Julkaistu: 26.2.2014
Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä runsaat 13 prosenttia vuoden takaisesta
Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotietojen mukaan vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä myönnettiin rakennuslupia 8,9 miljoonalle kuutiometrille, joka on 13,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni samalla ajanjaksolla 8,6 prosenttia.
Myönnetyt rakennusluvat ja aloitukset, milj. m3, liukuva vuosisumma
Julkistuksessa *-merkityt tiedot ovat ennakkotietoja.
Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2013 joulukuussa 3 miljoonalle kuutiometrille
Vuoden 2013 joulukuussa rakennuslupia myönnettiin 3,0 miljoonalle kuutiometrille. Kasvua kertyi 73,4 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Myönnetty kuutiometrimäärä on poikkeuksellisen suuri verrattuna kolmen edellisen vuoden joulukuun tietoihin. Vuoden 2012 joulukuussa myönnettiin rakennuslupia 1,7 miljoonalle kuutiometrille.
Asuinrakennuksille myönnettyjen lupakuutioiden määrä kasvoi 80,8 prosenttia. Muulle kuin asuinrakentamiselle myönnettyjen lupakuutioiden määrä kasvoi 71,2 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen kuutiometrimäärään.
Uudisrakentamisen volyymi väheni joulukuussa 5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna
Vuoden 2013 joulukuussa käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni 5,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
Asuinrakentamisen volyymi väheni joulukuussa 9,7 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi vajaan prosentin vuoden takaisesta.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100, trendi
Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Heli Suonio 09 1734 2481, Merja Järvinen 09 1734 2458, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (396,9 kt)
- Katsaukset
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Myönnetyt rakennusluvat, 1000 m3 (26.2.2014)
- Liitetaulukko 2. Myönnetyt rakennusluvat kuukausittain, 1000 m3 (26.2.2014)
- Liitetaulukko 3. Myönnetyt rakennusluvat asunnoille, kpl (26.2.2014)
- Liitetaulukko 4. Myönnetyt rakennusluvat maakunnittain (26.2.2014)
- Liitetaulukko 5. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100 (26.2.2014)
- Liitetaulukko 6. Uudisrakentaminen 4. neljännes 2013*, milj. m3 (26.2.2014)
- Liitetaulukko 7. Myönnetyt rakennusluvat, milj. m3 (26.2.2014)
- Liitetaulukko 8. Aloitetut rakennukset, milj. m3 (26.2.2014)
- Liitetaulukko 9. Valmistuneet rakennukset, milj. m3 (26.2.2014)
- Liitetaulukko 10. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100 (26.2.2014)
- Liitetaulukko 11. Asuntotuotanto talotyypeittäin 2004-2013, kpl, myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennukset (26.2.2014)
- Liitetaulukko 12. Asuntotuotanto talotyypeittäin 2004-2013, kpl, keskeneräiset ja valmistuneet rakennukset (26.2.2014)
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Asuntotuotanto, liukuva vuosisumma (26.2.2014)
- Liitekuvio 2. Liike- ja toimistorakennukset, liukuva vuosisumma (26.2.2014)
- Liitekuvio 3. Teollisuus- ja varastorakennukset, liukuva vuosisumma (26.2.2014)
- Liitekuvio 4. Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100, vuosimuutos, % (26.2.2014)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto (26.2.2014)
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (26.2.2014)
Päivitetty 26.2.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. joulukuu 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2013/12/ras_2013_12_2014-02-26_tie_001_fi.html