Julkaistu: 27.1.2011
Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 aikana sähkön- ja lämmöntuotannon polttoaineena noin 5,7 miljoonaa tonnia (n. 39,8 TWh). Kivihiilen kulutus kasvoi tonneina 25 prosenttia edellisvuodesta 2009. Vuoden neljännellä neljänneksellä kulutus oli 1,9 miljoonaa tonnia (12,9 TWh), joka oli 27,8 prosenttia suurempi kuin vuonna 2009 vastaavaan aikaan. Kivihiilen käyttö lisääntyi erityisesti sähkön erillistuotannossa.
Kivihiilen kulutus
Vuoden 2010 tiedot ennakollisia.
Kivihiilen kulutus oli vuonna 2010 kymmenen prosenttia suurempi kuin 2000-luvulla keskimäärin. Joulukuussa 2010 kivihiilivarastot olivat 24 prosenttia pienemmät kuin vuotta aiemmin. Sähkön kokonaiskulutus kulutus kasvoi 7,6 prosenttia vuonna 2010. Sähkön erillistuotannossa käytettiin yli 60 prosenttia enemmän kivihiiltä kuin vuotta aiemmin. Kulutusta lisäsivät kylmä talvi ja vähentynyt vesivoiman tuotanto. Samaan aikaan vesitilanne Pohjoismaissa oli edellisvuotta heikompi. Sähköä tuotettiin aikaisempaa enemmän myös pohjoismaisille markkinoille. Vuoden 2010 kuukausittaisia kulutuslukuja on korjattu tarkentuneiden tietojen vuoksi.
Lähde: Vuodesta 2005 lähtien Tilastokeskus, vuodet 1997-2004 Energia-alan Keskusliitto ry:n Hiilenkäyttövaliokunta, Tilastokeskus
Lisätietoja: Pentti Wanhatalo (09) 1734 2685, energia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds
Julkaisu pdf-muodossa (222,2 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Kivihiilen kulutus (27.1.2011)
- Liitetaulukko 2. Kivihiilen varasto kuukauden lopussa (27.1.2011)
- Kuviot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Kivihiilen kulutus (27.1.2011)
Päivitetty 27.1.2011
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kivihiilen kulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-2561. joulukuu 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kivih/2010/12/kivih_2010_12_2011-01-27_tie_001_fi.html