Julkaistu: 22.5.2017
Miesten yksinasuminen yleistyi edelleen 2016
Yksinasuvia oli vuoden 2016 lopulla yhteensä 1,1 miljoonaa, joista 46 prosenttia oli miehiä. Yksinasuvien miesten määrä on tuplaantunut reilussa kahdessakymmenessä vuodessa. Vuonna 2016 miehet olivat enemmistönä 25–54 -vuotiaiden yksinasuvien ikäryhmässä. Suurin osa kyseisen ikäluokan miehistä on naimattomia. Eronneita heistä on 17 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan 25–54 -vuotiaita yksinasuvia miehiä oli vuoden 2016 lopussa yhteensä 256 000 ja vastaavan ikäisiä yksinasuvia naisia oli 158 000.
Yksinasuvien määrä sukupuolen ja iän mukaan 2016
Maaseutumaisissa ja taajaan asutuissa kunnissa 25–54 -vuotiaista yksinasuvista lähes 70 prosenttia oli miehiä. Kaupunkimaisissa kunnissa miesten vastaava osuus oli 60 prosenttia. Suurimmissa kaupungeissa yksinasuvien sukupuolijakauma vaihteli jonkin verran. Helsingissä yksinasuvista 25–54 -vuotiaista hieman yli puolet oli miehiä. Espoossa, Vantaalla, Jyväskylässä ja Oulussa vastaava osuus oli yli 60 prosenttia.
Alle 25-vuotiaita yksinasuvia miehiä on lähes yhtä paljon kuin vastaavan ikäisiä naisia. Naiset ovat yksinasuvien enemmistönä 55 ikävuoden jälkeen.
Lähde: Asunnot ja asuinolot, Tilastokeskus
Lisätietoja: Marja Hermiö 029 551 3211, Arja Tiihonen 029 551 3272, info@stat.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (250,5 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Asunnot ja asuinolot (22.5.2017)
Päivitetty 22.5.2017
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Asunnot ja asuinolot [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6745. 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 11.10.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/asas/2016/asas_2016_2017-05-22_tie_001_fi.html