Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.
Julkaistu: 18.12.2019
Konkurssien määrä tammi–marraskuussa 2019 edellisvuoden tasolla
Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi–marraskuussa 2019 pantiin vireille 2 437 konkurssia, mikä on 29 konkurssia (1,2 prosenttia) enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilökunnan määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 11 827, mikä on 327 henkilöä (2,8 prosenttia) enemmän kuin edellisvuonna.
Vireille pannut konkurssit tammi–marraskuussa 2018–2019
Vireille pantujen konkurssien määrä kasvoi maa-, metsä- ja kalatalouden, teollisuuden ja kaivostoiminnan, rakentamisen, majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä muiden palvelujen päätoimialoilla. Lukumääräisesti eniten konkurssit kasvoivat rakentamisen päätoimialalla. Alalla pantiin vireille 491 konkurssia, mikä on 41 konkurssia (9,1 prosenttia) enemmän kuin edellisvuonna. Muiden palveluiden päätoimiala käsittää mm. informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan, kiinteistöalan toiminnan, ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan, hallinto- ja tukipalvelut, koulutuspalvelut, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä taide-, viihde- ja virkistystoiminnan.
Konkurssien määrä väheni kaupan sekä kuljetuksen ja varastoinnin päätoimialoilla. Lukumääräisesti eniten konkurssit vähenivät kaupan päätoimialalla. Alalla pantiin vireille 439 konkurssia, mikä on 31 konkurssia (6,6 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Vireille pannuilla konkursseilla tarkoitetaan kalenterivuoden aikana konkurssiin haettuja yrityksiä, yhteisöjä tai luonnollisia henkilöitä. Konkurssin vireilletulo ei läheskään aina merkitse yrityksen tai ammatinharjoittajan "konkurssiin menemistä" ilmaisun varsinaisessa merkityksessä. Konkurssi oikeudenkäyntinä on mutkikas ja monia vaiheita käsittävä oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken.
Konkurssiin haetut yritykset ja niiden henkilökunnan määrä toimialan (TOL 2008) mukaan tammi-marraskuussa 2019 ja 2018
Toimiala | Konkurssit tammi-marraskuussa 2019 | Konkurssit tammi-marraskuussa 2018 | Henkilökunnan määrä tammi-marraskuussa 2019 | Henkilökunnan määrä tammi-marraskuussa 2018 |
Maa-, metsä- ja kalatalous | 73 | 56 | 147 | 140 |
Teollisuus ja kaivostoiminta | 214 | 211 | 1 553 | 1 706 |
Rakentaminen | 491 | 450 | 3 639 | 2 812 |
Kauppa | 439 | 470 | 1 532 | 1 325 |
Kuljetus ja varastointi | 189 | 195 | 793 | 906 |
Majoitus- ja ravitsemistoiminta | 257 | 240 | 1 191 | 1 182 |
Muut palvelut | 756 | 748 | 2 954 | 3 391 |
Toimiala tuntematon | 18 | 38 | 18 | 38 |
YHTEENSÄ | 2 437 | 2 408 | 11 827 | 11 500 |
Lähde: Konkurssit 2019, marraskuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Sami Fredriksson 029 551 2696, oikeus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (226,2 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Konkurssit (18.12.2019)
Päivitetty 18.12.2019
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Konkurssit [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-4424. marraskuu 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/konk/2019/11/konk_2019_11_2019-12-18_tie_001_fi.html