Laatuseloste, adoptiot 2013
- 1. Tilastotietojen relevanssi
- 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
- 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
- 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
- 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
- 6. Tilastojen vertailukelpoisuus
- 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
1. Tilastotietojen relevanssi
Suomen väestötilasto perustuu Väestörekisterikeskuksen johdolla ylläpidettävästä väestötietojärjestelmästä saataviin tietoihin. Maistraatit vievät väestötietojärjestelmään jatkuvasti saamiansa tietoja väestönmuutoksista, joita on tapahtunut maassa asuvan väestön keskuudessa. Vuodesta 1971 lähtien Tilastokeskus on saanut väestötiedot Väestörekisterikeskuksesta.
Suomen viimeinen henkikirjoitus tehtiin 1.1.1989. Väestötietojärjestelmään tallennettavat tiedot määrittelee väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista (21.8.2009/661).
Tilastokeskuksen tehtävänä on laatia yhteiskuntaoloja koskevia tilastoja (Laki tilastokeskuksesta 24.1.1992/48). Näihin kuuluvat myös väestötilastot. Tilastokeskuksen työjärjestys määrittää Väestö- ja elinolotilastot väestötilastojen tekijäksi (Tilastokeskuksen työjärjestys, TK-00-621-14).
Kotikuntalain mukaan henkilön kotikunta ja asuinpaikka merkitään väestötietojärjestelmään. Kotikunta on kunta, jossa henkilö asuu tai se, jota hän pitää kotikuntanaan asumisensa, perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta tai johon hänellä on em. seikkojen perusteella kiinteä yhteys (Kotikuntalaki 201/1994.) Väestötietojärjestelmässä väestö jaetaan läsnä- ja poissaoleviin. Läsnäolevia ovat kaikki maassa vakinaisesti asuvat henkilöt. He ovat joko Suomen kansalaisia tai ulkomaalaisia. Poissaolevaan väestöön siirretään Suomen kansalainen, joka muuttaessaan on ilmoittanut olevansa vähintään vuoden poissa Suomesta. Poikkeuksen muodostavat ne Suomen kansalaiset, jotka ovat diplomaatteja, kehitysyhteistyössä toimivia yms. (Kotikuntalaki 201/1994). Väestönmuutostilastoa laadittaessa on otettu huomioon vain tapahtumahetkellä läsnäolevien väestönmuutokset. Henkilön siirtyminen muualta Suomeen luetaan mukaan väestötilastoon, jos hänen muuttoilmoituksella kotipaikakseen ilmoittama asuinpaikka myöhemmin hyväksytään hänen vakinaiseksi asuinpaikakseen.
Selvästi yli vuoden mittaiseksi tarkoitettu oleskelu on edellytys Suomen väestöön kirjautumiseen. EU-maiden kansalaisten on aiottava olla maassa vuosi tai enemmän ja lisäksi hänen on ollut välttämätöntä asua maassa vuosi ennen tällaista oleskelua, ennen kuin hänelle voidaan myöntää vainainen asuinpaikka.
Adoptiot
Adoptiolla eli lapseksi ottamisella tarkoitetaan sitä vanhemmuussuhteen syntymistä, joka vahvistetaan tuomioistuimessa ja joka tulee vanhemmuussuhteeksi biologisen vanhemmuuden tilalle. Syyskuussa 2009 tuli voimaan lain muutos (391/2009), jonka mukaan rekisteröidyn parisuhteen osapuoli saattoi ottaa lapsekseen toisen osapuolen lapsen. Tuomioistuimet vievät tiedot adoptioista tekemistään päätöksistä väestötietojärjestelmään. Adoptio otetaan huomioon tilastoissa silloin, kun vähintään toinen ottovanhempi asuu päätösajankohtana vakituisesti Suomessa. Adoptoitavan lapsen vakituisella asuinpaikalla päätösajankohtana ei ole merkitystä tilastoihin mukaan tulevia tapauksia valittaessa.
2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
Maistraatit ylläpitävät väestötietojärjestelmää tallentamalla sinne saamansa tiedot maassa asuvan väestön keskuudessa tapahtuvista väestönmuutoksista. Tietoihin voidaan lisätä tietoja maistraatissa tehduistä päätöksistä. Evankelisluterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnat toimittavat myös tietoja väestönmuutoksista maistraateille. Sairaalat toimittavat sähköisesti tiedot niissä tapahtuneista syntymistä ja kuolemista väestötietojärjestelmän ylläpitoon. Tuomioistuimet vievät tiedot väestönmuutoksista tekemistään päätöksistä väestötietojärjestelmään. Tilastokeskus saa väestötietojärjestelmästä konekielisessä muodossa väestönmuutostiedot viikoittain. Vuodesta 1975 lähtien Tilastokeskus on saanut sähköisessä muodossa väestötiedot Väestörekisterikeskuksesta.
Tilastokeskus odottaa tietoja tilastovuoden väestönmuutoksista seuraavan vuoden tammikuun loppuun asti. Tämän jälkeen ilmoitetut tiedot tilastovuoden ja edellisten vuosien väestönmuutoksista sisältyvät seuraavan tilastovuoden aineistoon.
3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Yleisesti ottaen Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmää voidaan pitää henkilöiden suhteen erittäin kattavana. Jotta henkilö saa henkilötunnuksen on hänet kirjattava väestötietojärjestelmään. Eläminen Suomessa ilman henkilötunnusta on käytännöllisesti katsoen vaikeaa. Laillinen työssäkäynti, pankkitilin avaaminen, asioiminen viranomaisten kanssa jne. edellyttää usein henkilötunnusta. Maastamuuttaneista jää suhteellisen usein tiedot saamatta maastamuuton ilmoittamisen laiminlyönnin vuoksi.
Väestötietojärjestelmää on pidetty yllä henkikirjoituksen lakkauttamisen jälkeen vuodesta 1989 pelkästään väestönmuutosilmoituksin. Näiden oikeellisuudesta kertoo väestötietojärjestelmästä tehty osoitteiden luotettavuustutkimus.
Väestörekisterikeskus teettää vuosittain Tilastokeskuksella otantatutkimuksen osoitetietojen oikeellisuudesta. Noin 11 000 hengeltä tiedustellaan, onko heidän osoitteensa väestötietojärjestelmässä oikea. Vuoden 2012 tutkimuksessa vastanneista 98,9 prosentilla tieto oli oikein.
Kunnallisvaalien yhteydessä ulkomaalaisten äänioikeusilmoitusten palautukset paljastavat yleensä noin 1 000 henkeä, jotka ovat muuttaneet maasta ilmoitusta tekemättä ja ovat siten olleet edelleen tilastoituna väestöön. Maistraatit poistavat heidät väestötietojärjestelmän maassa asuvasta väestöstä ennen seuraavaa vuodenvaihdetta.
4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
Lopulliset väestönmuutostilastot julkistetaan vuosittain huhti-toukokuussa lukuun ottamatta kuolleena syntyneitä, jotka julkistetaan syyskuussa. Aluejakona on vuodesta 1999 lähtien käytetty seuraavan vuoden ensimmäisen päivän aluejakoa. Näin ollen kunnat, jotka yhdistyvät vuoden ensimmäisenä päivänä on tilastoitu yhteen jo edellisen vuoden tilastoihin. Tieto yhdistyneiden kuntien väestönmuutoksista ennen yhdistymistä on saatavilla vuodesta 2003.
Väestönmuutosten ennakkotilasto kunnittain julkaistaan neljännesvuosittain aina päättynyttä neljännestä seuraavan kuun lopulla. Kuukauden yhteenvetotiedot väestönmuutoksista ja kuntien väkiluvuista ovat saatavilla ilmaiseksi aina kolme viikkoa kuukauden päättymisen jälkeen. Kunnittaisia ennakollisia väestönmuutostietoja on saatavilla maksullisena palveluna kuukausittain ja ilmaiseksi neljännesvuosittain.
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
Väestön perustiedot on saatavilla sähköisessä muodossa kunnittain tai kuntaa suuremmilla aluejaoilla Tilastokeskuksen veloituksettomassa StatFin -tietopalvelussa internetissä osoitteessa:
http://tilastokeskus.fi/tup/tilastotietokannat/index.htmlYleistietoa ja pitkiä aikasarjoja koko maan väestöstä on Väestötilaston kotisivuilla osoitteessa: http://tilastokeskus.fi/til/vrm.html
Maksullisessa sähköisessä Väestötilastopalvelussa on saatavilla eritellympää tietoa väestöstä mm. kunnan osa-alueittain.
6. Tilastojen vertailukelpoisuus
Vertailtavissa olevia alueellisia väestönmuutosaikasarjoja on saatavissa maksuttomasti vuodesta 1987 lähtien. Taulukoissa ilmoitetaan aina mitä aluejaotusta on käytetty.
Väestönmuutostietoja syntyneiden, kuolleiden ja avioliiton solmineiden määristä on saatavilla vuodesta 1749 lähtien. Vuodesta 1773 lähtien on tietoja synnyttäneistä äideistä viisivuotisikäryhmittäin ja vuodesta 1936 lähtien kaikista syntyneistä lapsista äidin iän mukaan . Vuoden 1877 tilastouudistuksen myötä kuolleista alettiin kerätä tietoja 1-vuotisikäryhmittäin, joka mahdollisti tarkkojen kuolleisuus- ja elinajan taulujen laskemisen aloittamisen 1880-luvulta alkaen. Em. tilastouudistuksen ansiosta myös maassamuutosta ja avioeroista alettiin kerätä tietoja vuosittain. Vuosina 1987-1993 lapseksi otettujen suomalaissyntyisten lasten joukkoon on väestötilastoissa tullut joitakin perimyssuhteissa tapahtuneita muutospäätöksiä, vaikka niissä vain muutetaan adoptiosuhteen ominaisuuksia.
Veloituksettoman StatFin -tietopalvelun väestötietojen aikasarjoista osa alkaa vuodesta 1980 ja osa vuodesta 1987. Koko maan väestönmuutosten aikasarja alkaa vuodesta 1749.
7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
Tilastokeskuksen muissa tilastoissa pohjatietona väestön osalta käytetään väestötilaston aineistoa. Näin ollen Tilastokeskuksen eri tilastot täsmäävät väestötietojen suhteen.
Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät osoitteesta:
http://tilastokeskus.fi/tk/tt/luokitukset/index.htmlLähde: Väestö- ja kuolemansyytilastot. Tilastokeskus
Lisätietoja: Matti Saari 09 1734 3401 (9.6.2014 => 029 551 3401), vaesto.tilasto@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Päivitetty 28.5.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Adoptiot [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-7363. 2013,
Laatuseloste, adoptiot 2013
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/adopt/2013/adopt_2013_2014-05-28_laa_001_fi.html