Laatuseloste: Koulutuksen keskeyttäminen
- 1. Tilastotietojen relevanssi
- 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
- 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
- 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
- 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
- 6. Tilastojen vertailukelpoisuus
- 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
1. Tilastotietojen relevanssi
Tilastossa kuvataan vuoden aikana tapahtunutta perusasteen jälkeisen tutkintotavoitteisen koulutuksen keskeyttämistä. Peruskouluissa keskeyttämistä kuvataan koulupudokastiedoilla, joihin sisältyvät oppivelvollisuutensa lukuvuoden aikana ja lukuvuodesta 2010/2011 lähtien kevätlukukauden aikana kokonaan laiminlyöneet sekä oppivelvollisuusiän ohittaneet, ilman peruskoulun päättötodistusta eronneet. Tietoja käytetään mm. koulutuksen suunnittelussa, tutkimuksessa ja arvioinnissa.
Perusasteen jälkeisen koulutuksen keskeyttämistiedot lukuvuodelta 2015/2016 on saatu seuraamalla syyskuussa 2015 opiskelleiden tilannetta syyskuussa 2016. Perusasteen jälkeisen koulutuksen keskeyttämistilasto on laadittu oppilaitosten Tilastokeskukselle ilmoittamien henkilöpohjaisten opiskelija- ja tutkintotietojen perusteella. Mikäli henkilö ei jatkanut opiskeluaan tai ei suorittanut tutkintoa tuona aikana, hänet on laskettu keskeyttäneeksi. Tilaston laatimista varten ei ole suoritettu erillistä tiedonkeruuta.
Keskeyttämisen laskemiseksi opiskelijoita on seurattu tietyssä loogisessa järjestyksessä, jossa tutkinnon suorittaminen on priorisoitu aina ennen opiskelua. Lähtökohtana on oppilaitos ja koulutus, jossa opiskelija opiskeli 20.9.2015. Tarkastelun edetessä vaiheittain saadaan tietoa esim. koulutusalaa ja koulutussektoria vaihtaneista sekä tutkintoon johtavan koulutuksen kokonaan keskeyttäneistä.
Tilaston keskeisin tarkastelukohde on koulutussektori:
- lukiokoulutus (nuorten opetussuunnitelman mukainen
koulutus)
- ammatillinen koulutus (toinen aste, pääsääntöisesti nuorille
suunnattu koulutus, oppilaitosmuotoinen
opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen koulutus)
- ammattikorkeakoulukoulutus (ammattikorkeakoulututkinnot)
- yliopistokoulutus (alemmat ja ylemmät korkeakoulututkinnot).
Tietoja on tuotettu myös muista näkökulmista: oppilaitoksen, koulutusalan, opintoalan ja maakunnan mukaan.
Oppisopimuskoulutus ei sisälly ammatillisen koulutuksen keskeyttämislukuihin, mutta oppisopimuksen purkautumisesta neljän kuukauden koeajalla ja sen jälkeen on kerätty erikseen tietoja.
Peruskoulun koulupudokastiedot ovat oppilaitostason tietoja, jotka Tilastokeskus on saanut kunnilta ja muilta opetuksen järjestäjiltä.
Tilastolain 280/2004 (muut. 361/2013) mukaan valtion tilastotoimen tehtävänä on huolehtia yhteiskuntaolojen ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta yleistä käyttöä varten. Laki Tilastokeskuksesta (48/1992) osoittaa tehtävän kuuluvan Tilastokeskukselle. Tilastokeskuksen työjärjestyksen mukaan väestö- ja elinolotilastot -tulosyksikkö tuottaa kyseisiä tilastoja mm. koulutuksesta ja työssäkäynnistä.
2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
Perusasteen jälkeisen koulutuksen keskeyttämistilasto perustuu henkilöpohjaisiin opiskelija- ja tutkintotietoihin, jotka Tilastokeskus on kerännyt koulutuksen järjestäjiltä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä. Peruskoulun koulupudokastiedot perustuvat Tilastokeskuksen opetuksen järjestäjiltä keräämiin kouluittaisiin tietoihin. Työssäkäyntitiedot perustuvat Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoon, jonka lähdeaineistoina käytetään lähinnä hallinnollisia rekistereitä ja muita rekisteripohjaisia tietoaineistoja. Aineistot ovat kokonaisaineistoja.
Perusasteen jälkeisessä koulutuksessa lukuvuoden 2015/2016 keskeyttämistilaston lähtökohtana on tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä 20.9.2015. Keskeyttämisen laskennassa käytetty opiskelijamäärä poikkeaa kuitenkin kokonaisopiskelijamäärästä, sillä osa opiskelijoista on jouduttu poistamaan aineistosta laskennallisista syistä.
Vuoden 2015 kokonaisopiskelijamäärän ja keskeyttämistilastossa käytetyn opiskelijamäärän vertailu
Koulutussektori | Kokonaisopiskelijamäärä | Opiskelijamäärä, josta keskeyttäminen on laskettu |
Erotus |
Lukiokoulutus | 104 060 | 95 543 | – 8 517 |
Ammatillinen koulutus (kalenterivuoden tiedot) | 325 085 | 118 881 | – 206 204 |
Ammattikorkeakoulukoulutus | 139 727 | 127 371 | –12 356 |
Yliopistokoulutus | 157 436 | 124 352 | – 33 084 |
Lukiokoulutuksessa suurin osa erotuksesta selittyy aikuisten opetussuunnitelmaa noudattavien opiskelijoiden poistamisesta, ammatillisessa koulutuksessa näyttötutkintoon valmistavassa koulutuksessa ja oppisopimuskoulutuksessa olevien opiskelijoiden poistamisesta, ammattikorkeakoulukoulutuksessa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa opiskelevien poistamisesta ja yliopistokoulutuksessa lisensiaatintutkintokoulutuksessa, tohtorintutkintokoulutuksessa ja lääkärien erikoistumiskoulutuksessa olevien opiskelijoiden poistamisesta.
Ennen keskeyttämisen laskemista kokonaisopiskelijamäärästä on poistettu:
-
Henkilöt, joilla on puutteellinen henkilötunnus. Suuri osa heistä on ulkomaalaisia.
-
Syyskuussa 2015 opiskeleviksi ilmoitetut, jotka olivat suorittaneet ko. koulutuksen jo ennen syyskuuta 2015.
-
Vuosina 2015–2016 lakkautetut oppilaitokset, koska lakkautetun oppilaitoksen opiskelijoiden seurantatiedot häviävät.
Tilasto sisältää vain nuorille suunnatun lukiokoulutuksen. Joukosta on poistettu ne henkilöt, jotka oppilaitoksen ilmoituksen mukaan noudattavat aikuisten opetussuunnitelmaa. Lisäksi lukuvuoteen 2004/2005 asti on poistettu ne henkilöt, jotka opiskelevat oppilaitoksissa, jotka ylioppilastutkintorekisterissä on määritelty ns. aikuislukioiksi. Lukuvuodesta 2005/2006 lähtien aineistosta ei ole poistettu ns. aikuislukioita, sillä tätä tietoa ei saa enää ylioppilastutkintorekisteristä.
Ennen vuotta 2010 lukio-opintonsa aloittaneet on poistettu tilastosta. Pääsääntöisesti heidän ei pitäisi enää olla oppilaitoksen kirjoilla.
Toisen asteen ammatillinen koulutusTilasto sisältää ammatillisen koulutuksen toisen asteen. Perusjoukosta on lisäksi poistettu:
-
näyttötutkintoon valmistava koulutus (näyttötutkinto suoritetaan erillään koulutuksesta)
-
oppisopimuskoulutus (näyttötutkinto suoritetaan erillään koulutuksesta)
-
työvoimapoliittinen koulutus
-
ammatilliset erityisoppilaitokset (kaikki opiskelijat eivät suorita koko tutkintoa)
-
ennen vuotta 2010 opintonsa aloittaneet (pääsääntöisesti heidän ei pitäisi enää olla oppilaitoksen kirjoilla).
Tilasto ei sisällä ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja.
Vuodesta 2002 lähtien ammattikorkeakoulukoulutuksen luvuissa ovat mukana myös poissaoleviksi ilmoittautuneet uudet opiskelijat. Tämä on voinut vaikuttaa keskeyttämisten määriin.
Lukuvuosien 2011/2012–2015/2016 keskeyttämistiedot eivät sisällä Poliisiammattikorkeakoulua ja lukuvuoden 2015/2016 tiedot eivät sisällä Högskolan på Ålandia, sillä keskeyttämistä ei ole voitu laskea puutteellisten seurantatietojen vuoksi. Lukuvuosittaisen keskeyttämistilaston laskennassa tarvitaan opiskelijatiedot kahdelta vuodelta. Jos nämä tiedot eivät ole keskenään vertailukelpoiset, keskeyttämistä ei lasketa.
Poliisiammattikorkeakoulussa annettavan poliisipäällystökoulutuksen koulutusrakenne on muuttunut siten, että poliisipäällystön A-opinnot on tilastoitu vuodesta 2007 lähtien ammatilliseksi koulutukseksi, kun aiemmin kaikki Poliisiammattikorkeakoulun antama koulutus tilastoitiin ammattikorkeakoulukoulutukseksi.
YliopistokoulutusTilasto sisältää alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa opiskelevat. Luvuissa ei ole mukana lisensiaatin- tai tohtorintutkintoa eikä lääkärien erikoistumiskoulutusta suorittavia. Maanpuolustuskorkeakoulu sisältyy tietoihin lukuvuodesta 2010/2011 alkaen.
Lukuvuoden 2002/2003 keskeyttämistiedot eivät sisällä Taideteollista korkeakoulua, lukuvuoden 2004/2005 tiedot eivät sisällä Svenska handelshögskolania, lukuvuoden 2010/2011 tiedot eivät sisällä Turun yliopistoa, lukuvuoden 2014/2015 tiedot eivät sisällä Tampereen teknillistä yliopistoa ja Maanpuolustuskorkeakoulua ja lukuvuoden 2015/2016 tiedot eivät sisällä Oulun yliopistoa puutteellisten seurantatietojen vuoksi. Lukuvuosittaisen keskeyttämistilaston laskennassa tarvitaan opiskelijatiedot kahdelta vuodelta. Jos nämä tiedot eivät ole keskenään vertailukelpoiset, keskeyttämistä ei lasketa.
Yliopistokoulutus poikkeaa muista koulutuksista tällä tavoin lasketussa keskeyttämisessä. Koska koulutukselle ei ole määritelty normipituutta samalla tavalla kuin muissa koulutuksissa, opiskelija voi olla yliopiston kirjoissa hyvinkin pitkään. Opiskelijarekistereissä voi olla mukana todellisuudessa opintonsa keskeyttäneitä. Tietojen vertailtavuuteen eri vuosina voi vaikuttaa ajoittain tapahtuva yliopistojen opiskelijarekisterien päivittäminen, jossa rekistereistä poistetaan pitkään kirjoilla olleita henkilöitä, joilla ei ole ollut opintosuorituksia vuosiin.
Yliopistojen opiskelijamäärätieto on vuodesta 2002 lähtien 20.9. tilanteen mukainen (aiemmin 31.12.). Tiedusteluajankohdan muutos on voinut kasvattaa keskeyttämisten määrää, jos ilmoittautumisajoista huolimatta osa opiskelijoista on ilmoittautunut vasta tiedusteluajankohdan jälkeen.
3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Tietojen käsittelyprosessin aikana tilaston perustana olevien tietojen korkea laatu varmistetaan useiden erilaisten tilastollisten tarkistusohjelmien avulla, tiedonantajille tehdyillä lisäkyselyillä sekä vertailuilla aiempiin vastaaviin tilastoihin ja muihin tietolähteisiin.
Mikäli oppilaitosten ilmoittamissa tiedoissa on puutteellisuuksia, ne yleensä vaikuttavat perusasteen jälkeisen koulutuksen keskeyttämistietoihin lisäämällä keskeyttämisten määrää.
Taulukoissa perusasteen jälkeisen koulutuksen keskeyttämistietoja ei ole ilmoitettu alle 45 opiskelijan ryhmistä satunnaisvaihtelun vaikutuksen vuoksi. Nämä tiedot ovat kuitenkin mukana kaikissa kokonaismäärissä.
4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
Keskeyttämistilastoaineisto on lopullinen ja ilmestyy vuosittain. Tiedot ilmestyvät noin 18 kuukautta viiteajankohdan jälkeen. Peruskoulun koulupudokastiedot ilmestyvät noin 9 kuukautta viiteajankohdan jälkeen.
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
Tilastosta julkaistaan tietoja Tilastokeskuksen verkkosivuilla. Tarkempia tietoja voi kysellä myös suoraan Koulutus, kulttuuri ja ajankäyttö -vastuualueelta, jossa tilasto laaditaan. Aineistosta on mahdollista tehdä tilauksesta erityisselvityksiä.
Lisää tietoa tilastossa käytetyistä käsitteistä löytyy Tilastokeskuksen verkkosivuilta. Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät sekä verkkosivuilta että painetuista luokituskäsikirjoista.
6. Tilastojen vertailukelpoisuus
Perusasteen jälkeistä koulutusta koskevan keskeyttämistilaston laatiminen on aloitettu lukuvuodesta 2000/2001 alkaen. Jonkin verran eri vuosien vertailtavuuteen vaikuttavat tilastoinnissa tapahtuneet muutokset ja tilastoaineiston laadun paraneminen. Peruskoulun koulupudokastietoja on saatavissa lukuvuodesta 1999/2000 alkaen.
Kansallinen koulutusluokitus on otettu käyttöön Tilastokeskuksen ja opetushallinnon sopimuksella vuoden 2016 tilastoista lähtien. Luokitus pohjautuu Unescon International Standard Classification of Education 2011 (ISCED 2011) -luokitukseen. Luokitus poikkeaa aiemmin käytössä olleista koulutuksen luokituksista (Tilastokeskuksen koulutusluokitus, Opetushallinnon koulutusluokitukset 1995 ja 2002).
7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
Tilastotiedot perustuvat samoihin tietolähteisiin ja ne on laadittu samoja periaatteita noudattaen kuin Tilastokeskuksen koulutussektoreittain laaditut tilastot. Näitä tilastoja voidaan hyvin käyttää rinnan, kunhan otetaan huomioon tilastojen erityispiirteet.
Lähde: Koulutustilastot. Tilastokeskus
Lisätietoja: Heli Hiltunen 029 551 3314, koulutustilastot@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Päivitetty 14.3.2018
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Koulutuksen keskeyttäminen [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-9280. 2016,
Laatuseloste: Koulutuksen keskeyttäminen
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kkesk/2016/kkesk_2016_2018-03-14_laa_001_fi.html