Julkaistu: 22.6.2015
Euroopan maiden kuluttajahinnoissa suuria eroja vuonna 2014
Yksityisen kulutuksen kokonaishintataso vaihteli suuresti Euroopan maiden välillä vuonna 2014. Sveitsin ja Norjan hintataso ylitti EU-keskiarvon noin 50 prosentilla. Euroopan maista halvimmassa, Makedoniassa, hinnat olivat alle puolet EU-keskiarvosta. EU-jäsenmaista kalleinta oli Tanskassa ja edullisinta Bulgariassa. Euromaista kalleimmat olivat Suomi, Irlanti ja Luxemburg, Slovakia vastaavasti edullisin. Tiedot perustuvat EU-tilastoviranomaisen, Eurostatin, koordinoimaan ECP (European Comparison Programme) -hintavertailuohjelmaan. Suomea koskevan hinta-aineiston tutkimukseen on koonnut Tilastokeskus.
Yksityisen kulutuksen kokonaishintataso 2014, EU28=100
Suomi kuuluu muiden Pohjoismaiden tavoin Euroopan maista kalleimpiin. Norjan kokonaishintataso ylittää EU-keskiarvon 48 prosentilla. Tanskan hintataso on 38 ja Ruotsin 25 prosenttia yli EU-keskiarvon. Suomessa hintataso kipuaa yli EU:n keskiarvon 23 ja Islannissa 17 prosenttia. Selkeästi alle EU-keskihintatason Suomessa jäivät vuonna 2014 tietoliikennepalveluiden hinnat.
Erilaisten verotuskäytäntöjen vuoksi hintatasoerot olivat selkeimpiä alkoholijuomien ja tupakan tuoteryhmässä. Norjan hintataso oli yli kuusinkertainen Euroopan halvimpaan maahan, Makedoniaan, verrattuna. Hintatasoerot olivat suuria myös palveluita koskevissa tuoteryhmissä (liikenne-, hotelli- ja ravintolapalvelut) niihin sisältyvien työvoimakustannusten vuoksi. Yhtenäisin hintataso oli vaatetuksen ja jalkineiden, viihde-elektroniikan ja kodinkoneiden, sekä ajoneuvojen tuoteryhmissä, joissa kaikissa on suhteellisen paljon vahvoja kansainvälisiä tuotemerkkejä. Lisätietoja tuoteryhmäkohtaisista hintatasoista löytyy liitetaulukosta 1.
Tiedot perustuvat Eurostatin ECP (European Comparison Programme) -hintavertailuohjelmaan, jossa ovat mukana EU:n 28 jäsenvaltiota, viisi ehdokasmaata (Makedonia (EJTM), Montenegro, Turkki, Serbia ja Albania), potentiaalinen jäsenmaa (Bosnia-Herzegovina) ja kolme EFTA-maata (Islanti, Norja ja Sveitsi). Vertailussa on mukana noin 2400 tuotetta.
Vertailun hinnat on kerätty vuosina 2012–2014 ja Eurostat on päivittänyt ne valuuttakurssien muutoksilla ja inflaatiolla vastaamaan vuoden 2014 keskihintoja. Suomea koskevan hinta-aineiston tutkimukseen on koonnut Tilastokeskus.
Laajemmin tuloksia esitellään Eurostatin julkaisemassa Statistics Explained -sarjan julkaisussa. Julkaisu löytyy Internetistä pdf-tiedostona osoitteesta: Eurostatin julkaisu
Lähde: Eurostat: Kansainvälinen hintavertailu, Tilastokeskus
Lisätietoja: Harri Kananoja 029 551 3567, Tomi Liimatainen 029 551 3490, kvhintavertailu.tilastokeskus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (247,4 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Kansainvälinen hintavertailu (22.6.2015)
Päivitetty 22.6.2015
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kansainvälinen hintavertailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-8379. 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kvhv/2014/kvhv_2014_2015-06-22_tie_001_fi.html