Ansiotasoindeksi: Tilastossa käyttöön uusi sektoriluokitus ja uusia tietokantataulukoita julkaistaan

Muutospäivämäärä:

Tietoa muutoksesta

Ansiotasoindeksissä otetaan käyttöön sektoriluokitus 2023. Uuden sektoriluokituksen mukaisia tietoja julkaistaan 31.5.2024 alkaen. Tietojen tuottaminen aiemmin käytössä olleella työnantajasektorijaottelulla lopetetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Ansiotasoindeksissä tähän asti käytössä olleista sektoreista valtion budjettitalous ja paikallishallinto säilyvät uudessa sektorijaottelussa ennallaan ja yksityistä sektoria vastaa yritykset sekä rahoitus- ja vakuutuslaitokset. Näiden kolmen sektorin lisäksi tietoja ansiotason kehityksestä aletaan julkaista kahdeksan muun sektorin mukaan. Vanhoista sektoreista muut-sektori poistuu myöhemmin käytöstä.

Sektoriluokituksen 2023 mukaisia tietoja julkaistaan uusissa tietokantataulukoissa perusvuoden 2015 mukaan. Paikallishallinnon alasektoreiden, kuten hyvinvointialuehallinnon, indeksien lähtötaso vuoden 2023 ensimmäisellä vuosineljänneksellä on sama kuin koko paikallishallinnon.

Uusi tietokantataulukko, tunnus ja nimi

Lisätietoja

Jukka Tapio
yliaktuaari
029 551 3429

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.