Katsaus
Oma ja Suomen talousKesäkuussa 14 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 39 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat toukokuussa 14 ja 31 prosenttia.
Oman taloutensa kohentumiseen luotti kesäkuussa 26 prosenttia kuluttajista ja 15 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. Vastaavat osuudet olivat toukokuussa 29 ja 13 prosenttia. Kuluttajista 26 prosenttia arvioi, että oma talous on tällä hetkellä parempi kuin vuosi sitten ja 19 prosenttia näki sen kesäkuussa huonompana. Nämä osuudet olivat kuukautta aiemmin 30 ja 17 prosenttia.
Työttömyys ja inflaatioKuluttajista 26 prosenttia odotti kesäkuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 28 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Osuudet olivat toukokuussa 24 ja 30 prosenttia.
Kesäkuussa peräti 52 prosenttia työllisistä koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi. Työllisistä 7 prosenttia uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 12 prosenttia arvioi uhan kasvaneen.
Kuluttajat arvioivat kesäkuussa, että kuluttajahinnat nousevat 2,9 prosenttia seuraavan 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotus oli vielä toukokuussa 2,4 prosenttia, ja sen keskiarvo tammikuusta 2018 lähtien on 2,6 prosenttia.
Säästäminen ja lainanottoKuluttajista 64 prosenttia piti kesäkuussa säästämistä kannattavana. Kesäkuussa 58 prosentilla kuluttajista oli jäänyt rahaa säästöön ja 76 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.
Kesäkuussa 64 prosenttia kuluttajista arvioi ajankohdan hyväksi lainan ottamiselle. Kuluttajista 19 prosenttia harkitsi ottavansa lainaa vuoden sisällä.
Kestotavaroiden ostaminenKuluttajista 29 prosenttia piti kesäkuussa ajankohtaa otollisena kestotavaroiden ostamiselle. Kuluttajista 13 prosenttia aikoi lisätä ja 33 prosenttia vähentää rahankäyttöä kestokulutukseen seuraavan vuoden aikana.
Kesäkuussa 15 prosenttia kuluttajista aikoi joko varmasti tai mahdollisesti ostaa auton vuoden sisällä. Asunnon ostoa taas harkitsi 13 prosenttia kuluttajista. Kuluttajista 21 prosenttia suunnitteli käyttävänsä vuoden sisällä rahaa asuntonsa peruskorjaamiseen.
Tutkimuksen aineistoKuluttajien luottamus -tilastossa käytetään paneeliasetelmaa: vastaajat osallistuvat tutkimukseen kaksi kertaa puolen vuoden sisällä. Tutkimuksen otoskoko on kuukausittain 2 200 henkilöä, joista puolet on joka kerta ensikertalaisia. Otokseen poimitut ovat 18–74-vuotiaita. Kesäkuussa 2019 vastaukset saatiin 1 019 henkilöltä ja vastauskato oli siten 53,7 prosenttia. Vastauskato sisältää tutkimuksesta kieltäytyneiden tai muuten estyneiden lisäksi henkilöt, joita ei onnistuttu tavoittamaan, ja tässä myös mahdollisen ylipeiton (pysyvästi ulkomailla tai laitoshoidossa, kuolleet).
Tarkempaa tietoa Laatuselosteessa .
Lähde: Kuluttajien luottamus 2019, kesäkuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tuomas Parikka 029 551 3276, kuluttajien.luottamus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Päivitetty 27.6.2019
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. kesäkuu 2019,
Katsaus
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2019/06/kbar_2019_06_2019-06-27_kat_001_fi.html