Vuonna 2020 Suomessa asui noin 288 000 äidinkieleltään ruotsinkielistä, mikä on runsaat viisi prosenttia väestöstä. Tässä artikkelissa tarkastellaan suomenruotsalaisten lasten määrää ja elinoloja pääasiassa Tilastokeskuksen väestötilastojen sekä ajatuspaja Magman ja Folktingetin julkaisemien raporttien valossa.

Ruotsinkielisissä on suhteellisesti enemmän lapsia kuin suomenkielisessä väestössä: 18 prosenttia ruotsinkielisistä ja vastaavasti 15 prosenttia suomenkielisistä oli alle 15-vuotiaita lapsia vuonna 2020.

Toisaalta ruotsinkielisissä on myös suhteellisesti enemmän yli 75-vuotiaita kuin suomenkielisissä (13 prosenttia ruotsinkielisistä, 11 prosenttia suomenkielisistä). (Kuvio 1; Tilastokeskus, Väestörakenne, ks. tarkemmin tietokantataulukot.)

Ruotsinkielisille syntyy Suomessa keskimääräistä enemmän lapsia eli kokonaishedelmällisyys on jossain määrin eriytynyt äidinkielen mukaan. Näin on ollut vuodesta 2007 lähtien, ja koko 2010-luvun ruotsinkielisten kokonaishedelmällisyys on ollut selkeästi korkeampaa kuin suomenkielisten.

Sekä suomen- että ruotsinkielisten kokonaishedelmällisyys on pienentynyt 10–15 vuoden takaisista melko korkeista syntyvyysluvuista. Viime vuosien aikana syntyvyys on alentunut molemmissa kieliryhmissä, mutta ruotsinkielisillä se on pienentynyt vähemmän. (Taulukko 1, vrt. Tilastokeskus 2019.)

Lähde: Tilastokeskus, Syntyneet

Taulukosta 1 käy ilmi, että vuonna 2020 ruotsinkielisten kokonaishedelmällisyysluku oli 1,51 lasta naista kohti, kun suomenkielisillä se oli 1,32 lasta naista kohti. Vuosikymmentä aiemmin, vuonna 2010 ruotsinkielisten kokonaishedelmällisyysluku oli 1,95 ja suomenkielisten 1,85. Suurimmillaan tämä ero on viimeisen vuosikymmenen aikana ollut vuonna 2019, kun suomenkielisten kokonaishedelmällisyysluku oli 1,29 ja ruotsinkielisten 1,52.

1990-luvun alusta aivan viime vuosiin asti ruotsinkieliset naiset ovat olleet synnyttäessään ja ensimmäistä kertaa äidiksi tullessaan hieman vanhempia kuin suomenkieliset. Viimeisimmät tiedot ovat vuodelta 2018, jolloin synnyttäneiden suomen- ja ruotsinkielisten naisten keski-iät olivat kuitenkin samat (31,1 vuotta) eikä kieliryhmien välillä ollut eroa ensimmäisen kerran äidiksi tulleiden iässä (keskimäärin 29,4 vuotta). (Tilastokeskus 2019.)

Suomenruotsalainen väestö keskittyy Svenskfinlandiin

Viime vuosina on vakiintunut käsite Svenskfinland, jolla tarkoitetaan kaksikielisiä kuntia Manner-Suomessa ja yksikielisiä (ruotsinkielisiä) kuntia Ahvenanmaalla. Nämä ovat alueita, joilla valtaosa Suomen ruotsinkielisestä väestöstä asuu. Yhteensä tällaisia kuntia on 49.

Toisaalta Svenskfinland ei käsitteenä rajoitu vain maantieteelliseen alueeseen, vaan sillä voidaan viitata myös laajemmin suomenruotsalaisten sosiaalisiin verkostoihin, kulttuuriin ja palveluihin. Svenskfinlandille ei ole vakiintunutta suomenkielisistä käännöstä, joten yleisesti käytetään ruotsinkielistä nimeä tai välillä käsitettä ”ruotsinkielinen Suomi”.

Svenskfinlandin kunnat voidaan jakaa neljään keskittymään: Uusimaa (ml. Pyhtää), Pohjanmaa (ml. Kokkola), Varsinais-Suomi ja Ahvenanmaa. On myös mahdollista eritellä pääkaupunkiseutu ja Uusimaa, tarkastelukulmasta riippuen.

Hiukan alle puolet suomenruotsalaisista asuu Uudellamaalla, noin kolmasosa Pohjanmaalla. Uudenmaan ruotsinkielisestä väestöstä noin puolet asuu pääkaupunkiseudulla ja puolet muualla Uudellamaalla. (Ks. Magma 2021, 17.)

Suurimmat ruotsinkielisen väestön keskittymät ovat Helsingissä (noin 37 000 henkeä vuonna 2020), jota seuraa Espoo (n. 20 000), Raasepori (n. 18 000), Vaasa (n. 16 000), Porvoo (n. 15 000), Mustasaari (n. 13 000), Pietarsaari (n. 11 000), Turku (n. 11 000), Pedersöre (n. 10 000) ja Maarianhamina (n. 10 000).  (Tilastokeskus, Väestörakenne.)

Ruotsinkielisiä lapsia asuu määrällisesti selvästi eniten pääkaupunkiseudulla, Helsingissä (n. 7 400 lasta vuonna 2020) ja Espoossa (n. 5 400 lasta).

Muita paikkakuntia, joissa lapsia on määrällisesti verraten paljon, on Raasepori, Mustasaari, Porvoo, Vaasa, Pedersöre ja Pietarsaari, joissa kaikissa asui vuonna 2020 enemmän kuin 2 000 ruotsinkielistä lasta.

Kaikkiin kunnan lapsiin verrattuna ruotsinkielisten lasten osuus on suurimmillaan Ahvenanmaan kuntien lisäksi ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, esimerkiksi Luodossa (95 %), Pedersöressä (90 %), Maalahdessa (88 %) ja Uusikaarlepyyssä (86 %). (Kartta 1.)

Rannikkoja pitkin levittyvä, tietyille paikkakunnille keskittyvä suomenruotsalainen väestö ei ole yksi homogeeninen ryhmä. Ajatuspaja Magman raportissa Det svenska i Finland (2021) esitetään, että perinteisesti jako maalaisiin ja kaupunkilaisiin on ollut verraten vahva ruotsinkielisten keskuudessa: Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla on voitu kokea vieraaksi helsinkiläinen ja muu kaupunkikulttuuri, joka mielikuvissa on liberaalia, Eurooppaan ja muihin Pohjoismaihin orientoitunutta ”kulttuuriruotsalaisuutta”. Maaseudun ruotsinkielisyydessä on korostunut paikallisen identiteetin, sukujuurten ja uskonnon merkitys. (Magma 2021, 42.)

Kaikista äidinkielenään ruotsia puhuvista Manner-Suomessa tai Ahvenanmaalla asuvista 44 prosenttia eli lähes 130 000 henkeä asui Uudellamaalla (ml. Pyhtää) vuonna 2018. 13 prosenttia asui Helsingissä. Helsingin väestöstä ruotsinkielisten osuus oli vuonna 2018 vajaa 6 prosenttia, kun koko Suomessa ruotsinkielisten osuus on viitisen prosenttia.

Vaikka Helsingissä ja Espoossa asuu määrällisesti verraten paljon ruotsinkielisiä lapsia, ei heidän osuutensa kaikkiin pääkaupunkiseudun lapsiin verrattuna ole erityisen korkea (6–7 %). Koko Suomessa ruotsinkielisten lasten osuus on lähes 6 prosenttia.

Runsaat 60 000 ruotsinkielistä lasta

Suomessa asui vuonna 2020 yhteensä lähes 61 000 alle 18-vuotiasta ruotsinkielistä. Vuosikymmenen aikana määrä on pienentynyt lähes 1 500 lapsella. (Taulukko 2.) Tässä ruotsinkielisyys määrittyy lapsen väestötietojärjestelmään ilmoitetun äidinkielen mukaan.

Lähde: Tilastokeskus, Väestörakenne

Yliaktuaari Juho Keva Tilastokeskuksesta on tarkastellut saamelaistaustaisten lasten määrää Suomessa Tieto&trendit-blogissaan vuonna 2020. Jos ”ruotsinkielitaustainen” lapsi määriteltäisiin samalla tapaa kuin Keva määrittelee saamelaistaustaiset blogissaan – siten, että lapsen oma, vähintään yhden vanhemman tai isovanhemman äidinkieli on ruotsi – olisi vuonna 2019 suomenruotsalaisia lapsia ollut jopa noin 93 000. Tämä merkitsee myös, että useammilla lapsilla on – tai voisi olla – kytkös ruotsinkieliseen kulttuuriin, kuin mitä pelkästään äidinkieleltään ruotsinkielisiä lapsia tai ruotsinkielisiä perheitä tarkastelemalla käy ilmi.

Täysin ruotsinkielisten perheiden lapsia selvästi vähemmän

Tilastokeskuksen perhetilastojen katsauksessa ruotsinkieliseksi perheeksi on määritelty perhe, jossa molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on äidinkieleltään ruotsinkielinen. Tällä tavoin laskettuna ruotsinkielisissä lapsiperheissä on selvästi taulukossa 1 esitettyä lukua vähemmän lapsia.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asui vuonna 2018 yhteensä lähes 20 000 ruotsinkielistä lapsiperhettä, joissa eli yhteensä noin 37 000 alle 18-vuotiasta lasta. (Tilastokeskus, väestö- ja oikeustilastot 2018a.) Tällä hetkellä vuoden 2018 tiedot ovat tuoreimpia saatavilla olevia lukuja.

Valtaosa ruotsinkielisten perheiden lapsista asui kahden vanhemman perheessä, noin viidennes avoparin muodostamassa perheessä ja toinen viidennes yhden vanhemman perheessä. (Tilastokeskus, Perheet.)

Kun tarkastellaan ruotsinkielisten perherakennetta, havaitaan, että erityisen paljon avoparin muodostamia lapsiperheitä on Ahvenanmaalla (noin kolmannes lapsiperheistä). Ahvenanmaalla on myös suhteellisesti eniten isän ja lasten muodostamia yhden vanhemman perheitä (4 % lapsiperheistä). Maarianhaminassa 26 prosenttia perheistä on yhden vanhemman perheitä, mikä on keskimääräistä suurempi osuus, kun lukua verrataan koko Suomeen. (Tilastokeskus 2018a.)

Suhteellisesti vähiten yhden vanhemman lapsiperheitä on Manner-Suomen kunnista Luodossa (6 %) ja Pedersören kunnassa (8 %) ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Luodossa on myös vastaavasti suurin avioparien muodostamien lapsiperheiden osuus Suomessa, kun kaikkiaan 87 prosentilla sikäläisistä lapsiperheistä on aviopari vanhempina. (Emt.)  

Vuonna 2018 Suomessa oli kaikkiaan 26 000 sellaista lapsiperhettä, joissa perheen äidin äidinkieli oli ruotsi. Sellaisia perheitä, joissa isän äidinkieli oli ruotsi, oli 25 000. Perheitä, joissa molemmat vanhemmat puhuivat äidinkielenään ruotsia, oli runsaat 15 000. (Tilastokeskus, Väestö- ja oikeustilastot 2018b.)

Suomessa ruotsinkielisillä äideillä on useimmiten lapsi ruotsinkielisen miehen kanssa. Toiseksi tavallisinta on, että lapsella on suomenkielinen isä. Kolmanneksi tavallisinta on, ettei perheessä ole isää. Jotain muuta – ei-kotimaista – kieltä puhuvia puolisoita ruotsinkielisillä äideillä on harvemmin. Näin on alle 1 000 perheessä. (Emt.)

Myös ruotsinkieliset isät elävät tavallisimmin perheessä ruotsinkielisen äidin kanssa. Toiseksi tavallisinta on, että puoliso on suomenkielinen. Kolmanneksi tavallisinta on, että perheessä ei ole äitiä tai että äiti puhuu muuta kuin kotimaisia kieliä. Näin on 800–900 perheessä. (Emt.)

On tavallisempaa, että ruotsinkielisellä miehellä on suomenkielinen vaimo, kuin että ruotsinkielisellä naisella olisi suomenkielinen mies (ks. esim. Tilastokeskus 2018b). Noin 40 prosenttia ruotsinkielisten miesten avioliitoista on suomenkielisen naisen kanssa ja noin kolmasosa ruotsinkielisten naisten avioliitoista on suomenkielisen miehen kanssa. Avoliitoissa osuudet ovat melko samankaltaisia: 38 prosenttia ruotsinkielisten miesten ja 34 prosenttia ruotsinkielisten naisten avoliitoista oli suomenkielisen kanssa vuonna 2019. (Saarela 2021, 40–41.)

Rekisteröity kieli, äidinkieli, kotikieli, asiointikieli

Iäkkäistä suomenruotsalaisista valtaosa on kasvanut yksinomaan ruotsinkielisessä perhepiirissä ruotsinkielisillä paikkakunnilla. Nuorilla tilanne on täysin erilainen: nykyisin vain joka toinen suomenruotsalainen lapsi tai nuori kasvaa täysin ruotsinkielisessä perheessä. Kaksikielisyys tai monikielisyys on erityisen tavallista pääkaupunkiseudulla, jossa kolme neljästä ruotsinkielisestä perheestä on käytännössä kaksikielisiä (suomi – ruotsi). Pohjanmaalla kaksikielisyys on perheissä edelleen selvästi tätä harvinaisempaa. (Saarela 2021.)

Ruotsinkielisyys määrittyy pitkälti väestökirjanpidon merkintöjen kautta. Suomessa henkilölle voidaan merkitä väestötietojärjestelmään vain yksi äidinkieli. Kaksi- tai monikielisissä perheissä lapsen virallisen äidinkielen päättäminen on vanhempien vastuulla.

Saarelan (2021) mukaan 1980-luvulta lähtien kaksikielisissä perheissä on valittu suomen ja ruotsin välillä tyypillisemmin ruotsi lapsen äidinkieleksi, mutta todennäköisyys ruotsin valitsemiselle riippuu perheen tilanteesta. Nykyisin kaksikielisistä (suomi–ruotsi) perheistä kaksi kolmesta valitsee lapsen äidinkieleksi ruotsin. Jos äiti on ruotsinkielinen, rekisteröidään lapsi todennäköisemmin ruotsinkielisiksi, kuin jos isä on ruotsinkielinen.

Lapsen ruotsinkieliseksi rekisteröiminen on myös tavallisempaa korkeakoulutetuilla vanhemmilla. Perheen asuinpaikkakunta oli aiemmin merkittävä tekijä kielivalinnassa, mutta nykyisin näin ei enää ole – ainakaan, jos perhe asuu ruotsikielisissä tai kaksikielisissä kunnissa. Nykyisin noin 40 prosenttia ruotsinkielisiksi rekisteröidyistä lapsista on kaksikielisistä kodeista.

Antavatko väestötietojärjestelmän tietojen pohjalta muodostetut kielitilastot liian yksioikoisen kuvan yksilöiden ja perheiden todellisuudesta? Kielitilastot eivät ole yksiselitteisiä eikä yksi kuvaustapa anna täydellistä kuvaa tositilanteesta, vaan tilastot palvelevat eri tarkoituksia (vrt. Saarela 2021). On siis varottava ns. tilastorealismia, ja etteivät hallinnolliset luokitukset ja kategoriat ala liikaa määrittää käsitystämme elävästä elämästä. (Ks. myös Saukkonen 2016.)

Oikeusministeriön selvityksessä (2020) pohdittiin, olisiko yksilöiden tai viranomaisten näkökulmasta hyödyllistä uudistaa kielen rekisteröimistä siten, että useamman kielen merkitseminen väestötietojärjestelmään tulisi mahdolliseksi. Uudistuksessa olisi siis kysymys siitä, että henkilö voisi ilmaista kuuluvansa useampaan kieliryhmään ja tuoda esille monikielisen taustansa.

Kansainvälisesti katsoen meikäläinen väestötietojärjestelmä on harvinaisuus, etenkin siinä, että rekisterissä on ylipäänsä mukana ilmoitettu äidinkieli. Esimerkiksi Ruotsissa kielitietoa ei kerätä. (Vrt. OM 2020, 13.)

Suomen nykyinen järjestelmä on syntynyt tiettyihin tarpeisiin: sillä on vaikutuksensa kuntien kieli-identiteetin määrittelyssä, palveluiden suunnittelussa, asiointikielen valinnassa ja valtion osuuksien ja valtiontuen päätöksissä. (OM 2020; vrt. Saarela 2020, 15.)

Oikeusministeriön selvityksessä päädyttiin suosittelemaan, ettei muutoksia kielijärjestelmään tehtäisi, koska uudistuksella ei olisi merkittäviä taloudellisia, juridisia ja käytännöllisiä etuja nykytilanteeseen verrattuna. Nykyinen järjestelmä on käyttökelpoinen viranomaisnäkökulmasta: siitä on apua palveluiden suunnittelussa samoin kuin valtion osuuksia ja tukia koskevissa päätöksissä. (Emt.)

Ruotsinkielisten nuorten maastamuutto huolena

Ruotsinkielisiä kuvaavasta väestöselvityksestä käy ilmi, että vuosina 1990–2019 ruotsinkielisten määrä väheni Suomessa lähes 300 000:sta noin 288 000 henkeen. Samalla osuus väestöstä väheni 5,9 prosentista 5,2 prosenttiin (Saarela 2021, 13).

Jos tarkastellaan ns. Svenskfinlandia, on ruotsinkielinen väestö kasvanut Ahvenanmaalla, mutta vähentynyt esimerkiksi Uudellamaalla ja Pohjanmaalla. Yhteensä näiden alueiden ruotsinkielinen väestö väheni noin 12 000 hengellä, mutta kasvoi muualla Suomessa noin 4 000 hengellä. (Saarela 2021, 15.)

Siinä missä useimmissa kunnissa ruotsinkielisten määrä on kasvanut muuttoliikkeen seurauksena, on Luodossa ja Pedersöressä ruotsinkielisten määrä kasvanut erityisesti syntyvyyden ja nuoren väestön ansiosta.

Kun koko Suomen väestökehitystä ja yhteiskunnallista keskustelua leimaa nettomaahanmuuttoon liittyvät kysymykset, seurataan ruotsinkielisten keskuudessa erityisesti ruotsinkielisten maastamuuttoa ja pohditaan, mitä vaikutuksia tällä on ruotsinkieliselle väestölle. (Esim. Saarela 2021, 38–39.)    

Ruotsinkielisillä on vahvat perinteet erityisesti Ruotsiin muuttamisesta. Vuosina 2000–2017 nettomuuttotappio Ruotsiin oli kaikkiaan kuitenkin alle 3 000 henkeä, mikä on noin prosentti ruotsinkielisestä väestöstä Suomessa. Ja onhan Ruotsista myös jatkuvasti paluumuuttoa. Väestökehityksen kannalta silmällä pidettävää on se, että muuttajat ovat usein nuoria, erityisesti nuoria naisia. (Saarela 2020, 14.)

Englanninkielinen mediasisältö tavoittaa hyvin suomenruotsalaiset nuoret

Erityisesti Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla riikinruotsalainen mediatarjonta kilpailee nuorten huomiosta, mutta Magman raportissa ”Det svenska i Finland” viitataan myös selvityksiin, joiden mukaan osa suomenruotsalaisista nuorista ei käytä lainkaan ruotsinkielisiä mediapalveluita. (Magma 2021.)

Ruotsinkieliset nuoret kuluttavat suomenkielisiä nuoria enemmän englanninkielisiä mediasisältöjä. Magman raportin mukaan joka neljäs ruotsinkielinen nuori vastasi hyödyntävänsä pääasiassa englanninkielisiä uutissivustoja, kun suomenkielisistä näin vastasi 8 prosenttia. Noin puolet kaikesta netinkäytöstä tapahtuu englanniksi. (Emt.)

Suomenkielinen mediatarjonta on runsaampaa kuin suomenruotsalainen ja nuoret, suomea taitavat ruotsinkieliset kuluttavatkin toki paljon suomenkielistä mediasisältöä. On kuitenkin huomionarvoista, että englanninkielisten sisältöjen kuluttaminen on ruotsinkielisille nuorille tavallisempaa kuin suomenkielisten sisältöjen kuluttaminen. Niille nuorille, joiden kotona ei puhuta suomea, on suomenkielinen mediasisältö jokseenkin vierasta. Magman raportin mukaan suomenruotsalaisia nuoria tuntuu yhdistävän lähinnä englanninkielisten palveluiden seuraaminen. (Magma 2021, 41.)

Hyvinvoivia, tyytyväisiä nuoria – ainakin ennen pandemiaa

Nuorisotutkimusverkoston lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2020 piirtää kuvaa 7–29-vuotiaiden suomalaisten elämästä erityisesti harrastusten ja vapaa-ajan kokemisen näkökulmasta. Viisi prosenttia tutkimukseen vastanneista oli ruotsinkielisiä nuoria ja tuloksia on raportoitu vain osittain kieliryhmittäin, sillä vähäinen vastaajamäärä ei mahdollista luotettavaa raportointia kaikkien kysymysten osalta.

Nuorisotutkimusverkoston mukaan ruotsinkieliset, samoin kuin suomenkieliset nuoret ovat varsin tyytyväisiä vapaa-aikaansa, ihmissuhteisiinsa ja terveydentilaansa. Tutkimuksen mukaan tyytyväisimpiä olivat nuorimmat vastaajat (10–14-vuotiaat) ja maaseudulla asuvat nuoret. (Salasuo ym. 2021.)

Kaikkiaan suomalaisnuoret ovat olleet varsin tyytyväisiä elämäänsä: kouluarvosanoissa mitattu keskiarvo kaikille nuorille oli 8,7 Nuorisotutkimusverkoston selvityksessä – näin sekä suomen- että ruotsinkielisillä nuorilla. Nuorisotutkimusverkoston haastattelut on toteutettu ennen vuoden 2020 koronapandemiaa. Tulokset voisivat olla nyt toisenlaisia. Ennen pandemiaa näytti siltä, että valtaosalla nuorista menee varsin hyvin.

Ennen pandemiaa muita tyytymättömämpiä olivat keskimäärin ne nuoret, jotka kokivat kuuluvansa vähemmistöön, joilla ei ollut tutkintoa tai opiskelupaikkaa tai jotka olivat työttömiä. (Salasuo ym. 2021.)

Vuoden 2020 nuorisobarometrissa tarkasteltiin 15–29-vuotiaiden nuorten kokemusta sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudesta. Tutkimuksen tulosten mukaan ruotsinkieliset nuoret tarvitsivat terveydenhuoltopalveluja harvemmin kuin suomenkieliset, mikä viittaa vanhaan tulokseen siitä, että ruotsia puhuvat ovat yleisesti paremmin voivia kuin suomenkieliset (Kalland & Suominen 2006). Ruotsinkieliset nuoret kuitenkin kokivat palvelujen riittävyyden heikommaksi kuin suomenkieliset nuoret (Berg & Myllyniemi 2020, 94). Tämä voi viitata siihen, etteivät nuoret ole saaneet palvelua äidinkielellään.

Tuoreimman kielibarometrin mukaan enemmistökieleltään ruotsinkielisissä kunnissa asuvat eri-ikäiset ruotsinkieliset olivat kaikista tyytyväisimpiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin kielen kannalta ja antoivat palveluille keskimäärin kouluarvon 9,5. Enemmistökieleltään ruotsinkielisissä kunnissa palvelut vaikuttavat toimivan erittäin hyvin ruotsiksi. (Oikeusministeriö 2021.)

Ruotsinkielisissä kouluissa opiskelee paljon myös muunkielisiä

Suomen ruotsinkielisen kulttuurin tulevaisuuden kannalta kouluilla on suuri merkitys. Suomen ruotsinkielisiä kouluja käy 10 prosenttia enemmän oppilaita kuin mitä ruotsinkielisiksi rekisteröityjä lapsia on. Lisäksi useimmat kaksikieliset perheet valitsevat lapselleen ruotsinkielisen koulun, jos sellainen on tarjolla. Tästä voi tulkita, että ruotsin kieltä arvostetaan ja monet vanhemmat toivovat lapsilleen sujuvaa kaksikielisyyttä. (Saarela 2021.)

Kaksikielisten perheiden kallistuminen ruotsinkielisen koulun kannalle on yleistynyt 1980-luvulta lähtien. Hyvin harvat kaksikielisten perheiden lapset vaihtavat koulukieltä kesken koulupolun. Opetushallituksen 2000-luvun alussa tekemän raportin mukaan jopa 99 prosenttia lapsista, jotka ovat aloittaneet ruotsinkielisen päivähoidon, käy myös ruotsinkielisen koulun. (Magma 2021, 36.)

Ruotsinkielisistä peruskouluista valmistuneista noin 60 prosenttia jatkoi 2000-luvun alussa ruotsinkieliseen lukiokoulutukseen ja noin 30 prosenttia ruotsinkieliseen ammatilliseen koulutukseen. Hyvin harvat jatkoivat suomenkielisissä lukioissa (2 %) tai ammattikouluissa (8 %). Suomenkieliseen opetustarjontaan tartuttiin, jos lähellä ei ollut saatavilla vastaavaa ruotsinkielistä koulutusvaihtoehtoa. (Emt.)

Ruotsinkielisistä lukioista valmistuneista kaksi kolmesta jatkaa opintojaan ruotsinkielisessä korkeakoulussa. (Emt.) Ruotsinkielisillä samoin kuin suomenkielisillä koulutustaso on noussut selvästi viime vuosikymmenten aikana, kiitos peruskoulu-uudistuksen ja laajentuneen koulutustarjonnan. Muutos on ollut merkittävä, sillä esimerkiksi yli 60-vuotiaista suomenruotsalaista noin 40 prosenttia ei ole suorittanut perusopintojen jälkeistä tutkintoa.

Vastaavasti 30–44-vuotiailla suomenruotsalaisilla aikuisilla, jotka ovat syntyneet 1970-luvun lopussa ja 1980-luvulla, noin joka toisella on korkeakoulututkinto. Tässäkin ikäluokassa korkeakoulutus on suomenruotsalaisilla selvästi yleisempää kuin suomenkielisillä. Tulos heijastelee mm. sitä, että ruotsinkielisissä on verraten paljon kaupunkilaisia, jotka asuvat yliopistojen ja muiden korkeakoulujen läheisyydessä, mutta myös ruotsinkielisen korkeakouluopetuksen suhteellisesti runsaampaa tarjontaa. (Saarela 2021.)

2010-luvulla ruotsinkielisten koulujen ekaluokkalaisten määrä on kasvanut, mutta 2020-luvulla oppilasmäärä todennäköisesti vähenee jälleen pienempien ikäluokkien vuoksi. Ennustettu on, että 2026 ruotsinkielisissä kouluissa opinnot aloittaisi 3 300 ekaluokkalaista, kun kaikkiaan ruotsinkielisiä 7-vuotiaita olisi noin 2 900. (Saarela 2021.)

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopussa Suomessa syntyi nykytilanteeseen verrattuna paljon lapsia. Nämä nuoret aloittavat toisen asteen opintonsa lähivuosina, mikä merkitsee, että myös ruotsinkielisissä oppilaitoksissa oppilasmäärät kasvavat lähivuosina. Muutokseen vaikuttaa toki myös oppivelvollisuuden pidentyminen 18 vuoteen. 2030-luvulla oppilasmäärät vähenevät kuitenkin myös ruotsinkielisissä oppilaitoksissa väestöennusteen mukaan ja paikallistasolla muutokset voivat olla tuntuvampia kuin kansallisella tasolla. (Saarela 2021.)

Entä ruotsinkielinen kulttuuri Svenskfinlandin ulkopuolella?

Ruotsinkielisten peruskoulujen määrä on vähentynyt parin viime vuosikymmenen aikana samoin kuin Suomessa peruskoulujen määrä yleensäkin. Vuosien 2010 ja 2020 välillä lakkautettiin runsaat 600 suomenkielistä ja runsaat 40 ruotsinkielistä peruskoulua. (Tilastokeskus, Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset.)  

Ruotsinkielisten koulujen oppilasmäärässä ei kuitenkaan ole tapahtunut suurta muutosta koko maan tasolla: ruotsinkielisissä peruskouluissa on ollut oppilaita noin 35 000 koko 2000-luvun ajan. Muutamille paikkakunnille on perustettu ruotsinkieliset koulut palvelemaan kasvavaa ruotsinkielistä väestöä: Keravalle, Nurmijärvelle, Kaarinaan, Lahteen ja Jyväskylään. (Magma 2021.)

Koulujen määrässä tapahtuneet muutokset johtuvat ennen kaikkea koulujen yhdistämisistä. Yhdistymiset voivat olla myös pelkästään hallinnollisia, vaikka toki kouluja on myös yhdistetty samoihin tiloihin. Erityisen paljon ruotsinkielisiä kouluja on lakkautettu Uudellamaalla – Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kirkkonummella ja Sipoossa – vaikka oppilasmäärä ei sinällään ole useimmilla näistä paikkakunnista merkittävästi vähentynyt vaan pikemmin kasvanut.

Lakkauttamisilla ja koulujen yhdistämisillä on haettu taloudellisia säästöjä. Keskimääräiset oppilasmäärät peruskoulua kohden ovat kasvaneet 2000- ja 2010-luvuilla. Esimerkiksi Helsingin ja Espoon yhteensä 25 ruotsinkielisessä peruskoulussa oli 2010-luvun lopussa keskimäärin jo lähemmäs 300 oppilasta koulua kohden, kun 2000-luvun alussa oppilaita oli koulua kohden keskimäärin runsaat sata vähemmän. Kehitys on ollut samansuuntainen myös monissa muissa kunnissa. (Magma 2021, 34.)

Nykyisin opetusryhmien kokoa ei säädellä lailla, mutta käytännössä valtaosassa alakoulujen opetusryhmiä on 15–29 oppilasta (vrt. OPH 2020, 11–12). Neljässä prosentissa ryhmiä oli yli 30 oppilasta, 15 prosentissa ryhmistä 10–14 oppilasta ja kuudessa prosentissa vähemmän kuin 10 oppilasta. Keskimäärin oppilaita on opetusryhmässä 20.

Kartassa 2 on esitetty kunnat, joissa vuonna 2020 oli ruotsinkielisiä lapsia ikäluokkaa kohden vähemmän kuin koululuokallinen (14 lasta tai vähemmän), vähintään yhden koululuokallisen verran (15–29 lasta) tai tätä enemmän (30 lasta tai enemmän). Oppivelvollisuuden pidentymisen vuoksi mukana ovat kaikki alle 18-vuotiaat lapset, jolloin ”alle koululuokallisen kunnissa” on yhteensä vähemmän kuin 270 lasta ja ”yhden koululuokallisen kunnissa” 270–539 lasta. Tämä luokittelu on toki äärimmäisen karkea eikä ota huomioon ikäluokkien koossa vuosittain tapahtuneita ja tapahtuvia muutoksia.

Kartasta käy ilmi, että Suomessa oli vuonna 2020 kaikkiaan 28 kuntaa, joissa ruotsinkielisiä lapsia oli keskimäärin ikäluokkaa kohden enemmän kuin yhden koululuokallisen verran. Mukana oli suuria kaupunkeja, Pohjanmaan ja Uudenmaan kuntia sekä esimerkiksi Parainen ja Kemiönsaari. Yhteensä näissä kunnissa asui runsaat 53 000 ruotsinkielistä lasta.

Yhdeksään kuntaan lapsia oli syntynyt enintään yhden koululuokallisen verran ikäluokkaa kohden. Yhteensä tällaisissa kunnissa asui noin 3 500 ruotsinkielistä lasta.

184 kunnassa oli ruotsinkielisiä lapsia, mutta ei kuitenkaan keskimäärin yhden ”normaalin” koululuokallisen määrää ikäluokkaa kohden. Joukko on kirjava ja siihen kuuluu sekä Ahvenanmaan pieniä kuntia että monenlaisia Manner-Suomen kuntia. Yhteensä tällaisissa kunnissa asui 3 700 ruotsinkielistä lasta. Joukossa on myös kuntia, joissa asuu vain yksi ruotsinkielinen lapsi.

On kiinnostavaa, miten näissä harvalukuisten ruotsinkielisten lasten ja nuorten kunnissa heidän tarvitsemansa palvelut järjestetään. Esimerkiksi saako suomenkielistä koulua käyvä nuori laadukasta oman äidinkielen opetusta? Arjen haasteet ja mahdolliset huolenaiheet vaihtelevat varmasti paljonkin asuinpaikan ja perheen tilanteen mukaan.

Suomesta löytyy myös kaikkiaan 88 kuntaa, joissa ei asu yhtään ruotsinkielistä lasta. Näissä kunnissa kiinnostava kysymys on, tuntevatko paikalliset, mukaan lukien lapset ja nuoret, henkilökohtaisesti ruotsinkielisiä, miten he kokevat ruotsin kielen aseman Suomessa tai mitä he tietävät suomenruotsalaisesta kulttuurista.      

Kaisa Saarenmaa on yliaktuaari ja työskentelee Tilastokeskuksen yhteiskuntatilastoissa Ajankäyttö, koulutus ja kulttuuri -ryhmässä. Artikkeli on osa Lapset Suomessa -artikkelisarjaa, jossa Tilastokeskuksen asiantuntijat kartoittavat suomalaislasten elinoloissa tapahtuneita muutoksia 2010-luvulla. 

Tilastokeskuksen väestötilastojen tietokantataulukoista löytyy tilastotietoa väestöstä iän ja kielen mukaan. Tietokantataulukoita voi tarkastella myös ruotsiksi ja englanniksi.

Lähteet:

Berg, Päivi & Myllyniemi, Sami (2020). Palvelu pelaa! Nuorisobarometri 2020. Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja.

Kalland, Mirjam & Suominen, Sakari (2006). Ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus ja käyttö. Teoksessa Juha Teperi ym. (toim.) Hyvinvointivaltion rajat. Riittävät palvelut jokaiselle. Näkökulmia yhdenvertaisuuteen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Helsinki: Stakes, 134–144.

Keva, Juho (2020). Saamelaistaustaisia lapsia reilut tuhat väestötietojärjestelmän perusteella – valtaosa asuu Saamenmaan ulkopuolella. Tieto&trendit 6.2.2020.

Magma (2021). Det svenska i Finland. Vadan och varthän?

Oikeusministeriö (2021). Kielibarometri 2020. Oikeusministeriön julkaisuja 2021:2.

Oikeusministeriö (2020). Usean kielen merkitseminen väestötietojärjestelmään -selvitys. Oikeusministeriön julkaisuja 2020:8.

Opetushallitus (2020). Opettajat ja rehtorit Suomessa 2019. Esi- ja perusopetuksen opetusryhmät.

Saarela, Jan (2021). Finlandssvenskarna 2021 – en statistisk rapport. Svenska Finlands folkting.

Saarela, Jan (2020). Den svenskspråkiga befolkningen i Finland 1990–2040. Tankesmedjan Magma & Svenska Finlands folkting.

Salasuo, Mikko & Tarvainen, Kai & Myllyniemi, Sami (2021). Tilasto-osio. Teoksessa Harrastamisen äärellä. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2020. Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja.

Saukkonen, Pasi (2016). Monikulttuurisuuden tilastointi kaipaa uudistamista. Tieto&trendit 6.5.2016.

Tilastokeskus, Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset.

Tilastokeskus, Perheet.

Tilastokeskus, Syntyneet.

Tilastokeskus, Väestörakenne.

Tilastokeskus (2019). Suomalaistaustaisten osuus syntyvyydestä pienentynyt.

Tilastokeskus (2018a). Lapsiperhetyyppien yleisyydessä on maakuntakohtaisia eroja. Vuosikatsaus.

Tilastokeskus (2018b). Perheistä 85 prosenttia kokonaan suomenkielisiä. Vuosikatsaus.

Tilastokeskus, Väestö- ja oikeustilastot (2018a). Liitetaulukko 2. Ruotsinkieliset perheet tyypin, puolisoiden/vanhempien iän ja lapsiluvun mukaan 31.12.2018.

Tilastokeskus, Väestö- ja oikeustilastot (2018b). Liitetaulukko 5. Lapsiperheet vanhempien kielen mukaan 31.12.2018.