Etusivu > Tilastot > Kasvihuonekaasut > 2011 > Suomen kasvihuonekaasupäästöt 2011

Suomen kasvihuonekaasupäästöt 2011

Kokonaispäästöjen kehitys sektoreittain

Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2011 vastasivat 66,8 miljoonaa hiilidioksiditonnia (CO2-ekv.). Ne laskivat edellisestä vuodesta 7,7 miljoonalla hiilidioksiditonnilla alittaen Kioton pöytäkirjan tavoitetason noin 6 prosentilla.

Päästöt vähenivät edelliseen vuoteen verrattuna kaikilla sektoreilla, merkittävimmin energiasektorilla, jossa laskua oli 12 prosenttia. Teollisuusprosesseista päästöt vähenivät 3 prosenttia, maataloudesta 2 prosenttia ja jätteiden käsittelystä 3 prosenttia. Liuottimien ja muiden tuotteiden käytön päästöt pienenivät 5 prosenttia. Maankäyttö-, maankäytön muutos- ja metsätalous -sektorin (LULUCF) nettonielut pysyivät viimevuotisella tasolla. Päästövähenemästä suurin osa toteutui päästökauppasektorilla. Vuoden 1990 päästöihin verrattuna kokonaispäästöt olivat 5 prosenttia pienemmät. Kokonaispäästöissä ei ole mukana LULUCF-sektorin nettonieluja.

Vuoden 2011 kokonaispäästöistä 80 prosenttia oli peräisin energiasektorilta. Teollisuusprosessien (F-kaasut mukaan luettuina) osuus oli 8 prosenttia, maatalouden 9 prosenttia ja jätteiden käsittelyn 3 prosenttia. Päästöistä 84 prosenttia oli hiilidioksidia, 8 prosenttia dityppioksidia (ilokaasua), 6 prosenttia metaania ja 2 prosenttia F-kaasuja.

Energiasektorilla päästöt vähenivät eniten energiateollisuudessa sähkön ja lämmön tuotannossa. Sähköntuotannon fossiilisia polttoaineita korvattiin sähköntuonnilla hyvän pohjoismaisen vesitilanteen takia. Lisäksi energian kokonaiskulutus laski teollisuustuotannon vähenemisestä ja lämpimästä loppuvuodesta johtuen. Energiateollisuuden päästöt vaihtelevat suuresti vuosien välillä, viimeaikainen keskimääräinen päästötaso on noin kolmanneksen 1990 päästöjä suurempi. Liikenteen päästöt pienenivät myös hieman viime vuodesta, 1990-luvun alun laman jälkeen alkanut päästöjen tasainen kasvu taittui 2009 ja päästöt putosivat jo lähes 1990 päästöjen tasolle. Liikenteen biopolttoaineiden jakeluvelvoite nousi kahdella prosenttti yksiköllä 6 prosenttiin.

Teollisuuden prosesseista F-kaasujen käytön päästöt pienenivät eniten, noin 11 prosenttia. Raudan ja teräksen tuotannon päästöt pienenivät hieman, samoin kemianteollisuuden päästöt. Sementin ja kalkin tuotannon päästöt sen sijaan hieman kasvoivat. F-kaasujen käytön päästöt pienentymisestä huolimatta ovat trendiltään edelleen reippaassa kasvussa ja vastaavat nykyisellään jo noin viidenneksestä teollisuusprosessien päästöistä. Suurin osa F-kaasupäästöistä tulee kylmä- ja ilmastointilaitteista. Kemianteollisuuden päästöjen putoaminen alkoi vuonna 2009 johtuen lähinnä typpihaponvalmistuksessa käyttöönotetusta päästöjen vähennystekniikasta, ja nykytaso on jo alle puolet vuoden 1990 tasosta. Muiden teollisuusprosessien päästöt notkahtivat lamavuonna 2009, mutta ovat palautuneet viime vuosien lähes vakiintuneelle tasolle.

Maatalouden päästöt maaperästä ja eläinten ruuansulatuksesta vähenivät hieman, lannankäsittelyn päästöt pysyivät edellisvuoden tasolla. Maaperän päästöt putosivat 1990-luvun alussa keinolannoituksen vähentymisen myötä, jonka jälkeen päästötaso on ollut melko vakio. Eläinten ruuansulatuksen päästöt laskivat vuosien 1990 ja 2007 välillä tasaisesti tuotantoeläinten (lähinnä nautojen) määrien vähetessä, viime vuosina päästötaso on ollut vakiintunut. Lannankäsittelyn päästöt ovat pysyneet jo pitkään vuoden 1990 päästötasolla.

Jätteiden käsittelyn päästöistä yli neljä viidennestä tulee kaatopaikoille sijoitetuista jätteistä, myös päästövähennys johtui kyseisen luokan päästöjen pienentymisestä. Jäteveden puhdistuksen ja kompostoinnin päästöt pysyivät samalla tasolla kuin edellisvuonna. Vuodesta 1990 jätteiden käsittelyn päästöt ovat pudonneet lähes puoleen, syynä tähän ovat tehostunut kaatopaikkakaasujen talteenotto ja kaatopaikalle menevän yhdyskuntajätteen määrän vähentyminen. Tätä ovat tukeneet jätelain ja EU:n kaatopaikkadirektiivin toimeenpanot 90-luvulla, jätteiden synnyn ehkäisy ja kierrätys sekä jätteen polton yleistyminen. Myös kompostointi on lisääntynyt, ja päästöt tästä luokasta ovat lisääntyneet tasaisesti vuodesta 1990 alkaen, mutta vaikutus kokonaisuuteen on ollut pieni. Lisäksi päästöjä on pienentänyt tehostunut jätevesien puhdistus.

LULUCF-sektori on Suomessa nettonielu eli poistumat ilmakehästä ovat suuremmat kuin päästöt ilmakehään. Nettonielu vuonna 2011 pysyi edellisvuoden tasolla, noin 25 miljoonaa tonnia CO2-ekv. Suurin hiilinielu on puuston nettokasvu. Metsien kasvu on lisääntynyt Suomessa tasaisesti vuodesta 1990 lähtien. Hakkuumäärät sen sijaan ovat vaihdelleet vuosittaisen markkinatilanteen ja kysynnän mukaan. Merkittävimmät päästölähteet sektorilla ovat ojitettujen metsä- ja maatalousmaiden turvemaiden hiilidioksidipäästöt, vuonna 2011 ne olivat yhteensä noin 14 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Kivennäismaat sen sijaan sitoivat hiiltä maaperään vuonna 2011 yhteensä yli 6 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Maaperän hiilivarastojen muutosten arviointi sisältää suuria epävarmuuksia.

Kioton pöytäkirjan mukainen raportointi ja velvoitteen täyttäminen

Suomen velvoite Kioton pöytäkirjan ensimmäiselle velvoitekaudelle 2008–2012 on rajoittaa kasvihuonekaasupäästöt perusvuoden tasolle. Suomen Kioton pöytäkirjan perusvuosi on 1990, paitsi F-kaasujen osalta 1995. Perusvuoden päästöjen perusteella laskettu Suomen sallittu päästömäärä kaudella 2008–2012 on 355 017 545 tonnia CO2-ekv. eli vuotta kohti laskettuna 71,0 miljoona tonnia CO2-ekv. Sallittu päästömäärä vahvistettiin vuonna 2008, jolloin vastaava määrä päästöyksiköitä tilitettiin Kioton pöytäkirjan mukaisen kansallisen päästörekisterin (Kioton rekisteri) Suomen valtion tilille.

Suomi on täyttänyt velvoitteensa, mikäli sillä on velvoitekauden tilityskauden loputtua Kioto rekisterin tilillä kansallisia päästöjä vastaava määrä päästöyksiköitä. Kansallisten päästöjen määrää seurataan kasvihuonekaasujen inventaarion avulla. Jos päästöt ovat suuremmat kuin sallittu päästömäärä, voi Suomi hankkia päästöyksiköitä Kioton pöytäkirjan mukaisilta päästökauppamarkkinoilta tai toteuttamalla nk. hankemekanismeja muissa maissa.

Lisäksi Kioton pöytäkirjan artiklan 3 kohtien 3 ja 4 mukaiset päästöt ja poistumat vaikuttavat velvoitteen täyttämiseen. Artiklan 3.3 mukaisista toimista (metsitys, uudelleen metsitys, metsän hävitys) aiheutuvien nielujen ja päästöjen raportointi on pakollista Kioton sopimuksen ensimmäisellä velvoitekaudella 2008–2012. Artiklan 3.4 mukaisten toimien (metsänhoito, maatalousmaan hoito, laidunmaan hoito ja/tai uudelleen kasvittaminen) raportointi on vapaaehtoista ensimmäisellä velvoitekaudella. Suomi on valinnut raportoitavaksi artiklan 3.4 mukaisen metsänhoitotoimen.

Artiklan 3.3 toimien kokonaispäästö oli 3,3 miljoonaa tonnia CO2-ekv. vuonna 2011. Tästä metsän hävityksen osuus oli 3,1 milj. t CO2-ekv. Suomessa on raivattu metsää vuosina 1990–2011 yhteensä 334 000 hehtaaria. Pääosin metsää on raivattu rakentamisen, tiestön ja voimansiirtolinjojen alta, mutta metsäpinta-alaa on muutettu myös pelloiksi ja otettu turvetuotantoon. Metsämaan muuttamista toiseen maankäyttöön on Suomessa vaikea välttää, sillä Suomen maapinta-alasta metsää on 73 prosenttia.

Vuosien 1990-2011 aikana on syntynyt uutta metsäpinta-alaa metsittämisen seurauksena yhteensä 168 000 hehtaaria. Pääasiassa nämä alueet ovat entisiä viljelysmaita, joita on metsitetty joko aktiivisesti tai ne ovat metsittyneet luontaisesti peltojen viljelyn loputtua. Jonkin verran on metsitetty myös entisiä turvetuotantoalueita. Metsittämisen alussa maaperäpäästöt ovat yleensä suuremmat kuin taimikon kasvun nieluvaikutus. Turvemailla ero on suurempi kuin mineraalimailla. Näin ollen metsittämisestäkin aiheutui kokonaispäästöä vuonna 2011 yhteensä noin 0,2 miljoonaa tonnia CO2-ekv.

Artiklan 3.4 mukainen metsänhoidon nielu oli vuonna 2011 34,8 milj. t CO2-ekv. Metsänhoidon nielu on Suomelle tärkeä, sillä Kioton sääntöjen mukaan metsänhoidon nielulla voidaan kompensoida artiklan 3.3 mukaiset metsänhävityksen- ja metsityksen kokonaispäästöt. Kompensaation lisäksi Suomi saa metsänhoidon nieluista päästötaseeseen hyvitystä maakohtaisen enimmäismäärän ns. kattoluvun mukaisesti. Suomelle määritetty nielukatto on 0,58 milj. t CO2-ekv. per vuosi (koko velvoitekauden nielukatto on 2,93 milj. t CO2-ekv.). Suomen valinnan mukaisesti hyvitys saadaan velvoitekauden päätyttyä.

Kioton pöytäkirjan mukaisten velvoitteiden täyttämistä on arvioitu alla olevassa taulukossa. Siinä esitetään miten tavoitteeseen on arvioitu päästävän pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa ja verrattu sitä vuosien 2008, 2009 ja 2010 päästöihin ja nieluihin ja ennakkoarvioon vuoden 2011 päästöistä. Taulukossa esitetty vuoden 2010 kokonaispäästöarvio perustuu huhtikuussa 2012 Ilmastosopimuksen sihteeristölle lähetettyyn tietoon vuoden 2010 päästöistä. Ei-päästökauppasektorin päästöt on laskettu kokonaispäästöarvion ja päästökauppasektorin vuonna 2010 toteutuneiden päästöjen erotuksena.

Suomi on EU:n päästökaupan säädosten mukaisesti luovuttanut osan päästöyksiköistään päästökauppasektorin toiminnanharjoittajille. Nämä ovat velvollisia palauttamaan vuosittaisia päästöjään vastaavan määrän päästörekisteriin vuosittain. Jos toiminnanharjoittajien päästöt ovat suuremmat, joutuvat he hankkimaan päästöoikeuksia päästökaupan avulla, jos pienemmät, voivat he siirtää päästöoikeuksien käyttöä seuraaville vuosille, tai myydä ne.

Ei-päästökauppasektorin päästöjen mahdollisen kasvun kompensoimiseen on varauduttu hallituksen päästöyksiköiden hankintaohjelman mukaisesti hankittavien päästöyksiköiden kautta. Taulukossa on annettu hallituksen päästöyksiköiden hankintaohjelman suunnitelman mukainen päästöyksiköiden suunniteltu hankintamäärä ja vuosina 2008–2010 toteutuneet hankinnat päästörekisteritietojen mukaan.

Taulukko 1. Pitkän aikavälin energia- ja ilmastostrategiaan (TEM 2008) ja vuosien 2008–2011 päästötietoihin perustuva tarkastelu Kioton pöytäkirjan velvoitteiden toteutumisesta Suomessa

	Pitkän aikavälin energia- ja ilmastostrategian vuotuinen keskiarvo velvoitekaudella	Toteuma 2008	Toteuma 2009	Toteuma 2010	Ennakko 2011
	miljoonaa tonnia CO2-ekv.
Päästökauppasektorin päästöt	46,6	36,2 1)	34,4 1)	41,3 1)	35,1 1)
Ei-päästökauppasektorin päästöt	35,2	34,0	31,7	33,2	31,7 2)
Toteutuneet kokonaispäästöt	81,6	70,2	66,1	74,5	66,8 2)
Päästökauppasektorille allokoidut päästöoikeudet	37,6	36,5	37,1	37,9	38,0
Päästökauppasektorille allokoitujen päästöoikeuksien yli-/alijäämä 3)	-8,8	+0,4 1)	+2,7 1)	-3,4 1)	+2,9 1)
“Valtion vastattavat päästöyksiköt” 4)	72,8	70,6	68,8	71,1	69,7 2)
Suomen sallittu päästömäärä	71,0	71,0	71,0	71,0	71,0
Artiklan 3, kohtien 3 ja 4 mukaiset poistumayksiköt	0,6 5)	0,6 5)	0,6 5)	0,6 5)	0,6 5)
Päästöyksiköt Kioton mekanismeista	1,4 6)	0,05 7)	0,4	0,3	0,5
Kioton velvoitteen täyttämiseen käytettävissä olevat päästöyksiköt	73,0	71,6	72,0	71,9	72,1
Yli-/alijäämä	+0,2	+1,0	+3,2	+0,8	+2,4 2)
Kumulatiivinen yli-/alijäämä 8)	+1,0	+1,0	+4,2	+5,0	+7,4 2)

1) Energiamarkkinaviraston tiedotteet 1.4.2009, 1.4.2010, 1.4.2011 ja 1.4.2012
2) Tilastokeskuksen ennakkoarvio
3) Ylijäämä (positiivinen luku) tarkoittaa, että toiminnanharjoittajille on luovutettu enemmän päästöoikeuksia kuin heidän tarvitsee palauttaa valtiolle. Alijäämä tarkoittaa, että toiminnanharjoittajien tulee palauttaa valtiolle enemmän päästöoikeuksia kuin heille on luovutettu
4) Valtion vastattavilla päästöyksiköillä tarkoitetaan toteutuneiden kokonaispäästöjen ja päästökauppasektorille allokoitujen päästöoikeuksien yli/alijäämän summaa. Valtion tileillä tulee olla vastaava määrä päästöyksiköitä velvoitekauden lopulla kattamaan kyseisen vuoden päästöt. Päästökauppasektori vastaa omista päästöistään.
5) Odotusarvo
6) Hallituksen päästöyksiköiden hankintaohjelman mukainen määrä
7) Valtion tilille tilitetyt päästöyksiköt (Ympäristöministeriö 10.4.2012)
8) Positiivinen luku tarkoittaa, että tavoite saavutetaan ja päästöyksiköitä jää yli

Lähde: Kasvihuonekaasujen inventaario, Tilastokeskus

Lisätietoja: Pia Forsell 09 1734 2937, Timo Kareinen 09 1734 3563, kasvihuonekaasut@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

---

Päivitetty 13.12.2012