Julkaistu: 27.9.2018
Kuluttajien luottamus laskussa, mutta edelleen vahvalla tasolla
Kuluttajien luottamusindikaattori oli syyskuussa 20,2, kun se elokuussa oli 21,5 ja heinäkuussa 22,0. Viime vuoden syyskuussa luottamusindikaattori sai arvon 23,7. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on 12,6. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 3.–18. syyskuuta 1 104 Suomessa asuvaa henkilöä.
Kuluttajien luottamusindikaattori
Luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä kuluttajien arviot Suomen talouden kehityksestä laskivat jälleen syyskuussa edelliskuukauteen verrattuna. Odotukset oman talouden kehityksestä puolestaan pysyivät suunnilleen ennallaan. Kuluttajien arviot maan työttömyystilanteesta ja kotitalouden säästämismahdollisuuksista heikkenivät vain hieman. Kaikki osatekijät olivat syyskuussa edelleen hyvällä tasolla.
Vuoden tarkastelujaksolla arviot maan taloudellisesta tilanteesta putosivat selkeästi. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna maan työttömyystilanteesta tehdyt arviot ovat niin ikään heikentyneet. Näkemykset omasta taloudesta ovat parantuneet aavistuksen ja arviot säästämismahdollisuuksista hieman heikentyneet.
Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua
Kuluttajat arvioivat kotitaloutensa rahatilanteen syyskuussa hyväksi. Ajankohtaa pidettiin erittäin otollisena säästämiselle ja suotuisana myös lainanotolle ja kestotavaroiden ostamiselle. Työttömyyden omakohtainen uhka on kuluttajien arvion mukaan vähentynyt selvästi viime aikoina.
Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä
Syyskuussa luottamus talouteen oli vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori 24,8) ja heikointa muussa Etelä-Suomessa (17,4). Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat optimistisimpia (33,2). Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat työttömät (13,4) ja eläkeläiset (12,2). Miesten luottamus talouteen oli vahvempaa (21,6) kuin naisten (18,8).
Laitteiden yleisyys kotitalouksissa elokuussa
Elokuussa jo 87 prosentilla 15–84-vuotiaiden kotitalouksista oli käytössään tietokone ja 92 prosentilla internet-yhteys. Taulutietokoneen eli tabletin oli hankkinut 56 prosenttia kotitalouksista. Kotitalouksista 84 prosenttia omisti vähintään yhden älypuhelimen ja 23 prosenttia jotain puettavaa tietotekniikkaa kuten aktiivisuusrannekkeen, älykellon tai älylasit.
Älytelevisiota katseltiin elokuussa 36 prosentissa kotitalouksista. Kotitalouksista 30 prosentissa oli pelikonsoli ja joissakin jopa kauko-ohjattava kamerakopteri. Henkilöauton omisti elokuussa 79 prosenttia kotitalouksista.
Lisää laitteiden yleisyystietoa liitekuvioissa 12–15 ja tietokantataulukossa 003. Laitteiden yleisyyden selvittäminen kuluttajabarometrin yhteydessä on päättymässä tähän vuoteen. Tilastokeskus jatkaa laitetietojen tilastointia muilla, myöhemmin tarkentuvilla tavoilla.
EU-tulokset
Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) barometritulokset julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla: Lehdistötiedotteet .
Käsitteitä
Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus (ks. Laatuseloste ). Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Osatekijät ovat: oma talous, Suomen talous, yleinen työttömyys ja kotitalouden säästämismahdollisuudet (kaikki koskien seur. 12 kuukautta). Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi (positiivinen) lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.
Lähde: Kuluttajabarometri 2018, syyskuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Tuomas Parikka 029 551 3276, Pertti Kangassalo 029 551 3598, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (514,1 kt)
- Katsaukset
-
- Katsaus (27.9.2018)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Kuluttajien luottamusindikaattori (27.9.2018)
- Liitekuvio 2. Mikro- ja makrotalouden indikaattorit (27.9.2018)
- Liitekuvio 3. Oma talous (27.9.2018)
- Liitekuvio 4. Suomen talous (27.9.2018)
- Liitekuvio 5. Inflaatio (27.9.2018)
- Liitekuvio 6. Työttömyys (27.9.2018)
- Liitekuvio 7. Ajankohdan otollisuus (27.9.2018)
- Liitekuvio 8. Kotitalouden rahatilanne ja säästämismahdollisuudet (27.9.2018)
- Liitekuvio 9. Kotitalouden lainanottoaikomus, 12 kk:n sisällä (27.9.2018)
- Liitekuvio 10. Rahankäyttö kestotavaroihin, seur. 12 kk vs ed. 12 kk (27.9.2018)
- Liitekuvio 11. Kotitalouden ostoaikomukset, 12 kk:n sisällä (27.9.2018)
- Liitekuvio 12. Laitteiden ja yhteyksien yleisyys kotitalouksissa, elokuu 2018 (27.9.2018)
- Liitekuvio 13. Televisiolaitteet kotitalouksissa 2/2000 - 8/2018 (15 - 74-vuotiaiden kohdehenkilöiden taloudet) (27.9.2018)
- Liitekuvio 14. Tietotekniikka kotitalouksissa 2/2000 - 8/2018 (15 - 74-vuotiaiden kohdehenkilöiden taloudet) (27.9.2018)
- Liitekuvio 15. Puhelimet ja auto kotitalouksissa 2/2000 - 8/2018 (15 - 74-vuotiaiden kohdehenkilöiden taloudet) (27.9.2018)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Kuluttajabarometri (27.9.2018)
Päivitetty 27.9.2018
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. syyskuu 2018. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2018/09/kbar_2018_09_2018-09-27_tie_001_fi.html