Laatuseloste: Kuluttajabarometri
- 1. Tilastotietojen relevanssi
- 2. Menetelmäkuvaus
- 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
- 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
- 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys
- 6. Tietojen vertailukelpoisuus
- 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
1. Tilastotietojen relevanssi
Kuluttajabarometri on henkilöotantaan pohjautuva puhelinhaastattelututkimus (survey), jonka avulla mitataan suomalaisten kuluttajien mielikuvia, arvioita ja odotuksia oman kotitaloutensa ja Suomen yleisestä taloudellisesta kehityksestä. Sillä tutkitaan myös kotitalouksien aikomuksia tehdä suuria hankintoja, säästää, sijoittaa ja ottaa lainaa. Lisäksi tutkimuksella selvitetään nykyaikaisten laitteiden yleisyyttä kotitalouksissa.
Ensimmäinen barometritutkimus tehtiin marraskuussa 1987. Aluksi tutkimus tehtiin kaksi kertaa vuodessa (touko- ja marraskuu), ja vuonna 1992 tutkimuskerrat nostettiin neljään (helmi-, touko-, elo- ja marraskuu). Lokakuusta 1995 alkaen kuluttajabarometrin tiedot on kerätty Euroopan komission toimeksiannosta, harmonisoimana ja osin rahoittamana joka kuukausi.
Kuluttajabarometrissa esitettävät kysymykset jakautuvat mielipidekysymyksiin ja tosiasiakysymyksiin. Kysymyksiin vastaaminen tapahtuu valmiiden vastausvaihtoehtojen avulla (kvalitatiivinen tutkimus; poikkeuksena inflaatiota koskevat prosenttiarvio-kysymykset).
Kuluttajabarometrin keskeisten kysymysten sanamuodot ja vastausvaihtoehdot haastattelulomakkeella
Kysymys | Vastausvaihtoehdot | |||||
B1. Millainen on oman kotitaloutesi taloudellinen tilanne nyt verrattuna tilanteeseen 12 kuukautta sitten? | paljon parempi | jonkin verran parempi | samanlainen | jonkin verran huonompi | paljon huonompi | ei osaa sanoa |
B2. Millaisen arvioit kotitaloutesi taloudellisen tilanteen olevan 12 kuukauden kuluttua verrattuna tilanteeseen nyt? | paljon parempi | jonkin verran parempi | samanlainen | jonkin verran huonompi | paljon huonompi | ei osaa sanoa |
B3. Millainen on mielestäsi Suomen taloudellinen tilanne nyt verrattuna tilanteeseen 12 kuukautta sitten? | paljon parempi | jonkin verran parempi | samanlainen | jonkin verran huonompi | paljon huonompi | ei osaa sanoa |
B4. Millaisen arvioit Suomen taloudellisen tilanteen olevan 12 kuukauden kuluttua verrattuna tilanteeseen nyt? | paljon parempi | jonkin verran parempi | samanlainen | jonkin verran huonompi | paljon huonompi | ei osaa sanoa |
B5. Kuinka monta prosenttia arvioit kuluttajahintojen muuttuneen viimeisen 12 kuukauden aikana? | _ _ , _ % | ei osaa sanoa | ||||
B6. Kuinka monta prosenttia arvioit kuluttajahintojen muuttuvan seuraavan 12 kuukauden aikana? | _ _ , _ % | ei osaa sanoa | ||||
B7. Miten paljon arvioit työttömiä olevan Suomessa 12 kuukauden kuluttua verrattuna tilanteeseen nyt? | paljon enemmän | jonkin verran enemmän | yhtä paljon | jonkin verran vähemmän | paljon vähemmän | ei osaa sanoa |
B8. Miten on mielestäsi uhka työttömyydestä tai lomautuksesta muuttunut omalla kohdallasi viimeisen 12 kuukauden aikana? | lisääntynyt paljon | lisääntynyt hieman | pysynyt ennallaan | vähentynyt hieman | vähentynyt paljon | ei uhkaa/ ei osaa sanoa |
C1. Jos ajattelet yleistä taloudellista tilannetta Suomessa, niin onko mielestäsi nyt edullinen aika ostaa kestokulutustavaroita, kuten huonekaluja, kodintekniikkaa, auto tms.? | edullinen aika | ei kumpikaan | epäedullinen aika | ei osaa sanoa | ||
C2. Jos ajattelet yleistä taloudellista tilannetta Suomessa, niin onko mielestäsi nyt hyvä vai huono aika säästää? | erittäin hyvä aika | melko hyvä aika | melko huono aika | erittäin huono aika | ei osaa sanoa | |
C3. Jos ajattelet yleistä taloudellista tilannetta Suomessa, niin onko mielestäsi nyt hyvä vai huono aika ottaa lainaa? | erittäin hyvä aika | melko hyvä aika | melko huono aika | erittäin huono aika | ei osaa sanoa | |
D1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten oman kotitaloutesi rahatilannetta tällä hetkellä? | säästöön jää paljon | säästöön jää hieman | rahat riittävät nipin napin | joutuu käyttämään säästöjä | velkaantuu | ei osaa sanoa |
D2. Kuinka todennäköisesti kotitaloutesi pystyy säästämään rahaa seuraavan 12 kuukauden aikana? | hyvin todennäköisesti kyllä | melko todennäköisesti kyllä | melko todennäköisesti ei | hyvin todennäköisesti ei | ei osaa sanoa | |
D5. Aikooko kotitaloutesi ottaa lainaa seuraavan 12 kuukauden aikana? | kyllä, varmasti | mahdollisesti | luultavasti ei | ei | ei osaa sanoa | |
E1. Miten itse käytät rahaa kestokulutustavaroiden (huonekalut, kodintekniikka, auto yms.) hankintaan seuraavan 12 kuukauden aikana verrattuna viimeksi kuluneeseen 12 kuukauteen? | paljon enemmän | jonkin verran enemmän | saman verran | jonkin verran vähemmän | paljon vähemmän | ei osaa sanoa |
E2. Kuinka todennäköisesti kotitaloutesi ostaa tai vaihtaa henkilöauton seuraavan 12 kuukauden aikana? | hyvin todennäköisesti kyllä | melko todennäköisesti kyllä | melko todennäköisesti ei | hyvin todennäköisesti ei | ei osaa sanoa | |
E4. Aikooko kotitaloutesi ostaa tai rakentaa asunnon seuraavan 12 kuukauden aikana (omaan tai jonkun perheenjäsenen käyttöön, loma-asunnoksi, vuokrattavaksi tms.)? | kyllä, varmasti | mahdollisesti | luultavasti ei | ei | ei osaa sanoa | |
E5. Kuinka todennäköisesti kotitaloutesi käyttää suuren summan rahaa asunnon peruskorjauksiin tai -parannuksiin seuraavan 12 kuukauden aikana? | hyvin todennäköisesti kyllä | melko todennäköisesti kyllä | melko todennäköisesti ei | hyvin todennäköisesti ei | ei osaa sanoa |
Mielipidekysymyksissä vastausten prosenttijakaumasta johdetaan saldoluku , joka vastaa EU:n ‘balance figure’ -mittaria. Saldoluku luonnehtii vastaajien keskimääräistä mielipidettä tiettynä ajankohtana. Saldolukujen tarkastelu aikasarjana kertoo mielialojen muutoksista ajankohdasta toiseen.
Saldoluku saadaan myönteisten ja kielteisten vastausosuuksien erotuksena painottamalla äärivastauksia luvulla 1 ja maltillisempia vastauksia luvulla 0,5. Saldolukuun ei oteta mukaan keskimmäisiä eli neutraaleja mielipiteitä eikä ’ei osaa sanoa’ -vastauksia. Saldoluku voi vaihdella -100:n ja +100:n välillä. Mitä korkeamman (positiivisen) arvon saldoluku saa, sitä valoisampi näkemys kuluttajilla on taloudesta.
Saldoluvun laskenta kysymyksittäin
Kysymys | Saldoluku |
B1-B4 | (paljon parempi + 0,5 x jonkin verran parempi) - (paljon huonompi + 0,5 x jonkin verran huonompi) |
B7 | (paljon vähemmän + 0,5 x jonkin verran vähemmän) - (paljon enemmän + 0,5 x jonkin verran enemmän) |
B8 | (vähentynyt paljon + 0,5 x vähentynyt hieman) - (lisääntynyt paljon + 0,5 x lisääntynyt hieman) |
C1 | edullinen aika - epäedullinen aika |
C2, C3 | (erittäin hyvä aika + 0,5 x melko hyvä aika) - (erittäin huono aika + 0,5 x melko huono aika) |
D1 | (pystyy säästämään paljon + 0,5 x pystyy säästämään hieman) - (velkaantuu + 0,5 x joutuu käyttämään säästöjä) |
D2 | (hyvin todennäköisesti kyllä + 0,5 x melko todennäköisesti kyllä) - (hyvin todennäköisesti ei + 0,5 x melko todennäköisesti ei) |
E1 | (paljon enemmän + 0,5 x jonkin verran enemmän) - (paljon vähemmän + 0,5 x jonkin verran vähemmän) |
Inflaatio-kysymysten (B5 ja B6) kohdalla prosenttivastauksista lasketaan kuluttajien arvioiden keskiarvo (mukaan itseisarvoltaan vain alle 15 prosentin arviot). Osto- ja lainanottoaikomusten (D5, E2, E4 ja E5) osalta summataan yhteen varman ja mahdollisen aikomuksen vastausosuudet.
Kuluttajien luottamusindikaattori (A1) tiivistää kuluttajien näkemykset taloudesta. Luottamusindikaattori on neljän saldoluvun aritmeettinen keskiarvo: oma talous, Suomen talous, yleinen työttömyys ja kotitalouden säästämismahdollisuudet (kaikki koskien seur. 12 kk). Tätä uutta EU-luottamusindikaattoria on mahdollista laskea taaksepäin lokakuuhun 1995 saakka. Vanhassa kuluttajien luottamusindikaattorissa (A2) viitenä osatekijänä ovat oman ja Suomen talouden mennyt ja tuleva kehitys sekä kestotavaroiden ostamisen edullisuus haastatteluhetkellä.
Mikrotalouden indikaattori (A3) tiivistää kuluttajien näkemykset oman kotitaloutensa tilanteesta. Mikroindikaattori on seuraavien saldolukujen keskiarvo: oma talous (seur. 12 kk), kotitalouden rahatilanne (haast.hetkellä) ja säästämismahdollisuudet (seur. 12 kk).
Makrotalouden indikaattori (A4) tiivistää kuluttajien näkemykset yleisestä taloudesta Suomessa. Makroindikaattori on seuraavien saldolukujen keskiarvo: Suomen talous ja yleinen työttömyys (molemmat seur. 12 kk).
Kuluttajien luottamus- ym. indikaattorien sekä taloutta koskevien odotusten avulla on mahdollista ennakoida talouden kehitystä mikro- ja makrotasolla.
Kuluttajabarometri sisältää edellä mainittujen kysymysten lisäksi myös joukon kysymyksiä kotitalouksien kulutus-, säästö-, sijoitus- ja lainanottoaikomuksista useisiin eri kohteisiin. Näistä kysymyksistä voidaan summata niiden kotitalouksien prosenttiosuudet, jotka varmasti tai mahdollisesti aikovat kuluttaa, säästää, sijoittaa tai ottaa lainaa tietyn ajan kuluessa.
Tutkimuksella mitataan myös erilaisten laitteiden ja yhteyksien yleisyyttä kotitalouksissa. Tulokset julkaistaan prosenttiosuuksina kotitalouksista.
Kuluttajabarometrin luokittelutietoina ovat vastaajan sukupuoli, ikä, äidinkieli, koulutus, sosioekonominen asema ja asuinalue sekä kotitalouden koko, rakenne, tyyppi, bruttotulot ja asumismuoto.
2. Menetelmäkuvaus
Kuluttajabarometrin otannan ja haastattelulomakkeen suunnitteluun, tietojen jatkokäsittelyyn ja analysointiin, julkaisujen laadintaan ja tietopalveluun osallistuu päätoimisesti yksi henkilö ja osa-aikaisesti pari asiantuntijaa.
Otanta ja tiedonkeruuKuluttajabarometrin tiedot kerättiin joulukuuhun 1999 saakka Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä. Tutkimuksessa käytettiin tuolloin rotatoivaa paneeliasetelmaa. Samalle henkilölle esitettiin kysymykset kolme kertaa puolen vuoden välein, ja kohdehenkilöistä oli joka kuukausi uusia noin kolmannes. Tilastokeskuksen kenttähaastattelijat tekivät haastattelut puhelimitse eri puolilla Suomea.
Tammikuusta 2000 alkaen kuluttajabarometrin kohteena on ollut kuukausittain kokonaan vaihtuva henkilöotos. Samaa otosta käytetään myös suomalaisten matkailu -tutkimuksen ym. kyselyjen tiedonkeruussa. Tutkimusalueena on koko maa. Haastattelut tehdään puhelimitse (CATI) Tilastokeskuksen puhelinhaastattelukeskuksesta ja maakunnissa tilastohaastattelijoiden toimesta. Vastaajat edustavat Suomen 15–84-vuotiasta väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen ja äidinkielen suhteen. Tiedonkeruumenetelmän muutoksella oli jonkin verran vaikutusta kuluttajabarometrin vastausjakaumiin (ks. kohta 6).
Kuluttajabarometrin perusjoukkoon kuuluu 4,5 miljoonaa henkilöä ja heidän 2,7 miljoonaa kotitalouttaan Suomessa. Tammikuussa 2012 perusjoukkoa laajennettiin 75–84-vuotiailla henkilöillä (vaikutuksista tuloksiin ks. kohta 6). Tutkimuksen brutto-otoskoko on kuukausittain 2 350 henkilöä (aiemmin 2 200 henkilöä). Otos poimitaan Tilastokeskuksen väestötietokannasta systemaattista satunnaisotantaa (SYS) käyttäen. Kehikon lajittelujärjestys noudattaa maantieteellistä väestötiheyttä. Poiminta voidaan rinnastaa yksinkertaisen satunnaisotannan käyttöön sillä lisäyksellä, että otos on maantieteellisesti itsepainottuva.
Vastauskadon ollessa nykyisin yli 45 prosenttia saadaan vastaukset joka kuukausi noin 1 200 henkilöltä. Vastauskato käsittää tutkimuksesta kieltäytyneiden tai muuten estyneiden lisäksi henkilöt, joita ei onnistuttu tavoittamaan. Myös mahdollinen ylipeitto (kuolleet, ulkomaille muuttaneet ja pysyvästi laitoshoidossa olevat) sisältyy tässä vastauskatoon.
Tilastokeskuksen haastattelijat koulutetaan työsuhteen alkaessa sekä haastattelutekniikan että kuluttajabarometrin sisällön osalta. Haastattelijoilla on työssään apuna kuluttajabarometrin ohjeisto ja mahdollisuus saada lisäopastusta työnohjaajilta ja esimiehiltä sekä kuluttajabarometrin tutkijoilta. Haastattelijapalautteen avulla kyselylomaketta voidaan päivittää ja hioa entistä paremmaksi.
Tilastokeskuksesta lähetetään kuukausittain muutama päivä ennen puhelinyhteydenottoa jokaiselle otoshenkilölle tutkimuksen saatekirje, jossa esitellään lyhyesti tutkimuksen sisältö ja tarkoitus. Myös sähköpostia käytetään informoinnissa. Puhelinnumerojen haku tapahtuu pääasiassa ostetun hakupalvelun välityksellä, mutta haastattelijat täydentävät sitä lopuksi lisähakujen avulla. Kohdehenkilöitä, joille ei löydetä puhelinnumeroa, pyydetään ottamaan itse yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse Tilastokeskukseen.
Haastattelut aloitetaan kuukauden ensimmäisenä työpäivänä, ja ne vievät runsaat kaksi viikkoa. Valmis Blaise-haastatteluaineisto tarkistetaan, editoidaan ja painotetaan välittömästi SAS-, Excel- ja Calmar-ohjelmistojen avulla. Tulokset lähetetään EU:n komissiolle sähköpostitse noin kymmenen päivää ennen tutkimuskuukauden loppua. Tilastokeskus julkaisee tulokset Suomessa kuukauden 27. päivänä (viikonlopun tai pyhän sattuessa seuraavana työpäivänä). Kuluttajabarometrin tuotantoprosessi on jatkuva, sillä uudet haastattelut alkavat pian edellisen kuukauden tietojen tultua julkisuuteen.
PainotusKaikki kuluttajabarometrin vastaustiedot korotetaan perusjoukon tasolle painokertoimien avulla. Painotus korjaa vastauskadon vaikutuksia ja parantaa tietojen tilastollista tarkkuutta. Painokertoimet muodostetaan käyttämällä hyväksi kunkin havainnon todennäköisyyttä sisältyä otokseen.
Suurin osa kuluttajabarometrin mittareista on henkilöihin kohdistuvia. Niiden osalta tulokset estimoidaan henkilöpainojen avulla. Henkilöpainot saadaan kalibrointimenetelmällä (Calmar) niin, että valittujen taustamuuttujien (suuralue, henkilön ikäryhmä ja sukupuoli) estimoidut reunajakaumat vastaavat koko perusjoukosta saatuja reunajakaumia eli väestörakennetta. Painot muodostuvat perusjoukon solufrekvenssien ja otosfrekvenssien suhteena. Pienistä tai nolliksi jääneistä solufrekvensseistä ei tarvitse välittää. Menetelmää voidaan kutsua myös ”epätäydelliseksi jälkiositukseksi”. Painojen kalibrointi tehdään ”automaattisesti” yhtenä osana tulosten käsittelyohjelmia.
Osa kuluttajabarometrin muuttujista mittaa kotitalouskohtaisia asioita. Nämä tulokset saadaan kotitalouskohtaisten painojen avulla. Painorakennetta laskettaessa käytetään hyväksi Tilastokeskuksen tulonjakotilaston kotitalouksien rakennetta (”benchmarking”-menetelmä). Varsinainen painotus tehdään jälkiosittamalla ja lopuksi kalibroimalla (reunamuuttujina suuralue ja kotitalouden jäsenlukumäärät ikäryhmittäin).
Painotuksen vaikutus mielialamittareiden arvoihin on yleensä vähäinen kolmesta syystä: Ensinnäkin tutkimuksen otanta-asetelma (SYS) tuottaa itsepainottuvan otoksen. Toiseksi kato on pysynyt melko tasaisena eri väestöryhmissä, joten se ei ole kovin paljon vinouttanut aineistoa. Ja kolmanneksi mielipiteitä koskevien kysymysten ja niistä laskettujen indikaattorien korrelaatio on heikko painotuksessa käytettyjen muuttujien kanssa. Voidaan sanoa, että mielipiteet hajoavat suhteellisen paljon eri väestöryhmissä. Kotitalouskohtaisissa tiedoissa kuitenkin ilmenee näkyvämpiä eroja painotettujen ja painottamattomien tulosten välillä.
Tilastokeskus ei tee kausitasoitusta julkaisemilleen kuluttajabarometrin aikasarjoille (vrt. Euroopan komissio, kohta 5).
3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Mielialamittareiden luotettavuuden arviointi ei ole yksiselitteistä. Kuluttajien odotuksia koskevan informaation merkitys on kuitenkin yleisesti tunnustettu, ja kuluttajien mielialamittareita on käytetty pitkään ennakoivien talousindikaattorien osina ja talouden ennustemalleissa.
Kuluttajien luottamusindikaattori on ollut laajasti käytössä Suomessa, kun on haluttu ennakoida kuluttajien toimintaa. Se on korreloinut vahvasti yksityisen kulutuksen ja bruttokansantuotteen (bkt) muutosten kanssa. Myös suorat osto-, säästämis- ja lainanottoaikomuksia koskevat kysymykset ovat ennakoineet hyvin kotitalouksien päätösten toteutumista. Kuluttajien työttömyys- ja inflaatio-odotukset ovat olleet varsin osuvia.
Kuluttajabarometrista on tehty Suomessa muutama luotettavuustutkimus. Kari Djerf analysoi tutkimuksen alkuvaiheessa (1989 ja 1990) eräiden ostoaikomustietojen toimivuutta sekä osuvuutta makrotaloudellisten mittareiden kanssa. Suomen Pankissa on selvitetty inflaatio-odotusten toimivuutta (Kuismanen & Spolander 1995, Pursiainen 1999, Kangassalo & Takala 2005). Vuonna 1997 tuotettiin kattava luotettavuusselvitys kymmenen vuotta toimineesta kuluttajabarometrista Helsingin CIRET-konferenssiin (Djerf & Takala). Syksyn 2010 CIRET-konferenssiin valmistui jälleen paperi kuluttajabarometrista ja sen indikaattorien osuvuudesta (Kangasniemi, Kangassalo & Takala). Sittemmin Tara Junes (2014) on tehnyt vertailuja kuluttajien luottamuksen ja yksityisen kulutuksen sarjojen välillä Suomessa ja muutamissa muissa EU-maissa.
Keskitettyyn tiedonkeruuseen siirtymisen jälkeen Pertti Kangassalo ja Veijo Notkola analysoivat vastauskadon rakennetta vanhassa ja uudessa menetelmässä (CIRET 2000). Myöhemmin tutkittiin laajemminkin menetelmämuutoksen vaikutuksia kuluttajabarometrin tuloksiin (Kangassalo & Heiskanen 2001; ks. kohdat 2 ja 6).
Vuonna 2013 selvitettiin EU:n komission toimeksiannosta (Task force on quality of BCS data) kaikkien EU-maiden kuluttajabarometrien vastausosuuksia ja näihin vaikuttavia tekijöitä (Junes & Kangassalo).
Otantatutkimuksella kerättyihin tietoihin sisältyy aina tilastollista epätarkkuutta, jota kuitenkin painotuksella vähennetään (ks. edellä kohta 2).
4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
Kuluttajabarometrin kuukausitulokset ilmestyvät nopeasti, vain noin viikko haastattelujen päättymisen jälkeen tutkimuskuukauden 27. päivänä (viikonlopun tai pyhän sattuessa seuraavana työpäivänä). Vuodesta 2015 alkaen on jokaisen kuukausijulkistuksen yhteydessä ollut saatavilla myös suuralueittaisia aikasarjatietoja. Kotitalouksien laiteomistustiedot kerätään helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa ja julkaistaan seuraavan kuukauden julkistuksen yhteydessä. Vuoden 2014 loppuun asti tuotetut maakunnittaiset barometritulokset (aikasarjat) ajettiin neljännesvuosittain kolmen kuukauden yhdistetystä aineistosta ja julkaistiin vuosineljännestä seuraavan kuukauden tietojen ohessa. Kaikki kuluttajabarometrin tulokset ovat julkistettaessa tarkistettuja ja lopullisia.
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys
Kuluttajabarometrin tulokset julkaistaan Tilastokeskuksen verkkosivuilla (Uusimmat tilastotiedot tai Avainluvut) tiedotteina ja pdf-julkaisuina suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi (Tulot ja kulutus -aihealue):
-
Joka kuukausi noin viikko haastattelujen päättymisestä ilmestyvät kuukausitiedote ja -julkaisu sekä tietokantataulukot (StatFin), joissa esitetään koko maata ja suuralueita koskevat tiedot (aikasarjoina).
-
Kuukausittain laaditaan myös taulukkojulkaisu, jossa esitetään yksityiskohtaista tietoa kysymysten vastausjakaumista eri taustamuuttujien mukaan.
-
Neljä kertaa vuodessa (maalis-, kesä-, syys- ja joulukuussa) julkaistaan laiteomistustietoja (aikasarjoja), aiemmin myös neljännesvuosittaisia maakunnittaisia barometritietoja tietokantataulukkoina.
Kuluttajabarometrin tarkat julkaisuajat löytyvät Tilastokeskuksen sivuilta.
Tiedotteiden ja julkaisujen lisäksi Tilastokeskuksesta on tilattavissa kuluttajabarometrin muuta kuvio- ja taulukkomateriaalia. Barometriaineistoa voidaan myös räätälöidä asiakkaan tarpeiden mukaan.
Tilastokeskuksen sivuilta löytyy tutkimukseen liittyviä artikkeleita ja muita kirjoituksia .
Euroopan komission talous- ja rahoitusyksikkö DG ECFIN julkaisee kuukausittain kaikkien EU-maiden barometritulokset (kausitasoitettuina). DG ECFIN:n sivuilta löytyvät myös eri suhdannebarometrien pitkät aikasarjat, metatiedot ym. informaatiota komission survey-ohjelmasta.
6. Tietojen vertailukelpoisuus
Kuluttajabarometrin kysymykset ovat aina olleet suurimmaksi osaksi vertailukelpoiset vastaavien kansainvälisten tutkimusten kanssa. Lokakuussa 1995 kuluttajabarometrin mielipidekysymykset yhdenmukaistettiin EU-maiden harmonisoidun kuluttajasurveyn (Consumer Survey) 15 kysymyksen kanssa (nykyisin 17 EU-kysymystä). Suomen omat barometrikysymykset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olleet mukana samanlaisina tutkimuksen alusta, marraskuusta 1987 lähtien.
Kuluttajabarometrin sisältö poikkeaa paljon muiden tilastojen tiedoista ja käsitteistä eikä valtaosa sen tiedoista (subjektiiviset/kvalitatiiviset arviot ja odotukset taloudesta) ole suoraan yhteydessä tai vertailtavissa muihin tilastoihin. Kuitenkin tutkimuksen laiteyleisyyskysymykset (ja jo lopetetut sijoituskohdekysymykset) ovat tietyin varauksin vertailukelpoisia ja täydentäviä suhteessa Tilastokeskuksen harvemmin toteutettaviin isoihin haastattelututkimuksiin (mm. kulutustutkimus , varallisuustutkimus , väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö ).
Toisaalta kuluttajabarometrin tarkoitus on tarjota väline talouskehityksen ennakointiin, joten tuloksia ja aikasarjoja vertaillaan aina kansantalouden ym. kehitystä kuvaaviin tilastoihin (mm. kansantalouden tilinpito , tuotannon suhdannekuvaaja, työvoimatutkimus , kuluttajahintaindeksi , pankkitilastot ).
Tiedonkeruumenetelmän muutoksella tammikuussa 2000 oli jonkin verran vaikutusta kuluttajabarometrin vastausjakaumiin. Syksyllä 1999 toteutetun koetutkimuksen perusteella tulokset koskien kuluttajien arvioita kotitaloutensa rahatilanteesta sekä kestotavaroiden ostamisen ja säästämisen edullisuudesta muuttuivat hieman myönteisemmiksi uuden menetelmän seurauksena.
Myöhemmin perusjoukon laajennuksen 75–84-vuotiailla henkilöillä arvioidaan heikentäneen kuluttajien luottamusindikaattorin arvoa runsaalla yhdellä yksiköllä tammikuusta 2012 alkaen. Pääasiassa tämä on johtunut yhden osatekijän, kotitalouden säästämismahdollisuuksien saldoluvun laskusta. Perusjoukon laajennus on lisäksi vaikuttanut jonkin verran kodintekniikan omistusta koskeviin tuloksiin.
7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
Kuluttajabarometri on ainoa säännöllisesti (kuukausittain) toteutettava kuluttajien mielialoja ja aikomuksia selvittävä tutkimus Suomessa. Tutkimus tehdään tärkeimpien kysymystensä osalta täsmälleen samanlaisena kaikissa EU-maissa (ks. edellä kohdat 5 ja 6).
Koska kuluttajabarometrin päätarkoituksena on kansantalouden ja yksityisen kulutuksen muutossuuntien ennakoiminen, tutkimus pyritään toteuttamaan menetelmiensä ja kysymystensä osalta ajassa mahdollisimman muuttumattomana. Näin on Suomessakin turvattu katkeamattomat kuukausittaiset aikasarjat vuodesta 1995 alkaen.
.
Lähde: Kuluttajabarometri 2018, syyskuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Tuomas Parikka 029 551 3276, Pertti Kangassalo 029 551 3598, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Päivitetty 27.9.2018
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. syyskuu 2018,
Laatuseloste: Kuluttajabarometri
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2018/09/kbar_2018_09_2018-09-27_laa_001_fi.html