Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 16.3.2016

Julkisyhteisöjen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 63,1 prosenttia vuoden 2015 lopussa

Julkisyhteisöjen EDP-velka eli nimellishintainen sulautettu bruttovelka oli vuoden 2015 lopussa 130,7 miljardia euroa. Vuoden takaiseen verrattuna julkisyhteisöjen velka kasvoi yhteensä 9,0 miljardia euroa ja velan suhde bruttokansantuotteeseen nousi 59,3 prosentista 63,1 prosenttiin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkisyhteisöjen velan neljännesvuositilastosta.

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Alustavien ennakkotietojen mukaan Suomen julkisyhteisöjen velka kasvoi vuoden 2015 aikana 9,0 miljardilla eurolla 130,7 miljardiin euroon. Velka oli vuoden 2015 lopussa 63,1 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, eli se ylitti EU:n vakaus- ja kasvusopimuksessa määritellyn 60 prosentin viitearvon. Valtionhallinnon velka kasvoi vuoden aikana 5,8 miljardia euroa, paikallishallinnon 0,8 miljardia euroa ja sosiaaliturvarahastojen 0,9 miljardia euroa. Julkisyhteisöjen alasektorien väliset velat pienenivät 1,2 miljardia euroa, kun työeläkelaitokset vähensivät sijoituksiaan valtion joukkovelkakirjalainoihin.

Vuoden 2015 viimeisen neljänneksen aikana julkisyhteisöjen velka kasvoi 4,7 miljardilla eurolla. Valtionhallinnon velka kasvoi 3,0 miljardia ja oli neljänneksen lopussa yhteensä 113,2 miljardia euroa. Valtion velan kasvu viimeisellä neljänneksellä johtui lähinnä joukkovelkakirjalainojen kannan kasvusta 0,9 miljardilla eurolla ja lyhytaikaisten velkapaperien kasvusta 1,9 miljardilla eurolla. Paikallishallinnon eli kuntien ja kuntayhtymien velka kasvoi viimeisen neljänneksen aikana 0,5 miljardia euroa ja oli vuoden lopussa 18,5 miljardia euroa.  Myös sosiaaliturvarahastot velkaantuivat viimeisen neljänneksen aikana yhteensä 0,3 miljardia euroa.

Julkisyhteisöjen EDP-velka kuvaa julkisyhteisöjen velkaa kansantalouden muille sektoreille ja ulkomaille, ja sen kehitykseen vaikuttavat sekä sulauttamattoman velan että julkisyhteisöjen sisäisten velkojen muutokset. Julkisyhteisöjen sulautettu bruttovelka saadaan vähentämällä julkisyhteisöihin luettavien yksiköiden väliset velat sulauttamattomasta bruttovelasta. Tästä syystä julkisyhteisöjen velka on pienempi kuin sen alasektoreiden yhteenlasketut velat.

Julkisyhteisöjen tilinpidossa Euroopan väliaikainen rahoitusvakausväline ERVV käsitellään Eurostatin päätöksen perusteella siten, että ERVV:n velanotto tilastoidaan osaksi takauksia myöntäneiden maiden julkista velkaa perustuen kuhunkin tukipakettiin osallistuvien euromaiden osuuksiin EKP:n pääomasta. Vuoden 2015 lopussa Suomen julkisyhteisöjen velkaan on kirjattu 3401 miljoonaa euroa velkaa, jonka ERVV on myöntänyt avunsaajamaille, kun vuoden 2014 lopussa sitä oli 3611 miljoonaa euroa. Vastaavaa käsittelyä ei Euroopan vakausmekanismin (EVM) kohdalla tehdä.

Julkisyhteisöjen EDP-velka eroaa käsitteellisesti jonkin verran valtion osalta Valtiokonttorin julkaisemasta valtionvelasta. Valtion EDP-velkaan luetaan mukaan lisäksi edellä mainitun väliaikaisen rahoitusvakausvälineen ERVV:n myöntämät lainat avunsaajamaille, johdannaissopimuksiin liittyvät saadut vakuustalletukset, ydinjätehuoltorahaston pääoma, valtion elinkaarihankkeiden investoinneista syntyneet velat, kierrossa olevat kolikot ja EU-komission talletukset. Kansantalouden tilinpidossa valtionhallintosektori on myös käsitteellisesti laajempi kuin budjetti- ja rahastotalous (http://www.stat.fi/meta/luokitukset/_linkki/julkisyhteisot.html). Arvostusperiaatteena molemmissa velkakäsitteissä on nimellisarvo, jossa valuutanvaihtosopimusten vaikutus on huomioitu.

Tiedot ovat ennakollisia. Euroopan komissiolle raportoitavat ensimmäiset tiedot julkisyhteisöjen alijäämästä ja velasta julkaistaan 31.3.2016 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka -tilastossa. Siinä yhteydessä tiedot voivat tarkentua.


Lähde: Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain, Tilastokeskus

Lisätietoja: Anu Marttila 029 551 2309, Riikka Tupala 029 551 3349, rahoitus.tilinpito@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen

Julkaisu pdf-muodossa (221,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet
Tietojen tarkentuminen

Päivitetty 16.03.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-8018. 4. vuosineljännes 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/jyev/2015/04/jyev_2015_04_2016-03-16_tie_001_fi.html