Tietoa parempaa yhteiskuntaa varten -videon sisältö tekstinä

Tällä sivulla on videon Tietoa parempaa yhteiskuntaa varten (Youtube) sisältö tekstinä. 

Alussa soi musiikki ja kuva miehestä. Taustalla kulkee raitiovaunu. Näytöllä teksti Matti yliaktuaari, liikennetilastot. Matti astuu sisään raitiovaunuun.

Matti kertoo: "Työssäni minua motivoi ratkaisujen etsiminen ja se, että pääsee käyttämään luovuutta ja kekseliäisyyttä. Tilastokeskuksessa voi päätyä tekemään monenlaisia juttuja, jos sanoo useammin kyllä kuin ei."  Kuvassa Matti istuu raitiovaunussa ja taustalla soi musiikki. 

Matti katsoo kännykkää ja raitiovaunu jatkaa matkaansa eteenpäin. Kuvassa näkyy vihreitä puita. Matti kävelee kaupungilla ja taustalla on edelleen raitiovaunu. Seuraavaksi hän jatkaa matkaansa kävelytiellä, jonka varrella on autoja.

Nyt kuvassa on risteys, joka on kuvattu ylhäältä päin. Risteyksessä on raitiovaunu, autoja ja bussi. Seuraavassa kuvassa näkyy Kalasataman kolme tornia ja muita pieniä rakennuksia.

Kuvassa Joonas, sovellusasiantuntija, infrapalvelut. Joonas laittaa kypärää päähänsä, taustalla näkyy silta. Joonas taluttaa pyörää, taustalla on vihreää metsää. Nyt Joonas astuu pyörän selkään ja pyöräilee Isoisänsillalla kohti Kalasatamaa. Kuvassa näkyy Isoisänsilta ylhäältä päin kuvattuna. Sillalla kävelee ihmisiä ja Joonas pyöräilee sillalla. Pyöräilyreitin varrella näkyy merta.

Joonas pääsee Kalasatamaan ja taluttaa pyörää kadulla. Joonaksen matka jatkuu kohti Tilastokeskusta. Joonas astuu sisään, ja aulassa häntä tervehtii iloinen aulavahtimestari.  

Joonas kertoo: "Omassa työssäni parasta on vapaus. Omaa tehtävää voi kehittää haluamaansa suuntaan, ja perehtyminen eri asioihin on mahdollista. Minun mielestäni Tilastokeskuksessa parasta on kannustaminen ja hyvä joukkohenki. Työn lisäksi yhteishenkeä syntyy siitä, että meillä on täällä erilaisia harrastusryhmiä. Minä olen kokenut hyväksi sen, että Tilastokeskuksessa työnantaja tulee vahvasti vastaan eri elämäntilanteissa. Asioita ei jätetä yhden ihmisen yksin ratkottaviksi. Meillä Tilastokeskuksessa mielenkiintoista haastetta tuovat ainutlaatuiset ja laajat tietojärjestelmät. Meillä on hyvin tarkka tietoturva, ja julkisella puolella pitää huomioida erilaisten lakien ja määräysten asettamat puitteet."

Kuvassa Joonas istuu neuvottelupöydän äärellä. Kolme miestä pitää palaveria. Seuraavaksi on kahvin vuoro. Joonaksen kahvi maistuu vaaleansinisestä mukista. 

Kuvassa Juulia, HR-asiantuntija, henkilöstö ja lakipalvelut. Juulia kävelee kadulla, jossa on takana autoja. Juulia kävelee toimistolle, laittaa kuulokkeet päähän ja aloittaa palaverin työkavereidensa kanssa. Seuraavaksi Juulia kävelee Tilastokeskuksen käytävällä, jossa taustalla on työpisteitä. Seuraavaksi Juulia menee kokoushuoneeseen, josta suuntaa pitämään palaveria kahden muun työkaverinsa kanssa. Työkaverit ovat naisia.

Juulia kertoo: "Olen tehnyt Tilastokeskuksessa töitä henkilöstöasiantuntijana nyt melkein puoli vuotta, ja isoin osa työajasta kuluu rekrytoinnin parissa. Minä teen paljon yhteistyötä muun henkilöstö ja laki -tiimin kanssa, ja ne on ottanut minut uutena ihmisenä aivan ihanasti mukaan kaikkiin yhteisiin juttuihin. Koen, että täällä on sellainen hyvälaatuinen etukeno kaikessa tekemisessä."

"Ollaan menossa eteenpäin, jotain kohti, eikä junnata paikallaan. Mutta ei kuitenkaan ole liiallinen kiire päästä seuraavaan maaliin, vaan töitä tehdään asiantuntevasti ja erilaiset näkemykset huomioiden. Välillä tuntuu hiukan hassulta, että on ollut niin pitkään yhden työnantajan palveluksessa. En kuitenkaan koe jymähtäneeni staattisesti johonkin, sillä tehtävät ja vastuut ovat aika ajoin vaihtuneet." 

Kuvassa Kirsti, tilastopäällikkö, tilastolliset menetelmät. Kirsti istuu puistossa taustalla puita sekä kerrostalo. Kirsti istuu kahvilla työkaverinsa kanssa, kuvassa nainen. Taustalla on edelleen puita sekä kerrostalo. Seuraavaksi Kirsti menee toimistoon ja laittaa luurit päähänsä aloittaakseen kokousta. Sitä ennen kuitenkin Kirsti katsoo kelloa.  Kirsti kävelee kohti auditoriota mikki korvallaan. Kirsti aloittaa esityksensä auditoriossa taustalla esitys, jossa on tekstiä.  

Kirsti kertoo: "Esihenkilötehtävissä Tilastokeskuksen etuna on mielestäni se, että koulutusta ja perehdytystä järjestetään paljon. Ykkösasiana on tietysti se, että saa kokea tekevänsä tärkeää työtä. Tilastokeskuksella on käytössään Suomen suurimmat tietovarannot ja selkeät tietotuotteet." 

"Haluamme, että tarjoamme, tieto pääsee käyttöön. Täällä töissä on tosi laajasti eri alojen osaajia, ja se on ihan ainutlaatuinen vahvuus meillä. Täällä on myös työpäivät usein aika hauskoja, mikä ei tietenkään ole itsestään selvää. Mielestäni Tilastokeskus on myös avoin työyhteisö: ideoita ja näkemyksiä voi esittää asemasta riippumatta. Minä koen vahvasti, että täällä arvostetaan toinen toisiamme ja ollaan halukkaita oppimaan muiden osaamisesta." 

"Musta on hienoa olla osa sitä koneistoa, jolla varmistetaan, että kansalaisilla ja päättäjillä on oikeaa tietoa yhteiskunnan päätöksenteon tueksi. Minusta se on jotenkin tosi hieno tarkoitus." 

Lopussa on kuva, jossa kaikki ovat kokoontuneet Tilastokeskuksen kattoterassille. Seuraavassa kuvassa mies kaataa harmaan väristä juomaa samppanjalasiin. Pöydällä on myös astia, jossa on mansikoita. Kuvassa näkyy ylhäältä kuvattuna kattoterassi. Seuraavana kaikki juovat harmaata juomaa ja skoolaavat yhdessä. Kuvassa Juulia ja Kirsti seisovat terassilla ja juovat juomaansa. Juulia ottaa kupista yhden mansikan. Seuraava kuva on kuvattu ylhäältä, kuvassa Tilastokeskuksen kattoa ja talon vieressä kulkeva metro.  

Lopussa taustalla soi musiikki ja näytöllä teksti: Tietoa parempaa yhteiskuntaa varten. #TiedostaTulevaisuus ja Tilastokeskus.