Julkaistu: 15.9.2017
Kansantalouden tuotanto kasvoi heinäkuussa
Kausitasoitettu tuotanto kasvoi vuoden 2017 heinäkuussa 0,2 prosenttia edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattu tuotanto oli 3,1 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Kesäkuun työpäiväkorjattu tuotanto nousi tarkentuneiden tietojen mukaan 3,3 prosenttia (oli -0,5) edellisvuoden kesäkuusta. Tarkentuminen johtui tietojen täsmäyttämisestä neljännesvuositilinpitoon.
Tuotannon volyymi 2005–2017, trendi ja kausitasoitettu sarja
Tuotannon suhdannekuvaajan sarjat kausitasoitetaan Tramo/Seats -menetelmällä. Kausi- ja satunnaisvaihteluista tasoitettujen sarjojen (kausitasoitettu ja trendisarja) viimeiset havainnot tarkentuvat uusien havaintojen myötä kausitasoitusmenetelmissä. Tarkentumiset voivat etenkin suhdannekäänteissä olla suuria, mikä tulee ottaa huomioon kausitasoitettuja ja trenditietoja käytettäessä.
Tuotannon työpäiväkorjattu muutos edellisvuoden vastaavasta kuukaudesta, %
Työpäiväkorjattuna alkutuotanto ja jalostus nousivat kolme prosenttia vuodentakaisesta. Palvelut nousi kaksi prosenttia vuoden 2016 heinäkuusta.
Alkutuotannolla tarkoitetaan maa-, riista-, metsä- ja kalataloutta. Jalostus sisältää teollisuuden ja rakentamisen. Palvelut sisältää kaupan, majoitus- ja ravitsemistoiminnan, liikenteen, liike-elämän palvelut sekä kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan ja julkiset palvelut.
Lähde: Tuotannon suhdannekuvaaja 2017 kesäkuu, Tilastokeskus
Lisätietoja: Veli-Pekka Karvinen 029 551 2667, Samu Hakala 029 551 3756, kansantalous.suhdanteet@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen
Julkaisu pdf-muodossa (201,0 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
- Laatuselosteet
-
- Tuotannon suhdannekuvaajan laatuseloste (15.9.2017)
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (15.9.2017)
Päivitetty 15.8.2017
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tuotannon suhdannekuvaaja [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5404. heinäkuu 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ktkk/2017/07/ktkk_2017_07_2017-09-15_tie_001_fi.html