Julkaistu: 23.7.2019
Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni edelleen vuodentakaisesta
Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2019 maalis-toukokuun aikana 10,2 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 28,3 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla jaksolla vuotta aiemmin. Kuutiomäärä väheni kaikissa rakennustyypeissä reilusti vuodentakaisesta ajanjaksosta. Liike- ja toimistorakennusten lupakuutiomäärät vähenivät jälleen eniten, 34 prosenttia. Asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä väheni 26,3 prosenttia vuodentakaisesta.
Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennushankkeet, milj. m3, liukuva vuosisumma
Asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä jälleen pienempi kuin vuotta aiemmin
Maalis-toukokuun aikana rakennuslupia myönnettiin asuinrakentamiseen 2,7 miljoonaa kuutiometriä, kun samaan aikaan vuotta aiemmin määrä oli 3,7 miljoonaa kuutiometriä. Kaikkien talotyyppien kuutiomäärät vähenivät vuodentakaisesta. Asuinkerrostalojen kuutiomäärä väheni 29,1 prosenttia, rivi- ja ketjutalojen 22,8 prosenttia ja erillisten pientalojen 23,2 prosenttia.
Rakennuslupia myönnettiin maalis-toukokuun aikana kaikkiaan 8 929 asunnolle, vuotta aiemmin vastaava luku oli 12 449 asuntoa. Rakennuslupien määrä asunnoille väheni 28,3 prosenttia vuodentakaisesta.
Rakennustuotannon volyymi hienoisessa kasvussa
Volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi vuoden 2019 maalis-toukokuussa 2,9 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi väheni ajanjaksolla 2,6 prosenttia, muun kuin asuinrakentamisen volyymi kasvoi puolestaan 7,7 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 14,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamisen aloituksia oli 1,1 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi
Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Paavo Kokkonen 029 551 3028, Merja Järvinen 029 551 2458, Heli Suonio 029 551 2481, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (230,3 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Rakennus- ja asuntotuotanto (23.7.2019)
- Tietojen tarkentuminen
-
- Tietojen tarkentuminen (23.7.2019)
Päivitetty 23.7.2019
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. toukokuu 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2019/05/ras_2019_05_2019-07-23_tie_001_fi.html