Vastaajille lähetetyt kirjeet
Olemme lähettäneet kyselyn vastaajille kirjeen, kun kysely alkoi. Tutustu kirjeeseen!
Tiedot kerätään valtion tulo- ja menoarviossa olevan tutkimus- ja kehittämisrahoituksen laskentaa varten. Tietojen käyttäjinä ovat poliittiset päätöksentekijät Suomessa sekä OECD ja Eurostat. Kerättävät tiedot käsittävät t&k-toimintaan saadun budjetti- ja muun rahoituksen
yhteiskuntapoliittisen tavoitteen mukaan.
Tiedot kerätään sähköisenä kyselynä julkisen hallinnon yksiköiltä. Eräiltä osin tiedot saadaan suoraan valtion talousarvioesityksestä.
Tiedot kerätään kerran vuodessa.
Kyselyyn vastataan sähköisellä lomakkeella.
Lomakkeelle pääsee sähköpostilla toimitetulla henkilökohtaisella linkillä.
Voit tutustua kysymyksiin ohjetiedostoista löytyvän vastausohjeen avulla. Lisäohjeita löydät myös verkkolomakkeelta.
Lisäohjeistus hyvinvointialueille:
Terveyden yliopistotasoista tutkimusta rahoitetaan myös valtion talousarviosta sosiaali- ja terveysministeriön kautta (valtion talousarvioesityksen momentti 33.60.32 Valtion rahoitus terveydenhuollon yksiköille yliopistotasoiseen tutkimukseen sekä sosiaalityön yliopistotasoiseen tutkimukseen), mutta osaltanne kysely koskee ainoastaan sitä osuutta valtiolta saatavasta yleiskatteellisesta rahoituksesta hyvinvointialueille (valtion
talousarvioesityksen momentti 28.89.31 Hyvinvointialueiden yleiskatteinen valtionrahoitus), jonka varaatte omassa budjetissanne omaan/itse tekemäänne tutkimukseen (ei sisällä tilattua tutkimusta).
Olemme lähettäneet kyselyn vastaajille kirjeen, kun kysely alkoi. Tutustu kirjeeseen!
Tiedonkeruun aineistoa käytetään seuraavissa tilastoissa:
Kaikki tilastotarkoituksiin kerätyt tiedot ovat salassa pidettäviä. Tietoja käsiteltäessä huolehditaan siitä, ettei kenenkään yksityisyys tai liike- tai ammattisalaisuus vaarannu. Jokainen Tilastokeskuksen palveluksessa oleva on allekirjoittanut salassapitositoumuksen.
Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.