Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

1. Perheisiin kuuluu 73 prosenttia väestöstä

Perheet luokitellaan sen mukaan, ovatko puolisot naimisissa, avoliitossa vai rekisteröidyssä parisuhteessa keskenään ja onko perheessä lapsia. Näiden lisäksi omana luokkanaan on yhden vanhemman perhe. Lapsen iälle ei tässä aseteta mitään rajoitusta. Luvussa 3 käsitellään lapsiperheitä, joilla tarkoitetaan perheitä, joissa asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi. Seuraavassa tarkastelussa yhden vanhemman perheet eivät ole vain yksinhuoltajien perheitä, sillä isänsä tai äitinsä kanssa asuva, lapsen asemassa oleva henkilö voi olla minkä ikäinen tahansa ja toisaalta alaikäisen lapsen vanhemmilla voi olla yhteishuoltajuus, vaikka toistaiseksi lapsella voikin olla vain yksi virallinen osoite.

Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 1 468 681 perhettä. Määrä pieneni edellisvuodesta 2 819 perheellä.

Perheisiin kuuluu 73 prosenttia väestöstä. Osuus on pienentynyt 0,5 prosenttiyksiköllä edellisestä vuodesta. Osuuden pienenemisen tahti on pysytellyt tällä tasolla 1990-luvun alusta lähtien. Perheväestön osuus oli suurimmillaan 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin perheisiin kuului 87 prosenttia väestöstä. Perheisiin kuuluvan väestön määrä pieneni vuoden 2018 aikana 21 503 henkilöllä. Koko maan väestömäärä lisääntyi 4 789 henkilöllä. Perheen keskikoko oli vuoden 2018 lopussa 2,8 henkilöä.

Taulukko 1. Perheväestö ja perheen keskikoko 1950–2018

Vuosi   Perheiden
määrä
Perhe-
väestö
Koko 
väestö
Perhe-
väestön
osuus,
%
Perheen
keski-
koko
1950 930 572 3 457 474 4 029 803 85,8 3,7
1960 1 036 270 3 855 037 4 446 222 86,7 3,7
1970 1 153 878 3 986 005 4 598 336 86,7 3,5
1980 1 278 102 4 023 091 4 787 778 84,0 3,1
1990 1 365 341 4 101 922 4 998 478 82,1 3,0
2000 1 401 963 4 053 850 5 181 115 78,2 2,9
2010 1 455 073 4 065 168 5 375 276 75,6 2,8
2012 1 465 733 4 075 094 5 426 674 75,1 2,8
2013 1 471 085 4 081 903 5 451 270 74,9 2,8
2014 1 473 666 4 084 001 5 471 753 74,6 2,8
2015 1 475 335 4 084 544 5 487 308 74,4 2,8
2016 1 475 583 4 072 565 5 503 297 74,0 2,8
2017 1 471 500 4 055 224 5 513 130 73,6 2,8
2018 1 468 681 4 033 721 5 517 919 73,1 2,8

Suomen yleisin perhetyyppi on edelleen lapseton aviopari, joita oli 36 prosenttia kaikista perheistä vuonna 2018. Vielä vuonna 2004 Suomen yleisin perhetyyppi oli aviopari, jonka luona asuu jonkin ikäisiä lapsia. Vuonna 2018 avioparin ja lasten muodostamia perheitä oli 28 prosenttia kaikista perheistä. Tämän perhetyypin määrä on pitkään ollut laskusuunnassa, kun taas lapsettomien avioparien määrä on ollut kasvussa.

Lapsettomien avoparien määrä kasvoi edellisvuodesta, mutta avopari ja lapsia -perheiden määrä puolestaan pieneni. Avopariperheiden suhteellinen osuus kaikista perheistä oli kuitenkin edellisvuoden tapaan 23 prosenttia. Avopareja, joilla ei ole lapsia, on tosin vielä vain 15 prosenttia kaikista perheistä. Avopareja, joilla on lapsia, on nykyisin kahdeksan prosenttia kaikista perheistä.

Äiti ja lapsia -perheitä on kymmenen prosenttia kaikista perheistä. Isä ja lapsia -perheet ovat edelleen harvinaisia, näitä perheitä on vain kaksi perhettä sadasta. Suhteellinen osuus ei ole juuri muuttunut viime vuosina.

Vuoden 2017 maaliskuun alusta tuli voimaan avioliittolain muutos, jonka seurauksena osa rekisteröidyistä pareista on muuttanut parisuhteensa avioliitoksi eikä uusia rekisteröityjä pareja ole voinut enää muodostua. Vuoden 2018 aikana yhteensä 250 henkilöä vaihtoi rekisteröidyn parisuhteensa avioliitoksi eli selvästi vähemmän kuin lain voimaantulovuonna 2017, jolloin rekisteröidyn parisuhteensa avioliitoksi vaihtoi yhteensä 2 460 henkilöä. Vuoden 2018 lopussa rekisteröidyssä parisuhteessa eli 586 miesparia ja 696 naisparia, mikä on yhteensä 192 vähemmän kuin vuoden 2017 lopussa, mutta 1 402 paria vähemmän kuin vuonna 2016. Miesaviopareja oli 675 ja naisaviopareja 1 305. Saman sukupuolen avioparin perheitä oli siis yhteensä 1 980 (0,1 %). Näistä 66 prosenttia oli naisparin perheitä. Saman sukupuolen avioparin ja lasten muodostamia perheitä oli yhteensä 521.

Taulukko 2. Perheet tyypeittäin 1950–2018

Vuosi     Yhteen-
Avio-
pari,
ei
lapsia 1)
Avio-
pari
ja
lapsia 2)
Avo-
pari
ja
lapsia
Avo-
pari,
ei
lapsia
Äiti
ja
lapsia
Isä
ja
lapsia
Rekis-
teröity
mies-
pari 3)
Rekis-
teröity
nais-
pari 3)
1950 930 572 176 650 593 763 .. .. 137 803 22 356 .. ..
1960 1 036 270 207 897 678 822 .. .. 129 706 19 845 .. ..
1970 4) 1 153 878 260 562 722 001 6 800 19 100 126 394 19 021 .. ..
1980 5) 1 278 102 302 818 711 226 36 200 65 900 140 725 21 233 .. ..
1990 1 365 341 364 452 640 062 65 896 123 471 147 297 24 161 .. ..
2000 1 401 963 436 019 514 868 102 581 160 132 159 432 28 931 .. ..
2010 1 455 073 513 889 446 433 117 254 195 967 149 651 30 278 706 895
2011 1 460 570 518 550 442 257 118 054 200 171 149 196 30 534 773 1 035
2012 1 465 733 523 221 439 194 118 136 203 334 149 143 30 714 829 1 162
2013 1 471 085 525 933 434 571 120 040 208 264 149 110 30 955 905 1 307
2014 1 473 666 527 238 429 811 121 499 211 673 149 668 31 342 991 1 444
2015 1 475 335 528 539 424 185 121 657 215 620 150 274 31 452 1 023 1 585
2016 1 475 583 529 697 418 032 123 321 218 439 151 459 31 951 1 052 1 632
2017 1 471 500 531 575 412 497 123 234 217 644 152 460 32 616 640 834
2018 1 468 681 533 763 404 663 122 614 220 179 152 888 33 292 586 696
%
1950 100,0 19,0 63,8 .. .. 14,8 2,4 .. ..
1960 100,0 20,1 65,5 .. .. 12,5 1,9 .. ..
1970 4) 100,0 22,6 62,6 0,6 1,7 11,0 1,6 .. ..
1980 5) 100,0 23,7 55,6 2,8 5,2 11,0 1,7 .. ..
1990 100,0 26,7 46,9 4,8 9,0 10,8 1,8 .. ..
2000 100,0 31,1 36,7 7,3 11,4 11,4 2,1 .. ..
2010 100,0 35,3 30,7 8,1 13,5 10,3 2,1 0,0 0,1
2011 100,0 35,5 30,3 8,1 13,7 10,2 2,1 0,1 0,1
2012 100,0 35,7 30,0 8,1 13,9 10,2 2,1 0,1 0,1
2013 100,0 35,8 29,5 8,2 14,2 10,1 2,1 0,1 0,1
2014 100,0 35,8 29,2 8,2 14,4 10,2 2,1 0,1 0,1
2015 100,0 35,8 28,8 8,3 14,6 10,2 2,1 0,1 0,1
2016 100,0 35,9 28,3 8,4 14,8 10,3 2,2 0,1 0,1
2017 100,0 36,0 28,0 8,4 14,8 10,4 2,2 0,0 0,1
2018 100,0 36,3 27,6 8,3 15,0 10,4 2,3 0,0 0,0
1) Vuonna 2018 aviopari, ei lapsia -perhetyypin perheistä 665 oli miesparin perheitä ja 794 naisparin perheitä.
2) Vuonna 2018 samaa sukupuolta olevia aviopari ja lapsia -perhetyypin perheitä oli yhteensä 621.
3) Rekisteröity pari ja lapsia -perhetyypin perheitä oli yhteensä 301 vuonna 2018.
4) Väestölaskennan perhetyyppijakauma korjattu haastattelututkimusten perusteella (Aromaa, Cantell & Jaakkola: Avoliitto, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 49, Helsinki 1981).
5) Väestölaskennan perhetyyppijakaumaa korjattu vuoden 1981 rekisteripohjaisella perhe- ja avopariaineistolla.

1.1 30-vuotiaiden naisten yleisin perhetyyppi on aviopari ja lapsia

Naisten perhetyypit ovat erilaiset eri ikävaiheissa. Alle 30-vuotiailla perheellisillä naisilla perhetyyppi on tyypillisimmillään lapseton avopari. Jo 30-vuotiailla naisilla yleisin perhetyyppi on aviopari ja lapsia. Tämä on luonnollista, koska nykyisin naiset synnyttävät ensimmäisen lapsensa keskimäärin 29,4-vuotiaana ja solmivat ensimmäisen avioliittonsa keskimäärin 31,7-vuotiaana. Vasta 53-vuotiaiden naisten yleisimmäksi perhemuodoksi tulee lapseton aviopari. Kaikkein vanhimpien − vähintään 90-vuotiaiden − naisten perheeseen kuuluu useammin lapsi kuin aviomies. Perheväestöön tosin kuuluu tämän ikäisistä naisista vain hieman useampi kuin joka kymmenes (11 %). Miesten vanhuus on perhetilastojen valossa erilainen kuin naisten. Vähintään 90-vuotiaista miehistä 40 prosenttia kuuluu perheisiin. Tällöin perhe on tyypillisesti aviopari, jonka luona ei asu lapsia.

Kuvio 1. Perheet tyypeittäin vaimon/äidin iän mukaan 2018 (isä ja lapsia – perheet isän iän mukaan)

 Kuvio 1. Perheet tyypeittäin vaimon/äidin iän mukaan 2018 (isä ja lapsia – perheet isän iän mukaan)

Kuvio 2. Perheet tyypeittäin vaimon/äidin iän mukaan 2018 suhteellinen jakauma (isä ja lapsia – perheet isän iän mukaan)

Kuvio 2. Perheet tyypeittäin vaimon/äidin iän mukaan 2018 suhteellinen jakauma (isä ja lapsia – perheet isän iän mukaan)

Lähde: Väestö- ja oikeustilastot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Marjut Pietiläinen 029 551 2798, Joonas Toivola 029 551 3355, Timo Nikander 029 551 3250, info@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 31.01.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Perheet [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3215. vuosikatsaus 2018, 1. Perheisiin kuuluu 73 prosenttia väestöstä . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/perh/2018/02/perh_2018_02_2020-01-31_kat_001_fi.html