Katsaus
Oma ja Suomen talousTammikuussa enää 22 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 27 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat joulukuussa 24 ja 27 prosenttia ja viime vuoden tammikuussa optimistiset 48 ja 7 prosenttia.
Oman taloutensa kohentumiseen luotti tammikuussa 29 prosenttia kuluttajista ja 10 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. Kuukautta aiemmin osuudet olivat 28 ja 13 prosenttia ja vuosi sitten 29 ja 8 prosenttia.
Työttömyys ja inflaatioKuluttajista 33 prosenttia odotti tammikuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 21 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Osuudet olivat joulukuussa 35 ja 22 prosenttia ja vuosi sitten hyvin luottavaiset 50 ja 14 prosenttia.
Tammikuussa 31 prosenttia työllisistä koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi. Työllisistä 16 prosenttia uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 13 prosenttia arvioi uhan kasvaneen.
Kuluttajat arvioivat tammikuussa, että kuluttajahinnat nousevat 1,9 prosenttia seuraavan 12 kuukauden aikana. Vielä joulukuussa inflaatio-odotus oli 2,2 prosenttia ja sen pitkän ajan keskiarvo on 2,1 prosenttia.
Säästäminen ja lainanottoTammikuussa 71 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Pitkän ajan keskimääräinen osuus on 59 prosenttia. Tammikuussa 72 prosentilla kotitalouksista oli jäänyt rahaa säästöön ja peräti 82 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana. Näiden osuuksien pitkän ajan keskiarvot ovat 61 ja 75 prosenttia.
Lainan ottamisen arvioi tammikuussa kannattavaksi 65 prosenttia kuluttajista. Vielä vuosi sitten vastaava osuus oli 74 prosenttia. Tammikuussa 13 prosenttia kotitalouksista harkitsi ottavansa lainaa vuoden sisällä.
Kestotavaroiden ostaminenKuluttajista 44 prosenttia piti tammikuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Vuosi sitten näin arvioi 50 prosenttia kuluttajista. Kotitalouksista tavanomaista harvempi eli 15 prosenttia aikoi joko hyvin tai melko varmasti ostaa auton vuoden sisällä. Asunnon ostoa harkitsi 8 prosenttia kotitalouksista. Tammikuussa 19 prosenttia kotitalouksista suunnitteli käyttävänsä vuoden sisällä rahaa asuntonsa peruskorjaamiseen.
Tutkimuksen aineistoKuluttajabarometrin otoskoko on 2 350 henkilöä kuukausittain. Otokseen poimitut ovat 15–84-vuotiaita. Tammikuussa 2019 vastaukset saatiin 1 154 henkilöltä ja vastauskato oli siten 50,9 prosenttia. Vastauskato sisältää tutkimuksesta kieltäytyneiden tai muuten estyneiden lisäksi henkilöt, joita ei onnistuttu tavoittamaan, ja tässä myös mahdollisen ylipeiton (pysyvästi ulkomailla tai laitoshoidossa, kuolleet).
Tarkempaa tietoa laatuselosteessa .
Lähde: Kuluttajabarometri 2019, tammikuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tuomas Parikka 029 551 3276, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Päivitetty 28.1.2019
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. tammikuu 2019,
Katsaus
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2019/01/kbar_2019_01_2019-01-28_kat_001_fi.html