Julkaistu: 19.1.2016
Petosten ja maksuvälinepetosten määrä lisääntyi vuonna 2015
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli vuoden 2015 aikana kaikkiaan 413 100 rikosta, mikä on 4 400 tapausta (1,1 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Omaisuusrikoksia ilmeni 236 000, mikä on 2,1 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014. Henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia tuli tietoon 36 100 eli 3,1 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014. Lisäksi kirjattiin 405 600 liikenneturvallisuuden vaarantamista ja liikennerikkomusta.
Petokset ja maksuvälinepetokset 2006–2015
Tietoon tulleista rikoksista valtaosa on poliisin kirjaamia. Vuoden 2015 aikana poliisin tietoon tuli 400 300 rikosta, mikä on 0,8 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014. Tullin tietoon tuli 8 000 rikosta, mikä on 8,2 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014. Rajavartiolaitoksen tietoon tuli 4 700 rikosta, mikä on 5,6 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Omaisuusrikokset
Vuoden 2015 aikana petoksia (petos, lievä petos, törkeä petos RL 36:1–3) tuli ilmi 25 900, mikä on 10,3 prosenttia edellisvuotta enemmän. Petosten määrä on 2000-luvulla kasvanut huomattavasti. Vuonna 2000 niitä tuli tietoon 12 200. Törkeitä petoksia tuli ilmi vuoden 2015 aikana 1 400, mikä on 4,9 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Maksuvälinepetoksia tuli vuonna 2015 ilmi 10 900, mikä on 3 200 tapausta (40,8 prosenttia) enemmän kuin edellisvuonna. Törkeitä maksuvälinepetoksia tuli ilmi 196, kun niitä vuotta aiemmin ilmeni 122.
Ryöstöjä ilmoitettiin 1 600, mikä on 8,4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014. Törkeitä ryöstöjä ilmoitettiin 269, kun niitä vuotta aiemmin ilmeni 210.
Varkausrikoksia (varkaus, törkeä varkaus, näpistys) tuli tietoon 138 300, mikä on 4 800 tapausta (3,3 prosenttia) vähemmän kuin vuonna 2014. Törkeitä varkauksia kirjattiin 3 500, mikä on 4,0 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Asuntomurtoja tuli ilmi 6 000, mikä on 390 tapausta (6,1 prosenttia) vähemmän kuin vuonna 2014. Myymälävarkauksia ja -näpistyksiä tehtiin 47 700, mikä on 1 700 tapausta vähemmän kuin vuonna 2014.
Moottoriajoneuvon luvattomia käyttöjä ja anastuksia sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkauksia ilmeni 7 500, mikä on 4,1 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014. 2000-luvun alusta näiden rikosten määrä on vähentynyt alle kolmannekseen.
Vahingontekoja tuli vuoden 2015 aikana ilmi 37 600, mikä on 4 900 tapausta (11,6 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Törkeitä vahingontekoja ilmoitettiin 255.
Väkivaltarikokset
Pahoinpitelyrikoksia kirjattiin vuoden 2015 aikana 33 800, mikä on 1 000 tapausta (3,2 prosenttia) enemmän kuin vuonna 2014. Edellisen kymmenen vuoden aikana pahoinpitelyrikoksia on ollut keskimäärin 34 200. Verrattuna vuoteen 2014 törkeät pahoinpitelyt vähenivät 4,0 prosentilla. Niitä tuli nyt ilmi 1 600.
Raiskauksia ilmoitettiin 1 060, kun vastaava luku vuotta aiemmin oli 1 000. Raiskauksia on edellisen kymmenen vuoden aikana ollut aikana keskimäärin 840. Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä tuli tietoon 1 240, mikä on 13,4 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2014 aikana. Seksuaalisesta ahdistelusta tehtiin alkuvuoden aikana 494 ilmoitusta. Viranomaisten tietoon tulleiden raiskausten ja lapsen seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrät vaihtelevat vuosittain paljonkin. Yksittäiset rikosilmoitukset voivat sisältää usean osateon käsittäviä tapahtumasarjoja.
Muut rikokset
Rattijuopumuksia tuli vuoden 2015 aikana tietoon kaikkiaan 17 700, mikä on 0,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014. Tietoon tulleista rattijuopumuksista vajaa puolet oli törkeitä rattijuopumuksia. Törkeät rattijuopumukset vähenivät 5,7 prosenttia ja muut rattijuopumukset lisääntyivät 5,5 prosenttia.
Huumausainerikoksia kirjattiin 23 300, mikä on 7,6 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Törkeiden huumausainerikosten määrä väheni 6,7 prosenttia. Niitä tuli ilmi 1 060.
Poliisin tietoon tullut rikollisuus -tilasto ja pakkokeinot -tilasto yhdistettiin maaliskuussa 2015. Tätä aiemmin julkaistut tiedot löytyvät tilastojen vanhoilta kotisivuilta. Poliisin tietoon tullut rikollisuus -tilaston www-sivut: http://www.tilastokeskus.fi/til/polrik/index.html ja Pakkokeinot-tilaston www-sivut: http://tilastokeskus.fi/til/pkei/index.html
Vuoden 2009 alusta luvuissa ovat mukana myös tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tulleet rikokset. Muutoksen vaikutukset rikosten vertailtavuuteen eivät ole suuria. Yleisimmistä rikostyypeistä muutos vaikuttaa lähinnä huumausainerikosten vertailtavuuteen.
Eräiden rikostyyppien määrä loka-, marras- ja joulukuussa sekä tammi-joulukuussa 2015 ja muutos edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan
Rikos | Tammi-joulukuu | Lokakuu | Marraskuu | Joulukuu | ||||
2015 | Muutos | 2015 | Muutos | 2015 | Muutos | 2015 | Muutos | |
1) Kaikki rikokset 1) | 413 075 | -4 404 | 36 047 | -1 516 | 33 121 | 933 | 29 874 | 1 487 |
Murrot yhteensä | 34 121 | 167 | 3 038 | -258 | 2 763 | 120 | 2 476 | 99 |
Moottoriajoneuvon luvaton käyttö ja anastus, moottorikulkuneuvon käyttövarkaus | 7 462 | -320 | 627 | -75 | 472 | -81 | 422 | -42 |
Ryöstö | 1 558 | -142 | 125 | -41 | 132 | -8 | 131 | 4 |
Vahingonteko | 37 585 | -4 927 | 3 293 | -537 | 2 818 | 77 | 2 658 | -171 |
Tappo, murha ja surma | 97 | -5 | 6 | -10 | 18 | 12 | 9 | 5 |
Pahoinpitely | 33 803 | 1 040 | 2 811 | 135 | 2 897 | 320 | 2 854 | 250 |
Raiskaus | 1 063 | 54 | 99 | 18 | 100 | 8 | 97 | 21 |
Rattijuopumus | 17 698 | 36 | 1 417 | -83 | 1 443 | -120 | 1 337 | 68 |
Huumausainerikokset | 23 345 | 1 656 | 1 823 | -537 | 1 821 | -23 | 1 652 | 181 |
Liikenneturvallisuuden vaarantamisten ja liikennerikkomusten määrä loka-, marras- ja joulukuussa sekä tammi-joulukuussa 2015 ja muutos edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan
Rikos | Tammi-joulukuu | Lokakuu | Marraskuu | Joulukuu | ||||
2015 | Muutos | 2015 | Muutos | 2015 | Muutos | 2015 | Muutos | |
2) Liikenneturvallisuuden vaarantaminen, liikennepako tieliikenteessä, liikennerikkomus, tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkominen, ajoneuvorikkomus 1) | 405 652 | -4 658 | 34 603 | -2 437 | 31 045 | -7 341 | 30 643 | -9 150 |
-nopeusrajoitusten rikkominen 2) | 282 617 | -11 113 | 23 124 | -3 697 | 19 919 | -9 823 | 21 390 | -10 176 |
2) Liikenneturvallisuuden vaarantamisina, törkeinä liikenneturvallisuuden vaarantamisina ja liikennerikkomuksina rekisteröidyt nopeusrajoitusten rikkomiset.
Lähde: Rikos- ja pakkokeinotilasto 2015, 4. vuosineljännes. Tilastokeskus
Lisätietoja: Kimmo Haapakangas 029 551 3252, rikos@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (289,8 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Rikos- ja pakkokeinotilasto (19.1.2016)
Päivitetty 19.1.2016
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Rikos- ja pakkokeinotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=2342-9151. 4. vuosineljännes 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/rpk/2015/04/rpk_2015_04_2016-01-19_tie_001_fi.html