Lähes puolet asuntokunnista asui kerrostalossa vuonna 2023

tiedote | Asunnot ja asuinolot 2023

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2023 lopussa kerrostaloissa asui 1,36 miljoonaa asuntokuntaa, joka oli 48 % kaikista asuntokunnista. Osuus on kasvanut neljällä prosenttiyksiköllä vuodesta 2010. Omakoti- ja paritaloissa asuvien osuus on pienentynyt samalla aikavälillä kolme prosenttiyksikköä.

Keskeisiä poimintoja

  • Yksinasuvia oli 1,33 miljoonaa, joka oli 47 % kaikista asuntokunnista. Osuus on kasvanut kuusi prosenttiyksikköä vuodesta 2010.
  • Yksinasuvista 45 % oli 60 vuotta täyttäneitä.
  • Kaikkiaan asuntokuntia oli 2,84 miljoonaa. Asuntokuntien määrä lisääntyi 29 000:lla vuodesta 2022.
  • 79 % kaikista asuntokunnista oli pieniä yhden tai kahden hengen asuntokuntia.

Yksin asutaan useimmin kerrostalossa

Vuoden 2023 lopussa yli 860 000 yksinasuvaa asui kerrostalossa. Osuus oli 65 % kaikista 1,33 miljoonasta yksinasuvasta.

Muut kuin yhden hengen asuntokunnat asuivat useimmin omakoti- ja paritaloissa. Vuoden 2023 lopussa 52 % muista kuin yhden hengen asuntokunnista asui omakoti- ja paritaloissa.

Yksinasumisen kovin kasvu taittui

Yksinasuvia oli vuoden 2023 lopussa 47 % kaikista asuntokunnista. Osuus on kasvanut kuusi prosenttiyksikköä vuodesta 2010.

Yksinasumisen määrällinen kasvu oli kovinta 2017–2020, jolloin yhden hengen asuntokuntien määrä lisääntyi keskimäärin yli 30 000:lla vuodessa.

Vuosina 2021–2023 yhden hengen asuntokuntien määrä lisääntyi vuodessa keskimäärin noin 25 000:lla.

Yli kahden hengen asuntokuntien lukumäärä lisääntyi pitkästä aikaa

Yli kahden hengen asuntokuntien lukumäärä kasvoi vuonna 2023 edellisvuoteen verrattuna 2 500:lla asuntokunnalla. Tämä katkaisi pitkään jatkuneen suurten asuntokuntien lukumäärän vuosittaisen laskun, sillä yli kahden hengen asuntokuntien lukumäärä oli vähentynyt vuosittain 1980-luvulta saakka.

Lukumäärän kasvusta huolimatta suurempien asuntokuntien osuus säilyi ennallaan ja vain noin joka viidenteen asuntokuntaan kuului yli kaksi henkeä. 79 % asuntokunnista oli pieniä yhden tai kahden hengen asuntokuntia vuonna 2023.

Kaikkien asuntokuntien lukumäärä lisääntyi 29 000:lla vuodesta 2022. Keskimäärin asuntokuntien lukumäärä on lisääntynyt vuosittain noin 24 000:lla vuoden 2010 jälkeen.

Kuviot

Katso keskeiset tilastotiedot kuvioista.

Asuntokunnat talotyypeittäin asuntokunnan koon mukaan 2023

Asuntokunnat koon mukaan alueittain 2010-2023

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Alue
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alue
  • Asuntokunnan koko
  • Talotyyppi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alue
  • Asuntokunnan koko
  • Huoneiden lkm keittiö pl.
  • Talotyyppi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alue
  • Asuntokunnan vanhimman ikä
  • Asuntokunnan vanhimman sukupuoli
  • Asuntokunnan koko
  • Talotyyppi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Alue
  • Rakennusvuosi
  • Asunnon käytössäolo
  • Talotyyppi
Viiteajankohtien sykli:
vuosi
Päivitystiheys:
vuosi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Dokumentaatio

Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.

Siirry tilaston dokumentaatioon

Viittausohje

Suomen virallinen tilasto (SVT): Asunnot ja asuinolot [verkkojulkaisu].
Viiteajankohta: 2023. ISSN=1798-6745. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 21.12.2024].
Saantitapa:

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti

Palvelusähköposti
asuminen@stat.fi
Mika Ronkainen
yliaktuaari
029 551 3425

Muut asiantuntijat

Arja Tiihonen
yliaktuaari
029 551 3272

Vastaava osastopäällikkö

Hannele Orjala
osastopäällikkö
029 551 3582

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.