Julkaistu: 15.1.2015
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 6,1 prosenttia marraskuussa 2014
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 359 000 yöpymisvuorokautta marraskuussa 2014, mikä oli 6,1 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 2,9 prosenttia ja heille tilastoitiin majoitusliikkeissä 938 000 vuorokautta. Yöpymisten kokonaismäärä majoitusliikkeissä oli vajaat 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 3,8 prosenttia vähemmän kuin marraskuussa 2013. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa sekä retkeilymajoilta.
Yöpymisten muutos marraskuussa 2014/2013, %
Venäläisyöpymisten jyrkälle laskulle ei näy loppua. Heille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä vajaat 94 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli vielä 27,1 prosenttia vähemmän kuin marraskuussa 2013. He ovat kuitenkin säilyttäneet asemansa suurimpana ulkomaisten matkailijoiden ryhmänä. Ruotsalaiset olivat seuraavana 29 500 yöpymisellä, vaikka vähennystä edellisvuodesta oli 6,2 prosenttia. Saksalaisille kirjattiin majoitusliikkeissä 25 000 yöpymisvuorokautta, ja he olivatkin kolmanneksi suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä. Saksalaisten yöpymiset lisääntyivät 1,1 prosenttia vuoden 2013 marraskuuhun verrattuna. Britit yöpyivät majoitusliikkeissä 22 000 kertaa, mikä oli 4,4 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Norjalaisille ja virolaisille kirjattiin majoitusliikkeissä lähes 15 000 yöpymisvuorokautta kummallekin. Norjalaisten yöpymiset lisääntyivät 12,2 prosenttia, kun taas virolaisten yöpymiset vähenivät 10,6 prosenttia edellisvuodesta. Myös kaukomailta suuntautuva matkailu väheni marraskuussa. Yhdysvaltalaisille ja japanilaisille kertyi 11 000–12 000 yöpymisvuorokautta. Yhdysvaltalaisten yöpymiset vähenivät 2,0 prosenttia ja japanilaisten yöpymiset 11,7 prosenttia. Sitä vastoin hollantilaisten yöpymiset lisääntyivät 16,6 prosenttia ja heille kirjattiin majoitusliikkeissä runsaat 7 000 yöpymisvuorokautta. Espanjalaisten yöpymiset lisääntyivät marraskuussa eniten, 21,4 prosenttia, mutta heille kirjattiin ainoastaan 5 500 yöpymisvuorokautta.
Maakunnittain yöpymisten kokonaismäärä majoitusliikkeissä kasvoi marraskuussa eniten Pohjanmaalla, 19,6 prosenttia. Kanta-Hämeessä ja Pohjois-Pohjanmaalla kasvua oli 3–4 prosenttia. Kaikissa muissa maakunnissa yöpymiset vähenivät. Suurin yöpymisten vähennys mitattiin Etelä-Karjalassa; 20,7 prosenttia. Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa vähennystä oli lähes viidenneksen kummassakin. Satakunnassa yöpymiset vähenivät 15,5 prosenttia ja Keski-Suomessa, 8,0 prosenttia. Koko maan osalta yöpymisten vähennys oli 3,8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Yöpymisten muutos maakunnittain marraskuussa 2014/2013, %
Yöpymiset hotelleissa vähenivät 3,2 prosenttia marraskuussa 2014
Hotelliyöpymisten kokonaismäärä oli vajaat 1,2 miljoonaa vuorokautta marraskuussa 2014, mikä oli 3,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 2,8 prosenttia ja heille tilastoitiin lähes 841 000 yöpymisvuorokautta. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin hotelleissa 321 000 vuorokautta, mikä oli 4,4 prosenttia vähemmän kuin marraskuussa 2013.
Hotellihuoneiden käyttöaste koko maassa oli marraskuussa 50,7 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 51,6 prosenttia. Maakunnista korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin Uudellamaalla, 65,1 prosenttia ja Pohjanmaalla, 55,2 prosenttia. Vantaalla hotellihuoneiden käyttöaste kohosi 66,8 prosenttiin ja Vaasassa 62,5 prosenttiin. Myös Joensuussa päästiin 68,2 prosentin hotellihuoneiden käyttöasteeseen. Helsingin hotellihuoneiden käyttöaste oli 72,8 prosenttia.
Hotellihuoneen toteutunut keskihinta marraskuussa oli koko maan osalta 92,14 euroa vuorokaudelta. Vuotta aiemmin se oli 91,07 euroa.
Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta
Yöpymisten kokonaismäärä kaikissa majoitusliikkeissä väheni 2,2 prosenttia tammi-marraskuussa
Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin kaikkiaan 18,5 miljoonaa kertaa tammi-marraskuussa 2014. Määrä oli 2,2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajanjaksona. Kotimaisten ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät noin 2 prosenttia kumpikin. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin majoitusliikkeissä lähes 13,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille matkailijoille 5,2 miljoonaa vuorokautta.
Tammi-marraskuussa venäläisten yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä vajaat 1,3 miljoonaa vuorokautta, mikä oli 13,6 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajanjaksona. He olivat edelleen ylivoimaisesti suurin matkailijaryhmä tammi-marraskuussa, kun seuraavana olivat ruotsalaiset, joille kirjattiin puoli miljoonaa yöpymisvuorokautta. Ruotsalaisten yöpymiset säilyivät samalla tasolla edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kolmantena olivat saksalaiset lähes 470 000 yöpymisellä. Heille tilastoitiin majoitusliikkeissä prosentin vähemmän yöpymisiä kuin vuotta aiemmin.
Brittien yöpymiset vähenivät 4,7 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja he yöpyivät majoitusliikkeissä vajaat 311 000 kertaa. Tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista yhdysvaltalaisten yöpymiset lisääntyivät tammi-marraskuussa eniten, 8,7 prosenttia, ja heille kirjattiin majoitusliikkeissä lähes 194 000 yöpymisvuorokautta. Virolaisten ja espanjalaisten yöpymiset lisääntyivät noin 6 prosenttia kumpikin. Sitä vastoin japanilaisten yöpymiset vähenivät 7 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Yöpymisten muutos tammi-marraskuu 2014/2013, %
Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus
Lisätietoja: Marjut Tuominen 029 551 3556, Kari Keränen 029 551 3208, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (404,0 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1.1. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, marraskuu 2014 (15.1.2015)
- Liitetaulukko 1.2. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, tammi-marraskuu 2014 (15.1.2015)
- Liitetaulukko 2.1. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, marraskuu 2014 (15.1.2015)
- Liitetaulukko 2.2. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, tammi-marraskuu 2014 (15.1.2015)
- Liitetaulukko 3.1. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, marraskuu 2014 (15.1.2015)
- Liitetaulukko 3.2. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, tammi-marraskuu 2014 (15.1.2015)
- Liitetaulukko 4.1. Yöpymiset hotelleissa, marraskuu 2014 (15.1.2015)
- Liitetaulukko 4.2. Yöpymiset hotelleissa, tammi-marraskuu 2014 (15.1.2015)
- Liitetaulukko 5.1. Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan, marraskuu 2014 (15.1.2015)
- Liitetaulukko 5.2. Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan, tammi-marraskuu 2014 (15.1.2015)
- Liitetaulukko 6. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä kuukausittain, 2014 (15.1.2015)
- Laatuselosteet
-
- Majoitustilaston laatuseloste (15.1.2015)
Päivitetty 15.1.2015
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. marraskuu 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/matk/2014/11/matk_2014_11_2015-01-15_tie_001_fi.html