Maakuntien talouskehitys kahtiajakautunutta vuonna 2023
Korjaus
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan alueellinen arvonlisäys kasvoi kiintein hinnoin mitattuna vuonna 2023 yhdeksässä maakunnassa ja väheni kymmenessä. Kasvu oli suurinta Keski-Pohjanmaalla.
Keskeisiä poimintoja
- Vuonna 2023 talous kasvoi oli noin puolessa maakunnista.
- Arvonlisäys kasvoi eniten Keski-Pohjanmaalla.
- Työllisyyskehitys oli vuonna 2023 positiivista suurimmassa osassa maakuntia. Eniten kasvua oli Pohjanmaalla.
Arvonlisäys kasvoi eniten Keski-Pohjanmaalla
Arvonlisäyksen kasvu oli voimakkainta Keski-Pohjanmaalla, jossa kasvoivat jalostustoimialat. Eniten arvonlisäys väheni vuonna 2023 Kainuussa, jossa laskivat sekä jalostus- että palvelutoimialat.
Palvelutoimialat tuottavat suurimman osan Suomen bruttoarvonlisäyksestä. Niitä ovat esimerkiksi vähittäiskauppa, majoitus- ja ravitsemistoiminta, rahoitus- ja vakuutustoiminta, julkishallinto sekä terveydenhuolto. Jalostustoimialat puolestaan koostuvat muun muassa kaivostoiminnasta, teollisuudesta ja rakentamisesta.
Työllisyyskehitys oli aluetilinpidon tietojen mukaan vuonna 2023 positiivista suurimmassa osassa maakuntia. Työllisyyden kehitys oli parasta Pohjanmaalla ja Kymenlaaksossa. Työllisten määrässä laskua oli eniten Etelä- ja Pohjois-Savossa.
Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kasvoivat koko maassa vuonna 2022
Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot asukasta kohden kasvoivat nimellisesti kaikissa Suomen maakunnissa vuosien 2021 ja 2022 välillä. Eniten käytettävissä olevat tulot kasvoivat Pohjois-Karjalassa (10,0 %). Koko maan tasolla käytettävissä olevat tulot kasvoivat keskimäärin 4,5 %.
Käytettävissä olevat tulot saadaan, kun kotitalouksien saamista palkoista ja muista palkansaajakorvauksista, omaisuus- ja muista tuloista sekä sosiaalietuuksista vähennetään maksetut tuloverot, sosiaaliturvamaksut ja muut maksetut tulonsiirrot. Vuonna 2022 suurimmat käytettävissä olevat tulot olivat uusmaalaisilla kotitalouksilla, noin 29 200 euroa. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot olivat pienimmillään Keski-Pohjanmaan maakunnassa, noin 21 500 euroa. Keskimäärin suomalaisten kotitalouksien käytettävissä olevat tulot olivat vuonna 2022 noin 25 100 euroa.
Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen aluetilinpidon uusiin tietoihin vuosilta 2000–2023. Laskelmissa on käytetty syyskuussa 2024 julkaistun kansantalouden vuositilinpidon tietoja. Vuoden 2023 osalta tiedot ovat ennakollisia ja tarkentuvat tulevissa julkistuksissa.
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina tai lataa dataa käyttöösi.
- Alue
- Taloustoimi
- Toimiala
- Sektori
- Vara
- Alue
- Taloustoimi
- Toimiala
- Sektori
- Alue
- Taloustoimi
- Toimiala
- Sektori
- Alue
- Taloustoimi
- Sektori
- Alue
- Alue
- Taloustoimi
Tulevat julkaisut
Dokumentaatio
Kuvaus tilaston tuottamisesta, käytetyistä menetelmistä ja laadusta.
Siirry tilaston dokumentaatioon