Julkaistu: 26.5.2015
Ahtaasti asuminen yleistyi edelleen pääkaupunkiseudulla vuonna 2014
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2014 lopussa 2,6 miljoonaa asuntokuntaa, joista yksinasuvia oli 1,1 miljoonaa eli 42 prosenttia kaikista asuntokunnista. Ahtaasti asuminen jatkoi yleistymistä pääkaupunkiseudulla. Ahtaasti asuminen yleistyi etenkin vieraskielisissä asuntokunnissa. Koko maassa oli 227 000 ahtaasti asuvaa asuntokuntaa, joihin kuului 937 000 henkilöä.
Ahtaasti asuvien asuntokuntien osuus kaikista asuntokunnista, %
Vuonna 1989 kahdesta miljoonasta asuntokunnasta asui ahtaasti 19 prosenttia (384 000 asuntokuntaa) ja vuonna 2014 vastaava osuus oli enää noin 9 prosenttia (227 000 asuntokuntaa).
Pääkaupunkiseudulla ahtaasti asuvien asuntokuntien osuus kaikista asuntokunnista laski aina vuoteen 2005 saakka, minkä jälkeen osuus on kasvanut vuosittain. Pääkaupunkiseudulla ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä oli matalimmillaan vuonna 2006, jolloin ahtaasti asui 46 700 asuntokuntaa. Vuonna 2014 pääkaupunkiseudun 534 000 asuntokunnasta asui ahtaasti 10,5 prosenttia eli 56 000 asuntokuntaa.
Asuntokunnan muodostavat kaikki samassa huoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt. Ahtaasti asuvalla asuntokunnalla tarkoitetaan asuntokuntaa, johon kuuluu enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti, kun keittiötä ei lasketa huonelukuun.
Ahtaasti asuminen yleistyi vieraskielisissä asuntokunnissa
Ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä on kasvanut etenkin asuntokunnissa, joihin kuuluu vähintään yksi vieraskielinen henkilö. Vieraskielisten ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä on kaksinkertaistunut vuosien 2005–2014 välillä. Vuonna 2014 kaikista ahtaasti asuvista asuntokunnista oli vieraskielisiä 18 prosenttia. Vieraskielisiin ahtaasti asuviin asuntokuntiin kuului 165 000 henkilöä.
Ahtaasti asuminen väheni edelleen asuntokunnissa, joissa puhutaan pelkästään kotimaisia kieliä. Väheneminen oli hitaampaa kuin aikaisempina vuosina. Vuosina 2005–2006 kotimaisia kieliä puhuvien asuntokuntien määrä väheni 8 300 asuntokunnalla ja vuosina 2013–2014 enää 1 600 asuntokunnalla. Vuonna 2014 ahtaasti asuviin kotimaisia kieliä puhuviin asuntokuntiin kuului 772 000 henkilöä.
Kaikista ahtaasti asuvista asuntokunnista 74 prosenttia oli lapsiasuntokuntia. Lapsiasuntokunnalla tarkoitetaan asuntokuntaa, johon kuuluu vähintään yksi alaikäinen lapsen asemassa olevan henkilö.
Ahtaasti asuvat asuntokunnat kielen ja alueen mukaan 2005–2014
Koko maa | Pääkaupunkiseutu | |||||
Yhteensä | Kotimaisia kieliä puhuvat asuntokunnat | Vieraskieliset | Yhteensä | Kotimaisia kieliä puhuvat asuntokunnat | Vieraskieliset | |
2005 | 242 761 | 222 747 | 20 014 | 46 983 | 37 717 | 9 266 |
2006 | 235 998 | 214 455 | 21 543 | 46 740 | 36 569 | 10 171 |
2007 | 230 770 | 207 363 | 23 407 | 47 147 | 35 879 | 11 268 |
2008 | 228 457 | 202 888 | 25 569 | 48 649 | 36 229 | 12 420 |
2009 | 227 764 | 200 221 | 27 543 | 49 728 | 36 254 | 13 474 |
2010 | 227 512 | 197 650 | 29 862 | 50 793 | 36 268 | 14 525 |
2011 | 226 337 | 193 576 | 32 761 | 52 367 | 36 213 | 16 154 |
2012 | 224 939 | 189 682 | 35 257 | 53 042 | 35 729 | 17 313 |
2013 | 226 145 | 188 087 | 38 058 | 54 363 | 35 634 | 18 729 |
2014 | 227 173 | 186 527 | 40 646 | 55 975 | 35 885 | 20 090 |
Lähde: Asunnot ja asuinolot, Tilastokeskus
Lisätietoja: Marja Hermiö 029 551 3211, Topias Pyykkönen 029 551 2628, Arja Tiihonen 029 551 3272, asuminen@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Julkaisu pdf-muodossa (268,6 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Asunnot ja asuinolot (26.5.2015)
Päivitetty 26.5.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Asunnot ja asuinolot [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6745. 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/asas/2014/asas_2014_2015-05-26_tie_001_fi.html