Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 24.1.2019

Vastavalmistuneiden työllisyys parani

Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vastavalmistuneet työllistyivät 4 prosenttiyksikköä paremmin vuonna 2017 kuin vuotta aiemmin. Vuoden kuluttua valmistumisesta työllistyi lähes 70 prosenttia. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen suorittaneiden työllisyys parani eniten, 5 prosenttiyksikköä. Heistä työssä oli 70 prosenttia. Ammattikorkeakoulututkinnon ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista työllistyi 86 prosenttia. Tohtorin tutkinnon suorittaneista oli työllistynyt 83 prosenttia.

Tutkinnon suorittaneiden työllisyys vuoden kuluttua valmistumisesta 1999–2017, %

Tutkinnon suorittaneiden työllisyys vuoden kuluttua valmistumisesta 1999–2017, %

Vastavalmistuneiden työllistymistä mitataan vuosi valmistumisen jälkeen. Valmistuneista oli vuoden kuluttua töissä 70 prosenttia, päätoimisesti työskenteli 55 prosenttia ja opiskelujen ohella oli töissä 15 prosenttia. Päätoimisesti työskentelevien osuus oli kasvanut 4 prosenttiyksikköä. Työttömien osuus oli 10 prosenttia.

Miesvaltaisella tekniikan alalla työllistyminen parani eniten

Työhön sijoittumisessa oli eroja koulutusaloittain. Työllistyminen parani eniten miesvaltaisella tekniikan alalla, 6 prosenttiyksikköä. Tekniikan alalta valmistuneista työhön sijoittui 72 prosenttia vuonna 2017. Toiseksi eniten työllisyys kasvoi tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen (ICT) alalla, 4 prosenttiyksikköä. Siitä huolimatta edelleen ICT-alalla myös työttömien osuus oli suurin, 15 prosenttia. Parhaiten sijoittuivat naisvaltaiselta terveys- ja hyvinvointialalta valmistuneet, joista työllisiä oli 86 prosenttia valmistuneista. Kasvatusalalta ja kaupan, hallinnon ja oikeustieteiden alalta työllistyi 79 prosenttia.

Tutkinnon suorittaneiden työllisyys koulutusalan mukaan vuoden kuluttua valmistumisesta 2016–2017, %

Tutkinnon suorittaneiden työllisyys koulutusalan mukaan vuoden kuluttua valmistumisesta 2016–2017, %

Vuonna 2017 vastavalmistuneiden naisten ja miesten ero työllistymisessä kapeni 1,5 prosenttiyksikköä edelliseen vuoteen nähden. Kaikista vastavalmistuneista naisista työssä oli 73 prosenttia ja miehistä 65 prosenttia. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen suorittaneista työssä oli 70 prosenttia, naisista 74 prosenttia ja miehistä 65 prosenttia. Toisen asteen ammatillisen tutkinnon suorittaneista oli työttömänä 15 prosenttia, naisista 12 prosenttia ja miehistä 18 prosenttia. Kymmenen vuotta aiemmin ammatillisen tutkinnon suorittaneista työttömien osuus oli 9 prosenttia.

Ammattikorkeakoulututkinnon ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista vastavalmistuneista oli työllistynyt vuoden päästä 86 prosenttia. Korkeakoulututkinnon suorittaneista sekä naiset että miehet työllistyivät lähes yhtä hyvin. Työttömänä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista oli 7 prosenttia ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 6 prosenttia. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista töissä vuoden kuluttua valmistumisesta oli 95 prosenttia ja työttömänä 3 prosenttia. Vastavalmistuneista tohtoreista oli töissä 83 prosenttia ja työttömänä 7 prosenttia.

Ylioppilastutkinnon suorittaneista suurin osa oli vuoden päästä jatkamassa opintojaan, vaikka välittömästi samana vuonna opiskelua jatkoi vain 28 prosenttia ks. Koulutukseen hakeutuminen . Vuoden päästä tutkinnon suorittamisen jälkeen ylioppilaista 55 prosenttia jatkoi tutkintotavoitteista opiskelua, naisista 60 prosenttia ja miehistä 50 prosenttia. Jatko-opintojen ohella joka viides myös työskenteli. Edellisen vuoden ylioppilaista 26 prosenttia työskenteli päätoimisesti ja työttömänä oli 6 prosenttia vuonna 2017. Kymmenen vuotta aiemmin opiskelua jatkaneiden osuus vuoden kuluttua valmistumisesta oli 10 prosenttiyksikköä enemmän, 65 prosenttia.

Suurimmassa osassa yliopistokoulutuksia opinto-oikeus on ylempään korkeakoulututkintoon. Siksi suurin osa vastavalmistuneista alemman korkeakoulututkinnon suorittaneista jatkoi opintojaan (89 prosenttia), naisista ja miehistä yhtä moni. Yli puolet teki myös opintojen ohella töitä (56 prosenttia).

Tarkempaa tietoa vastavalmistuneiden työllisyydestä asuinmaakunnan, iän, koulutusasteen ja -alan mukaan löytyy tietokantataulukoista .


Lähde: Koulutustilastot 2019. Tilastokeskus

Lisätietoja: Anna Loukkola 029 551 3678, koulutustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (229,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 24.1.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Sijoittuminen koulutuksen jälkeen [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-9442. 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/sijk/2017/sijk_2017_2019-01-24_tie_001_fi.html