloudesta paranivat sekä joulukuuhun että vuodentakaiseen verrattuna. Kuluttajien arvio oman taloutensa nykytilasta oli tammikuussa edelleen hyvin heikko, kun taas odotus omasta taloudesta vuoden kuluttua muuttui valoisaksi. Odotus Suomen taloudesta taas oli melko pessimistinen.

Kuluttajista 31 % arvioi tammikuussa, että heidän oman taloutensa tila on heikompi kuin vuotta aiemmin. Kuluttajista 25 % piti omaa talouttaan kyselyhetkellä edellisvuotista vahvempana. Kuluttajista peräti 71 % oli sitä mieltä, että Suomen taloustilanne on nyt huonompi kuin vuotta aiemmin, ja vain 6 % näki sen parempana.

Tammikuussa 20 % kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 40 % puolestaan arvioi maamme talouden heikkenevän. Oman taloutensa kohentumiseen luotti tammikuussa jo 31 % kuluttajista ja 16 % pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa.

Työttömyys ja sen uhka

Kuluttajien odotus yleisen työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa pysyi tammikuussa melko heikkona, vaikka parani hieman. Kuluttajista 12 % odotti, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 56 % arvioi työttömyyden lisääntyvän.

Tammikuussa työlliset kuluttajat (palkansaajat ja yrittäjät) kokivat myös omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhan helpottaneen vähän. Uhan arvioitiin silti olevan suhteellisen suuri. Työllisistä 5 % uskoi uhan vähentyneen omalla kohdallaan ja 23 % puolestaan arvioi riskin kohonneen. Toisaalta 43 % työllisistä koki tammikuussa, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi tai lomautetuksi.

Inflaatio

Tammikuussa kuluttajien arviot kyselyhetken inflaatiosta ja hintojen muutoksesta vuoden kuluttua pysyivät jotakuinkin ennallaan ja korkeina.

Kuluttajat arvioivat tammikuussa, että kuluttajahinnat ovat nousseet 6,5 % edellisvuoden tammikuusta ja nousevat 4,2 % seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 75 % oli sitä mieltä, että hinnat ovat nousseet vuodessa paljon tai melko paljon. Selvästi harvempi eli 36 % kuluttajista odotti hintojen nousevan vähintään samaa vauhtia myös tulevina kuukausina.

Rahatilanne, säästäminen ja lainanotto

Tammikuussa ajankohtaa pidettiin edelleen hyvin huonona lainanotolle ja myös säästämiselle. Kuluttajista vain 12 % arvioi ajan otolliseksi lainan ottamiselle ja 37 % piti säästämistä kannattavana. Samalla aikomuksia lainanottoon oli tammikuussa hieman tavanomaista vähemmän. Kuluttajista 15 % suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kuluttajien arvio omasta rahatilanteestaan koheni tammikuussa jonkin verran, mutta pysyi melko heikkona. Mahdollisuuksia säästämiseen tulevina kuukausina ennakoitiin olevan hieman vähemmän kuin yleensä. Rahaa oli tammikuussa jäänyt säästöön runsaalla puolella eli 56 %:lla kuluttajista ja 72 % uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

Rahankäyttö ja isot ostoaikeet

Tammikuussa ajankohtaa pidettiin edelleen hyvin epäedullisena kestotavaroiden ostamiselle, vaikka näkemys tästä parani hieman. Kuluttajista vain 9 %:n mielestä hetki oli otollinen hintaville hankinnoille.

Kuluttajien aikeet käyttää rahaa kestotavaroiden hankintaan seuraavan vuoden aikana jatkuivat tammikuussa erittäin niukkoina. Ostoaikeet kuitenkin lisääntyivät aavistuksen sekä joulukuuhun että vuodentakaiseen verrattuna. Tammikuussa 10 % kuluttajista ennakoi lisäävänsä ja 43 % vähentävänsä rahankäyttöään kestokulutukseen seuraavan vuoden aikana.

Auton ostoa vuoden kuluessa suunniteltiin tammikuussa jälleen saman verran kuin normaalisti. Asunnon ostoaikeet sen sijaan vähenivät taas, ja uusi asunto oli mielessä hyvin harvalla kuluttajalla. Aikeet myös kodin peruskorjaamiseen vähenivät tammikuussa hieman alle keskimääräisen tasonsa.

Tammikuussa 14 % kuluttajista aikoi joko varmasti tai mahdollisesti ostaa henkilöauton vuoden sisällä. Asunnon ostoa tai talon rakentamista harkitsi vain 10 % kuluttajista. Kuluttajista 16 % suunnitteli käyttävänsä rahaa kodin peruskorjaamiseen seuraavan vuoden aikana.

Tilaston aineisto

Kuluttajien luottamustutkimus tehdään verkkolomakkeella ja puhelinhaastatteluilla. Tutkimuksessa on pääosin valmiit vastausvaihtoehdot. Tammikuussa 2024 kyselyyn osallistui 1 290 henkilöä ja vastausaste oli 59 %. Vastauksista 78 % tuli verkkolomakkeelta.

Kuluttajien luottamusindikaattorin osatekijät ovat: oma talous nyt, oma talous vuoden kuluttua, Suomen talous vuoden kuluttua ja omat aikomukset ostaa kestotavaroita seuraavan vuoden aikana.

EU-tulokset

Kaikkia EU-maita koskevat (kausitasoitetut) kyselytulokset talousodotuksista julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla.

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Koodi
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Koodi
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Sukupuoli
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Ikä
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Koulutusaste
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Sosioekonominen asema
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Alue
    Viiteajankohtien sykli:
    kuukausi
    Päivitystiheys:
    kuukausi
    Päivitetty:

    Tulevat julkaisut

    Dokumentaatio

    Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

    Siirry tilaston dokumentaatioon

    Viittausohje

    Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
    Viiteajankohta: 2024, tammikuu. ISSN=2669-8862. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 22.12.2024].
    Saantitapa:

    Tilaston asiantuntijat

    Tiedustelut ensisijaisesti

    Pertti Kangassalo
    yliaktuaari
    029 551 3598

    Muut asiantuntijat

    Tara Junes
    yliaktuaari
    029 551 3322

    Vastaava osastopäällikkö

    Hannele Orjala
    osastopäällikkö
    029 551 3582

    Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

    Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.