Julkaistu: 5.2.2016
Matkat Välimerelle ja Viroon lisääntyivät syys–joulukuussa 2015
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan suomalaiset tekivät loppuvuodesta 2015 kotimaan maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös risteilyt Ruotsiin ja päiväristeilyt Viroon lisääntyivät edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Välimerellä erityisesti Kreikka lisäsi suosiotaan, mutta Turkki ei houkutellut edellisvuoden tapaan suomalaisia matkailijoita. Aasiaan suomalaisia matkusti huomattavasti enemmän edellissyksyyn verrattuna.
Vapaa-ajanmatkat syys-joulukuussa 2003–2015*
Vuoden 2015 viimeisellä kolmanneksella 15–84-vuotiaat suomalaiset tekivät 12 miljoonaa matkaa, kun mukaan lasketaan kaikki kotimaan ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat sekä työ- ja kokousmatkat. Yöpymisen sisältäneiden matkojen lisäksi matkamäärässä ovat mukana myös ulkomaan päivämatkat.
Kotimaassa yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tehtiin syys–joulukuussa 7,8 miljoonaa. Näistä ilmaismajoitusmatkoja oli 6 miljoonaa. Vapaa-ajanmatkoja, joiden aikana yövyttiin maksullisessa majoituksessa, tehtiin 1,8 miljoonaa ja suosituimmat matkakohteet sijaitsivat Uudellamaalla, Lapissa, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Maksullisessa majoituksessa matkailija yöpyy esim. vuokratussa mökissä, hotellissa tai leirintäalueella. Näillä vapaa-ajanmatkoilla yövyttiin mieluiten hotellissa. Hotelliyöpymisiä kertyikin 2,5 miljoona, joka on 59 prosenttia maksullisista yöpymisistä. Vuokrattu mökki on suosittu myös syysaikaan ja alkutalvesta. Vuokramökkiyöpymisiä kertyi näillä matkoilla 1,2 miljoona, joka on 29 prosenttia maksullisista yöpymisistä.
Maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja tilastoitiin syys-joulukuussa 11 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Joulukuu oli kotimaanmatkailun osalta loppuvuoden suosituin matkustuskuukausi, sillä silloin tehtiin 487 000 maksullisen majoituksen sisältänyttä matkaa.
Uusimaa säilytti kärkisijansa loppuvuoden matkailumaakuntana. Matkojen määrät Lappiin vähenivät edellisvuoden syyskaudesta. Sen sijaan matkat Pohjois-Pohjanmaalle lisääntyivät 11 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.
Ulkomaille tehtiin syys-joulukuussa 2,5 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa, sisältäen yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat. Ulkomaan vapaa-ajanmatkojen määrä lisääntyi 8 prosenttia edellisvuoden syyskaudesta. Lokakuu oli suosituin kuukausi yönyli- ja päiväristeilyille.
Vapaa-ajanmatkailu Viroon kasvoi edellisvuoden syyskaudesta. Kohdemaassa yöpymisen sisältäneitä matkoja suuntautui etelänaapuriimme 459 000, yönyliristeilyjä 116 000 ja päiväristeilyjä 208 000. Sekä kohdemaassa yöpymisen sisältäneet matkat, laivalla yöpymisen sisältäneet risteilyt että päiväristeilyt Viroon lisääntyivät. Syyskuu oli kauden suosituin kuukausi käväistä Virossa.
Vapaa-ajanmatkailu Ruotsiin väheni edellisvuoden syyskaudesta. Kohdemaassa yöpymisen sisältäneitä matkoja suuntautui länsinaapuriimme syys-joulukuussa 166 000 ja yönyliristeilyjä 272 000. Loppuvuoden aikana Ruotsiin matkustettiin mieluiten joulukuussa.
Venäjälle suuntautuvan vapaa-ajanmatkailun kokonaismäärä jatkoi vähenemistään. Yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat lisääntyivät, mutta päivämatkat Venäjälle vähenivät runsaasti edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.
Espanja on suomalaisten kestosuosikki myös syyskuukausina ja matkoja sinne tehtiin 3 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Kanariansaarille näistä suuntautui 116 000 matkaa. Manner-Espanja on myös vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten loppuvuoden lomailukohteena ja Manner-Espanjaan sekä Baleaarien saarille tehtiinkin loppuvuonna 133 000 matkaa. Joulukuu oli loppuvuoden suosituin kuukausi matkustaa Kanarialle ja lokakuu Manner-Espanjaan.
Kreikkaan matkoja suuntautui 87 000, joka on 66 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Syyskuu oli selvästi suosituin kuukausi matkustaa Kreikkaan. Turkkiin tehtiin matkoja syyskaudella 72 000, joka on 18 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana.
Keski-Euroopassa suosiotaan nosti Saksa. Matkoja sinne tehtiin 111 000, joka on 24 prosenttia enemmän verrattuna edellisvuoden syys-joulukuuhun.
Kaukokohteista Aasia lisäsi runsaasti suosiotaan. Myös Amerikan mantereelle matkojen määrä lisääntyi edellisvuoden syyskaudelta.
Kun tarkastellaan vain yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja, tehtiin niitä 10 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden syys-joulukuussa eli 1,9 miljoonaa. Syyskuu oli näiden matkojen osalta suosituin kuukausi, sillä silloin tehtiin 511 000 ulkomaan matkaa, joiden aikana yövyttiin kohdemaassa.
Yöpymisen kohdemaassa sisältäneiden vapaa-ajanmatkojen määränpäänä oli Viro neljäsosalla matkoista ja Välimeren pohjoispuolen rannikko viidesosalla matkoista.
Vapaa-ajanmatkojen lisäksi kotimaassa tehtiin 1,4 miljoonaa työ- ja kokousmatkaa. Ulkomaille suuntautui 0,7 miljoonaa työ- ja kokousmatkaa (ml. kohdemaassa yöpymisen sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat). Kotimaan työmatkojen määrä väheni 7 prosenttia ja ulkomaan työmatkojen määrä 3 prosenttia.
Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin loka-, marras-, joulukuussa 2015 sekä tammikuussa 2016 yhteensä 5 022 iältään 15–84-vuotiasta suomalaista. Vuoteen 2011 saakka tiedot kerättiin 15–74-vuotiailta.
Lähde: Suomalaisten matkailu, Tilastokeskus
Lisätietoja: Taru Tamminen 029 551 2243, Teemu Okkonen 029 551 2634, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko
Julkaisu pdf-muodossa (300,0 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Suomalaisten matkat ja niiden muutos syys-joulukuussa 2015* (5.2.2016)
- Liitetaulukko 2. Kotimaan vapaa-ajanmatkat kohdemaakunnittain, syys-joulukuussa 2015* (5.2.2016)
- Liitetaulukko 3. Kotimaanmatkoilla käytetyt kulkuvälineet syys-joulukuussa 2015* (5.2.2016)
- Liitetaulukko 4. Ulkomaan vapaa-ajanmatkat (yöpyminen kohdemaassa) kohteittain syys-joulukuussa 2015* ja 2014 (5.2.2016)
- Liitetaulukko 5. Ulkomaanmatkat syyn ja kohteen mukaan syys-joulukuussa 2015* 1) (5.2.2016)
- Liitetaulukko 6. Matkat Viroon ja Ruotsiin syys-joulukuussa 2015* ja 2014 (5.2.2016)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Suomalaisten matkailu 2015 (5.2.2016)
Päivitetty 5.2.2016
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. Syksy (1.9.-31.12) 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/smat/2015/15/smat_2015_15_2016-02-05_tie_001_fi.html