Julkaistu: 19.4.2018
Majoituspalveluiden kysyntä nousi ennätyslukemiin vuonna 2017
Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin ennätyksellisesti lähes 22 miljoonaa yöpymisvuorokautta, joista noin 15,2 miljoonaa oli kotimaisten ja runsaat 6,7 miljoonaa ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä vuonna 2017. Majoituspalvelujen ulkomainen kysyntä kasvoi 16,8 ja kotimainen kysyntä 4,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kaikkiaan majoituspalvelujen kokonaiskysyntä kasvoi 7,7 prosenttia vuonna 2017.
Majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli- ja hostellitoimialoilla toimivia majoitusliikkeitä vuoden 2017 tammikuun tiedoista alkaen. Muutoksen vaikutus vuodesta 2017 alkaen on noin 2,5 prosenttia yöpymisten kokonaismäärästä. Muutoksesta johtuen tiedot vuodesta 2017 alkaen eivät ole täysin vertailukelpoiset aiempien vuosien kanssa.
Majoituspalvelujen kysyntä kääntyi selkeään kasvuun vuonna 2016, joka jatkui vielä voimakkaana vuonna 2017. Kysyntä kasvoi vuoden jokaisena kuukautena. Touko- ja kesäkuussa kasvu oli kahdeksan prosentin luokkaa, helmi- ja huhtikuussa noin yhdeksän prosenttia ja marraskuussa 10 prosenttia. Suurimmat kasvuprosentit tulivat tammi- ja joulukuussa, jolloin kasvua oli jopa 12-13 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Muina kuukausina majoituspalvelujen kysyntä kasvoi 4-7 prosenttia. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston tietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.
Yöpymisten vuosimuutokset (%) kuukausittain 2017/2016
Venäläiset edelleen suurin matkailijaryhmä majoitusliikkeissä vuonna 2017
Venäläiset olivat edelleen suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä Suomen majoitusliikkeissä vuonna 2017. Heille kirjattiin lähes 822 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 17,8 prosenttia edellisvuotta enemmän. Venäläisten osuus kaikista ulkomaisista yöpymisvuorokausista säilyi edellisvuoden tapaan 12 prosentissa vuonna 2017. Saksalaiset olivat toisena noin 623 000 yöpymisellä. Heidän yöpymisensä lisääntyivät 15,3 prosenttia edellisvuodesta. Saksalaisten jälkeen seuraavina olivat ruotsalaiset ja britit. Sekä ruotsalaisilla että briteillä yöpymisten määrä oli hieman vajaat 600 000 yöpymisvuorokautta kummallakin. Ruotsalaisten yöpymiset lisääntyivät 8,7 prosenttia ja brittien yöpymiset 17,0 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna.
Tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista suurin kasvuprosentti tuli Kiinasta, 35,3 prosenttia. Kiinalaisten yöpymisiä tilastoitiin 313 000 vuorokautta, mikä nosti heidät brittien jälkeen viidenneksi. Ranskalaisten yöpymiset lisääntyivät 12 prosenttia ja heille kirjattiin majoitusliikkeissä 280 000 yöpymisvuorokautta. Yhdysvaltalaisten yöpymisissä oli 16 prosentin kasvu ja niitä tilastoitiin 270 000 vuorokautta. Japanilaisten yöpymiset lisääntyivät 11,1 prosenttia, ja heille kertyi vuonna 2017 noin 238 000 yöpymistä. Virolaiset ylsivät lähes 220 000 yöpymiseen ja norjalaiset hieman vajaaseen 200 000 yöpymisvuorokauteen. Virolaisten yöpymiset lisääntyivät 13,5 prosenttia ja norjalaisten yöpymiset 10,2 prosenttia. Matkailu kaikista tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista kasvoi selkeästi vuonna 2017.
Maanosittain tarkasteltuna Aasia ylitti ensimmäisen kerran miljoonan yöpymisvuorokauden rajan vuonna 2017. Kiinalaisten ja japanilaisten yöpymiset kattoivat hieman yli puolet koko Aasian yöpymisistä ja nostattivat yöpymiset lähes 23 prosentin kasvuun. Kaikkiaan aasialaisten yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä vajaat 1,1 miljoonaa vuorokautta, jättäen taakseen pohjoismaat, joista kirjattiin 930 000 yöpymistä. Kaikkiaan EU-maista tulleiden matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin 16,9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016, yöpymisten noustessa lähes 3,6 miljoonaan vuorokauteen. Matkailu Amerikasta lisääntyi 14,5 prosenttia ja yöpymisiä kertyi lähes 379 000 vuorokautta. Vuoden 2016 pienen notkahduksen jälkeen matkailu Afrikasta kääntyi 17 prosentin nousuun ja afrikkalaisten yöpymisiä kirjattiin noin 28 000 vuonna 2017.
Yöpymisten muutos 2017/2016, %
Hotelliyöpymisiä lähes 17,5 miljoonaa vuonna 2017
Hotelliyöpymisten kokonaismäärä oli lähes 17,5 miljoonaa vuorokautta vuonna 2017, mikä oli seitsemän prosenttia enemmän kuin vuonna 2016. Kotimaisille matkailijoille hotelliyöpymisiä kertyi 11,8 miljoonaa vuorokautta ja ulkomaisille matkailijoille lähes 5,7 miljoonaa vuorokautta. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 3,6 ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset 14,9 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Hotelliyöpymiset kattoivat lähes 80 prosenttia kaikkien majoitusliikkeiden yöpymisistä. Ulkomaalaisten osuus hotelliyöpymisistä oli 32 prosenttia ja kaikkien majoitusliikkeiden yöpymisistä 31 prosenttia.
Hotellihuoneiden käyttöaste oli koko maan osalta 55,9 prosenttia vuonna 2017. Vuotta aiemmin se oli 54,0 prosenttia. Hotellihuoneen keskihinta on kasvanut vuodesta 2011 lähtien, jolloin keskihinta oli 88 euroa. Vuonna 2017 hotellihuoneen keskihinta oli 101 euroa.
Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta vuosina 2016 ja 2017
Yöpymisten alueellinen kehitys vuonna 2017
Manner-Suomessa yöpymisten kasvu oli vuonna 2017 suurinta
Uudellamaalla, jossa yöpymisiä tilastoitiin 17,1 prosenttia enemmän
kuin vuonna 2016. Satakunnassa ja Lapissa yöpymiset lisääntyivät
9–10 prosenttia. Pirkanmaalla ja Etelä-Karjalassa yöpymisten
kasvu oli noin 7 prosenttia ja Varsinais-Suomessa, Päijät-Hämeessä,
sekä Pohjois-Pohjanmaalla noin 6 prosenttia kussakin.
Uudellamaalla, Satakunnassa ja Lapissa majoitusliikkeiden
kapasiteetti kasvoi jonkun verran, kun taas Pirkanmaalla ja
Etelä-Karjalassa kapasiteetti pieneni. Lisäksi Kymenlaaksossa
yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia ja Pohjois-Savo sekä
Keski-Suomi kasvattivat yöpymisten määrää noin 3 prosentilla.
Etelä-Savon ja Pohjanmaan maakunnissa yöpymiset säilyivät lähes
edellisvuoden tasolla. Kaikissa muissa maakunnissa yöpymiset
vähenivät viime vuonna. Suurin yöpymisten vähennys mitattiin
Keski-Pohjanmaan maakunnassa, 7,3 prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla
yöpymiset vähenivät 3,7 ja Kanta-Hämeessä 2,5 prosenttia. Kainuussa
yöpymisiä kirjattiin 1,6 prosenttia vähemmän kuin vuonna
2016.
Ahvenanmaalla yöpymiset vähenivät 0,6 prosenttia
edellisvuodesta.
Lukumääräisesti yöpymiset majoitusliikkeissä lisääntyivät eniten Uudellamaalla, jossa yöpymisiä kirjattiin lähes 940 000 vuorokautta enemmän ja Lapissa, jossa yöpymisiä kertyi 242 000 vuorokautta enemmän kuin vuonna 2016.
Manner-Suomessa ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten osuus kaikista yöpymisistä Uudenmaan maakunnassa oli 47, ja Lapissa 51 prosenttia. Etelä-Karjalassa ulkomaisten matkailijoiden osuus oli lähes 33 prosenttia ja Etelä-Savossa sekä Pohjanmaalla noin 22–24 prosenttia. Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa sekä Varsinais-Suomessa osuudet olivat 19–20 prosenttia. Uudellamaalla venäläiset säilyttivät niukasti ensimmäisen sijansa kaikista ulkomaisista yöpyjistä. Heille kirjattiin majoitusliikkeissä noin 259 000 yöpymisvuorokautta. Lapissa suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä olivat britit, joille kirjattiin lähes 274 000 yöpymistä. Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Päijät-Hämeessä sekä Kymenlaaksossa venäläiset olivat suurimmat ulkomaisten matkailijoiden ryhmät, kun taas Pohjanmaalla ruotsalaiset veivät ensimmäisen sijan. Varsinais-Suomessa ruotsalaiset ja saksalaiset jakoivat ensimmäisen sijan.
Yöpymisten muutos maakunnittain 2017/2016,%
Ulkomaiset yöpymiset kasvoivat Suomessa yli kaksinkertaisesti muuhun Eurooppaan verrattuna vuonna 2017
Vuonna 2017 ulkomaiset yöpymiset kasvoivat Euroopassa 6,7 prosenttia. Suomessa ulkomaisten yöpymisten 16,8 prosentin kasvu oli poikkeuksellisen suuri verrattuna muihin Euroopan maihin. Lähialueillamme Pohjoismaissa ja Baltiassa ulkomaiset yöpymiset kasvoivat 4,6 prosenttia, Keski-Euroopassa kasvua oli 7,5 prosenttia ja Etelä-Euroopassa 6,2 prosenttia. Euroopassa ulkomaiset yöpymiset ovat kasvaneet jo kahdeksan edellisen vuoden ajan keskimäärin 5,3 prosenttia vuodessa. Suomessa ulkomaisten yöpymisten kehitys oli negatiivista vuosina 2014 – 2015.
Ulkomaisten yöpymisten pitkän aikavälin tarkastelussa vuodesta 2004 alkaen, Suomi ohitti vuonna 2017 Keski-Euroopan maat. Pohjoismaiden ja Baltian sekä Etelä-Euroopan maiden ulkomaiset yöpymiset ovat kuitenkin pitkällä aikavälillä yhä kasvaneet Suomen ulkomaisia yöpymisiä nopeammin.
Ulkomaiset yöpymiset Euroopassa (2004 = 100)
Kotimaiset yöpymiset kasvoivat Suomessa muun Euroopan tahdissa vuonna 2017
Kotimaiset yöpymiset kasvoivat Suomessa 4,1 prosenttia ja koko Euroopassa 3,6 prosenttia vuonna 2017. Erityisen vaatimatonta kotimaisten yöpymisten kasvu oli lähialueillamme Pohjoismaissa ja Baltiassa, joissa kotimaisten yöpymisten kasvu jäi 0,6 prosenttiin. Keski-Euroopassa kotimaiset yöpymiset kasvoivat 3,7 prosenttia ja Etelä-Euroopassa 4,0 prosenttia.
Muiden Euroopan maiden yöpymistiedot perustuvat Eurostatin keräämiin eurooppalaisten majoitusliikkeiden kapasiteetin käyttöä koskeviin kuukausitietoihin.
Kotimaiset yöpymiset Euroopassa (2004 = 100)
Majoitusliikkeiden määrä lisääntyi vuonna 2017
Vuonna 2017 Tilastokeskuksen majoitusliikerekisteriä on päivitetty ympäri vuoden uusilla ja lopettaneilla liikkeillä. Majoitustilaston kohdejoukkoa on tarkistettu ja siihen on lisätty muutamia hotelli- ja hostellitoimialoilla toimivia majoitusliikkeitä. Vuonna 2017 tilastoitavien majoitusliikkeiden lukumäärä kasvoi 15 liikkeellä. Huonekapasiteetti kasvoi 3 080 huoneella ja vuoteitten lukumäärä 7 610 vuoteella. Kapasiteetin kasvu kohdistui hotelleihin, kun taas leirintäalueilla ja muissa majoitusliikkeissä hostelleja lukuunottamatta, niin liikkeiden, huoneiden kuin vuoteiden määrä laski vuoteen 2016 verrattuna.
Vuonna 2017 tilastoinnin piiriin kuului yhteensä 1 383 majoitusliikettä: 672 hotellia, 115 matkustajakotia, 320 lomakylää, 226 leirintäaluetta ja 50 hostellia. Hotellitasoiset lomakylät sisältyvät hotelleihin. Majoitusliikkeissä oli 68 834 huonetta (tai mökkiä), joissa oli yhteensä 170 092 vuodepaikkaa. Huone- ja vuodekapasiteetin lisäksi majoitusliikkeillä oli käytettävissä 20 253 sähköliitäntäpisteellä varustettua matkailuvaunu/-autopaikkaa, joista 15 623 sijaitsi leirintäalueilla.
Kun majoitusliikkeiden kapasiteettia tarkastellaan huoneiden lukumäärän mukaan, niin tilastossa oli 1 000 alle 50 huoneen liikettä ja 383 majoitusliikettä, joissa oli vähintään 50 huonetta vuonna 2017. Vuodekapasiteetilla mitattuna alle sadan vuoteen majoitusliikkeitä oli 927 ja vähintään sadan vuodepaikan omaavia liikkeitä oli kaikkiaan 456.
Vuonna 2017 ympäri vuoden auki olevia majoitusliikkeitä oli 1 103 ja osan vuodesta auki olevia liikkeitä oli 280, jotka suurelta osin olivat leirintäalueita ja lomakyliä.
Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus
Lisätietoja: Marjut Tuominen 029 551 3556, Ossi Nurmi 029 551 2984, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Sami Saarikivi
Julkaisu pdf-muodossa (542,4 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 2. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 3. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 4. Yöpymiset hotelleissa vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 5. Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 6. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä kuukausittain vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 7.1. Ulkomaiset yöpymiset ja niiden vuosimuutos (%) kaikissa majoitusliikkeissä vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 7.2. Ulkomaiset yöpymiset ja niiden vuosimuutos (%) kaikissa majoitusliikkeissä vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 8.1. Ulkomaiset yöpymiset ja niiden vuosimuutos (%) hotelleissa vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 8.2. Ulkomaiset yöpymiset ja niiden vuosimuutos (%) hotelleissa vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 9.1. Majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö toimialan mukaan vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 9.2. Majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö toimialan mukaan, touko-elokuu 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 10.1. Majoitusliikkeiden kapasiteetti toimialan mukaan vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 10.2. Majoitusliikkeiden kapasiteetti aukioloajan mukaan vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 10.3. Majoitusliikkeiden kapasiteetti vuoteiden lukumäärän mukaan vuonna 2017 (19.4.2018)
- Liitetaulukko 10.4. Majoitusliikkeiden kapasiteetti huoneiden lukumäärän mukaan vuonna 2017 (19.4.2018)
- Laatuselosteet
-
- Majoitustilaston laatuseloste (19.4.2018)
Päivitetty 19.4.2018
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/matk/2017/matk_2017_2018-04-19_tie_001_fi.html