Laatuseloste: Sijoittuminen koulutuksen jälkeen
- 1. Tilastotietojen relevanssi
- 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
- 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
- 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
- 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
- 6. Tilastojen vertailukelpoisuus
- 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
1. Tilastotietojen relevanssi
Tilastossa kuvataan koulutuksen suorittaneiden sijoittumista jatko-opintoihin ja työhön tietyn ajan kuluttua valmistumisesta. Vastavalmistuneita seurataan valmistumista seuraavan vuoden lopun tilanteessa. Tietoja käytetään mm. koulutuksen suunnittelussa, tutkimuksessa ja arvioinnissa.
Tutkinnon suorittaneet ovat tilastovuoden loppuun mennessä ylioppilastutkinnon, kansainvälisen ylioppilastutkinnon (IB- tai Reifeprüfung-tutkinnon), Gymnasieexamen-tutkinnon, ammatillisen tutkinnon, ammattikorkeakoulututkinnon, ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tai yliopistotutkinnon suorittaneita. Tutkinnon suorittaneisiin luetaan myös Puolustusvoimissa, rajavartiolaitoksessa sekä ulkomailla tutkinnon suorittaneet. Tilastoihin henkilöille on valittu yksi tutkinto: koulutusasteeltaan korkein tai samanasteisista viimeksi suoritettu ammatillinen tutkinto.
Pääasiallisen toiminnan käsite kuvaa henkilön taloudellisen toiminnan laatua. Luokitus perustuu tietoihin henkilön toiminnasta vuoden viimeisellä viikolla. Työllisiksi luetaan henkilöt, joilla oli voimassaoleva työsuhde vuoden viimeisellä viikolla. Myös alle kuukauden kestäneet työsuhteet on laskettu mukaan. Tieto työllisyydestä perustuu työeläke- ja veroviranomaisten tietoihin. Vuodesta 2005 lähtien 15–17-vuotiaiden nuorten työssäkäyntiä ei ole voitu rekisteritietojen perusteella tilastoida, koska nämä ikäryhmät eivät enää ole kuuluneet työeläkevakuutuksen piiriin. Työttömiksi luetaan henkilöt, jotka olivat työ- ja elinkeinoministeriön työnhakijarekisterin mukaan työttömänä vuoden viimeisenä työpäivänä. Työttömien päättely on tehty ennen työllisten päättelyä. Opiskelijoihin kuuluvat tutkintoon johtavan lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulukoulutuksen ja yliopistokoulutuksen opiskelijat. Opiskelijoihin on laskettu lisäksi henkilöt, jotka ovat saaneet Kansaneläkelaitoksen opintotukirekisterin mukaan opintotukea syyslukukaudella tai ovat olleet työ- ja elinkeinoministeriön työnhakijarekisterin mukaan työvoimakoulutuksessa vuoden viimeisellä viikolla. Ryhmään muut kuuluvat pääasiassa varusmies- ja siviilipalveluksessa olleet sekä eläkeläiset ja kotitaloustyötä tehneet.
Työnantajasektori kuvaa työpaikan omistajuutta ja yritysmuotoa. Sen avulla voidaan tehdä jako mm. julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Julkisen sektorin työnantajaksi on luokiteltu valtio ja kunta, yksityisen sektorin työnantajaksi yksityiset ja valtioenemmistöiset osakeyhtiöt.
Tietoja tuotetaan mm. koulutusasteen ja -alan mukaan, tutkinnoittain, sekä muilla koulutus-, alue-, ammatti- tai toimialaluokituksilla.
Tilasto perustuu Tilastokeskuksen tutkintorekisterin ja ennakollisen tai lopullisen työssäkäyntitilaston tietoihin. Tutkintorekisterin tiedot on tuotettu pääosin keräämällä tutkintotiedot oppilaitoksilta. Työssäkäyntitilaston tiedot on tuotettu käyttämällä hyväksi olemassa olevia hallinnollisia mm. työeläke- ja veroviranomaisten rekisteriaineistoja. Tämän tilaston laatimista varten ei ole suoritettu erillistä tiedonkeruuta.
Tilastolain (23.4.2004/280, muut. 361/2013) mukaan valtion tilastotoimen tehtävänä on huolehtia yhteiskuntaolojen ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta yleistä käyttöä varten. Laki Tilastokeskuksesta (24.1.1992/48) osoittaa tehtävän kuuluvan Tilastokeskukselle. Tilastokeskuksen työjärjestyksen mukaan Väestö- ja elinolotilastot -tulosyksikkö tuottaa kyseisiä tilastoja mm. koulutuksesta ja työssäkäynnistä.
2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
Tilasto perustuu Tilastokeskuksen tutkintorekisterin ja ennakollisen työssäkäyntitilaston tietoihin. Aineistot ovat kokonaisaineistoja.
Perusjoukko on perusasteen jälkeisen tutkintotavoitteisen koulutuksen suorittaneet. Tilastoon on henkilöille valittu yksi tutkinto: koulutusasteeltaan korkein tai samanasteisista viimeksi suoritettu ammatillinen tutkinto. Tilastoon on laskettu mukaan vain ne henkilöt, joilla on suomalainen henkilötunnus. Tästä syystä tutkintotiedot ovat pienempiä kuin koulutussektoreiden tutkintotilastotiedot.
3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Tietojen käsittelyprosessin aikana tilaston perustana olevien opiskelija- ja työssäkäyntitietojen korkea laatu varmistetaan useiden erilaisten tilastollisten tarkistusohjelmien avulla sekä vertailuilla aiempiin vastaaviin tilastoihin ja muihin tietolähteisiin.
4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
Tilasto tutkinnon suorittaneiden sijoittumisesta on lopullinen ja ilmestyy vuosittain. Tiedot ilmestyvät ennakollisina runsas vuosi viiteajankohdan jälkeen ja lopullisina vajaa kaksi vuotta viiteajankohdan jälkeen.
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
Tietoja julkaistaan Tilastokeskuksen Internet-sivuilla. Tilastokeskuksen Internet-sivuilla on maksullinen Sijoittumispalvelu, joka sisältää tietoja tutkinnon suorittaneiden sijoittumisesta mm. oppilaitoksittain. Aineistosta on myös mahdollista tehdä tilauksesta erityisselvityksiä.
Lisää tietoa tilastossa käytetyistä käsitteistä löytyy Tilastokeskuksen käsitetietokannasta. Tilastoissa käytetyt luokitukset löytyvät Tilastokeskuksen Internet-sivuilta sekä painetuista luokituskäsikirjoista.
6. Tilastojen vertailukelpoisuus
Tilastoa on laadittu 1990-luvun alkupuolelta alkaen vuosittain. Vuodesta 2005 lähtien 15–17-vuotiaiden nuorten työssäkäyntiä ei ole voitu rekisteritietojen perusteella luotettavasti tilastoida, koska nämä ikäryhmät eivät enää ole kuuluneet työeläkevakuutuksen piiriin.
7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
Tilastotiedot perustuvat samoihin tietolähteisiin ja ne on laadittu samoja periaatteita noudattaen kuin Tilastokeskuksen koulutussektoreittain laaditut tilastot. Näitä tilastoja voidaan hyvin käyttää rinnan, kunhan otetaan huomioon tilastojen erityispiirteet.
Lähde: Koulutustilastot 2015 Tilastokeskus
Lisätietoja: Anna Loukkola 029 551 3678, Tarja Seppänen 029 551 3220, koulutustilastot@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Päivitetty 12.2.2015
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Sijoittuminen koulutuksen jälkeen [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-9442. 2013,
Laatuseloste: Sijoittuminen koulutuksen jälkeen
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/sijk/2013/sijk_2013_2015-02-12_laa_001_fi.html