Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Uudisrakentamisen kasvu tasaantui alkuvuonna

Uudisrakentamisen pitkään jatkunut kasvu osoittaa selviä taittumisen merkkejä. Asuinrakentaminen alkoi hiljentyä jo vuonna 2007, mutta toistaiseksi toimitilarakentaminen on jatkunut erittäin vilkkaana, minkä vuoksi myös uudisrakentaminen kokonaisuutena on edelleen jatkanut kasvua alkuvuodesta 2008. Nyt uudisrakentamisen volyymin kasvu on kuitenkin selvästi tasaantumassa eikä alkuvuonna myönnettyjen rakennuslupien ja aloitustenkaan perusteella nopeata paluuta kasvu-uralle ole odotettavissa. Alkuvuonna rakennushankkeita valmistui kuutioilla mitattuna vielä selvästi viimevuotista enemmän.


Uudisrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Uudisrakentamisen liukuvat vuosisummat

 

Asuinrakentaminen vähenee

Asuinrakentamisen vuosia jatkunut kasvu tasaantui vuonna 2006 ja kääntyi laskuksi vuonna 2007. Tammi-kesäkuussa 2008 aloitettiin 14 100 uuden asunnon rakennustyöt, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Kerrostaloasuntoja aloitettiin rakentamaan lähes saman verran kuin edellisvuonna, mutta omakotitalo- ja rivitaloasuntojen aloitukset vähenivät selvästi (omakotitalot: -1 300 kpl, rivitaloasunnot: -500 kpl).

Vuoden 2008 alkupuoliskolla myönnettiin rakennusluvat 15 100 uudelle asunnolle, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin.

Asuinrakentamisen hiipuminen on seurausta uusiin asuntoihin kohdistuvan kysynnän vähentymisestä. Uusien asuntojen korkealle noussut hintataso, rahoituksen kallistuminen ja talouteen liittyvän epävarmuuden lisääntyminen on vähentänyt kysyntää, mikä näkyy valmiiden myymättömien asuntojen määrän kasvuna ja omatoimisen asuinrakentamisen hiipumisena.

 

Asuinrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Asuinrakentamisen liukuvat vuosisummat

 

Asuntotuotannon liukuvat vuosisummat

 

Toimitilarakentaminen jatkuu edelleen vilkkaana

Toimitilarakentaminen jatkuu edelleen vilkkaana, vaikkakin uusille hankkeille myönnettyjen rakennuslupien ja aloitusten määrät ovat kuutioilla mitattuna kääntyneet laskuun tänä vuonna. Viime vuonna muita kuin asuinrakennuksia aloitettiin ennätysmäärä, mikä on pitänyt toimitilarakentamisen volyymin kasvussa alkuvuonna, vaikkakin uusien hankkeiden aloitukset vähenivät tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 18 prosenttia ja toisella neljänneksellä 23 prosenttia.

Vuonna 2007 uusia muita kuin asuinrakennuksia aloitettiin yhteensä 37 miljoonaa kuutiometrin verran, mikä on 37 prosenttia enemmän kuin vuonna 2006. Merkittävimmät ryhmät tässä luokassa olivat:

  • Teollisuusrakennukset (8,2 miljoonaa kuutiota, kasvua 30 % edellisvuodesta)
  • Liikerakennukset (8,1 miljoonaa kuutiota, kasvua 57 % edellisvuodesta)
  • Varastorakennukset (7,0 miljoonaa kuutiota, kasvua 90 % edellisvuodesta)
  • Maatalousrakennukset (4,5 miljoonaa kuutiota, kasvua 6 % edellisvuodesta)
  • Toimistorakennukset (2,5 miljoonaa kuutiota, kasvua 75 % edellisvuodesta).

Muita kuin asuinrakennuksia rakennettiin uudisrakentamisen volyymi-indeksin mukaan vuoden 2008 toisella neljänneksellä noin 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvu on kuitenkin selvästi hidastumassa, sillä viime vuoden lopulla ja tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vuosikasvu oli vielä noin 30 prosentin luokkaa.

 

Muun talonrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

 

Muun talonrakentamisen liukuvat vuosisummat

 

 

Seuraava rakennustuotannon neljänneskatsaus (3/2008) ilmestyy 28.11.2008

Lisätietoja: Kristian Taskinen (09) 1734 2238,rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi.


Päivitetty 29.8.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennusluvat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-4262. kesäkuu 2008, Uudisrakentamisen kasvu tasaantui alkuvuonna . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 21.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/rl/2008/06/rl_2008_06_2008-08-29_kat_001.html