Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.
Julkaistu: 9.4.2014
Rahoitusleasinghankinnat 2,0 miljardia vuonna 2013
Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,0 miljardia euroa vuonna 2013. Edelliseen vuoteen verrattuna hankinnat vähenivät 4 prosenttia. Rahoitusleasingvuokria puolestaan maksettiin 1,2 miljardia euroa eli 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2012. Rahoitusleasingyritysten leasingkohteiden myynnit olivat 632 miljoonaa euroa eli myynnit vähenivät edellisvuodesta 9 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen Rahoitusleasing-tilastosta.
Rahoitusleasinghankinnat ja -vuokrat vuosina 1999–2013, miljoonaa euroa
Suurin rahoitusleasingin kohde oli IT- ja muut konttorilaitteet, joihin kohdistui 34 prosenttia vuoden 2013 leasinghankinnoista. Seuraavaksi eniten hankittiin ajoneuvoja 33 prosentin osuudella sekä koneita ja teollisuuden laitteita 15 prosentin osuudella.
Leasingvuokrilla mitattuna toimialoista merkittävimpiä rahoitusleasingin käyttäjiä olivat kauppa, kuljetus ja varastointi sekä teollisuus. Yhteensä näiltä kolmelta toimialalta kertyi runsas puolet kaikista leasingvuokrista. Sektoreista selvästi merkittävin rahoitusleasingin käyttäjä oli yritykset ja asuntoyhteisöt, joka maksoi 84 prosenttia kaikista leasingvuokrista.
Suomessa toimi vuoden 2013 aikana 21 rahoitusleasingiä aktiivisesti harjoittavaa yritystä, joista 8 oli luottolaitoksia ja 13 muita yrityksiä. Merkittävimmät rahoitusleasingin harjoittajat olivat kuitenkin luottolaitokset, joille kertyi 85 prosenttia kaikista leasingvuokrista.
Lähde: Rahoitusleasing 2013, Tilastokeskus
Lisätietoja: Kristiina Nieminen 09 1734 2957, Olavi Savolainen 09 1734 3303, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds
Julkaisu pdf-muodossa (227,2 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Rahoitusleasing leasingilleottajien sektorin mukaan vuonna 2013, miljoonaa euroa (taulukkoa korjattu) (9.4.2014)
- Liitetaulukko 2. Rahoitusleasingkohteet vuonna 2013 tuoteryhmittäin, miljoonaa euroa (taulukkoa korjattu) (9.4.2014)
- Liitetaulukko 3. Rahoitusleasing toimialoittain vuonna 2013, miljoonaa euroa (9.4.2014)
- Kuviot
- Laatuselosteet
Päivitetty 9.4.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rahoitusleasing [verkkojulkaisu].
ISSN=2343-0974. 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/rlea/2013/rlea_2013_2014-04-09_tie_001_fi.html