Julkaistu: 26.8.2021
Kotimaanmatkailu ennätyksellisen vilkasta heinäkuussa 2021
Yöpymisten määrä majoitusliikkeissä oli heinäkuussa 2021 historian korkein. Kotimaiset yöpymiset ylittivät yli neljänneksellä koronakriisiä edeltävän heinäkuun 2019 tason. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä oli 77 prosenttia heinäkuuta 2019 vähemmän. Kaikkiaan yöpymisiä oli 3,34 miljoonaa, mikä oli 2 prosenttia enemmän kuin kaksi vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.
Kuukausittaiset yöpymiset majoitusliikkeissä, 2019–2021
Lähes kaikissa maakunnissa rikottiin heinäkuun aiempia ennätyksiä
Matkailun elpymistä kuvaa vertailu vuonna 2020 alkanutta koronakriisiä edeltävään vuoteen. Kotimaiset vapaa-ajan yöpymiset olivat 30 prosenttia korkeammalla tasolla kuin heinäkuussa 2019. Kotimaisten työmatkojen yöpymiset olivat myös 14 prosenttia korkeammalla tasolla. Ulkomaisten matkailijoiden vapaa-ajan yöpymiset olivat 80 prosenttia alemmalla tasolla kuin kaksi vuotta sitten. Ulkomaisten työmatkailijoiden yöpymisissä laskua oli 65 prosenttia.
Yöpymisten muutokset (%) kuukausittain matkan tarkoituksen mukaan, 2021/2019
Maakunnittain tarkasteltuna yöpymiset vähenivät vuoden 2019 heinäkuuhun verrattuna vain Uudellamaalla, 31 prosenttia, Pohjois-Karjalassa, 16 prosenttia ja Etelä-Karjalassa, 2 prosenttia. Viime vuoden heinäkuuhun verrattuna yöpymiset sen sijaan lisääntyivät kaikissa maakunnissa.
Yöpymisten muutos maakunnittain heinäkuussa 2021/2020, %
Hotellihuoneiden käyttöasteet korkeita useilla alueilla
Maakunnista korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin Pohjois-Karjalassa, 87,5 prosenttia ja Etelä-Karjalassa, 86,4 prosenttia. Helsingissä hotellihuoneiden käyttöaste oli 48,7 prosenttia, Tampereella 86,8 prosenttia, Turussa 91,1 prosenttia, Oulussa 81,0 prosenttia ja Rovaniemellä 36,2 prosenttia.
Hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli heinäkuussa 2021 koko maan osalta 105,99 euroa vuorokaudelta. Vuotta aiemmin se oli 99,20 euroa. Hotellihuoneita oli tarjolla koko maassa yhteensä 54 656, mikä oli 7 292 enemmän kuin heinäkuussa 2020.
Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta
Yöpymiset lisääntyivät 4,9 prosenttia tammi-heinäkuussa 2021
Tammi-heinäkuussa 2021 Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin yhteensä 9,13 miljoonaa kertaa. Määrä oli 4,9 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin 8,58 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille 0,55 miljoonaa vuorokautta. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 24,6 prosenttia ja ulkomaisten vähenivät 69,9 prosenttia edellisvuodesta.
Yöpymiset tärkeimmistä matkailijamaista laskivat. Pienin vähennys tapahtui ruotsalaisten yöpymisissä, jotka vähenivät 14 700 yöllä. Heidän yöpymisiään oli 20,6 prosenttia vähemmän kuin tammi-heinäkuussa 2020. Suurin vähennys tapahtui venäläisten yöpymisissä, jotka vähenivät 231 500 yöllä. Heidän yöpymisiään oli 94,5 prosenttia vähemmän kuin tammi-heinäkuussa 2020.
Suurin ulkomaalaisten ryhmä olivat saksalaiset 80 000 yöpymisellään. Toiseksi suurimpana olivat virolaiset 67 000 yöpymisellä. Kolmantena olivat ruotsalaiset 57 000 yöpymisellä ja neljäntenä yhdysvaltalaiset 31 000 yöpymisellä. Sijalla 5. olivat hollantilaiset (19 000 yötä), sijalla 6. britit (17 000 yötä), sijalla 7. ranskalaiset (16 000 yötä) ja sijalla 8. italialaiset (15 000 yötä).
Yöpymisten muutos tammi-heinäkuu 2021/2020, %
Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus
Lisätietoja: Ossi Nurmi 029 551 2984, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi
Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (407,0 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1.1. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, heinäkuu 2021 (26.8.2021)
- Liitetaulukko 1.2. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, tammi-heinäkuu 2021 (26.8.2021)
- Liitetaulukko 2.1. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, heinäkuu 2021 (26.8.2021)
- Liitetaulukko 2.2. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, tammi-heinäkuu 2021 (26.8.2021)
- Liitetaulukko 3.1. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, heinäkuu 2021 (26.8.2021)
- Liitetaulukko 3.2. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, tammi-heinäkuu 2021 (26.8.2021)
- Liitetaulukko 4.1. Yöpymiset hotelleissa, heinäkuu 2021 (26.8.2021)
- Liitetaulukko 4.2. Yöpymiset hotelleissa, tammi-heinäkuu 2021 (26.8.2021)
- Liitetaulukko 5.1. Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan, heinäkuu 2021 (26.8.2021)
- Liitetaulukko 5.2. Saapuneet vieraat ja yöpymiset asuinmaan mukaan, tammi-heinäkuu 2021 (26.8.2021)
- Liitetaulukko 6. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä kuukausittain, 2021 (26.8.2021)
- Laatuselosteet
-
- Majoitustilaston laatuseloste (26.8.2021)
Päivitetty 29.07.2021
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. heinäkuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/matk/2021/07/matk_2021_07_2021-08-26_tie_001_fi.html