Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.
Julkaistu: 8.12.2009
Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot kääntyivät kasvuun kolmannella neljänneksellä
Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot olivat 53 miljoonaa euroa kolmannella neljänneksellä 2009. Palkkiotuotot kasvoivat 12 prosenttia verrattuna vuoden 2008 kolmanteen neljännekseen. Edellisen kerran palkkiotuottojen muutos edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä oli positiivinen kaksi vuotta aiemmin vuoden 2007 kolmannella neljänneksellä. Yhteenlasketut tammi-syyskuun palkkiotuotot kuitenkin alenivat edelleen vuodentakaiseen verrattuna 7 prosenttia
Sijoituspalveluyritysten tuotoista 90 prosenttia muodostui palkkiotuotoista. Tärkein palkkiotuottojen lähde sijoituspalveluyrityksillä on omaisuudenhoito, jonka palkkiotuotot kasvoivat 8 prosenttia kolmannella neljänneksellä. Palkkiotuottojen myönteisen kehityksen lisäksi sijoituspalveluyritysten tuottoja kasvattivat erityisesti arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuottojen lisääntyminen.
Myös liikevoiton muutos edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä oli positiivinen ensi kertaa sitten vuoden 2007 kolmannen neljänneksen. Sijoituspalveluyritysten yhteenlaskettu liikevoitto kolmannella neljänneksellä oli 15 miljoonaa euroa. Tämä on 65 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Korkeaan kasvuprosenttiin vaikuttaa vertailujakson alhainen taso. Sijoituspalveluyritysten yhteenlasketun liikevoiton kasvusta huolimatta 20 sijoituspalveluyrityksellä kolmannen neljänneksen liiketulos oli tappiollinen.
Syyskuun 2009 lopussa Suomessa toimi 61 Finanssivalvonnalta toimiluvan saanutta sijoituspalveluyritystä. Kaksi sijoituspalveluyritystä lopetti ja 12 aloitti toimintansa vuoden 2009 kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana.
Sijoituspalveluyritysten palkkiotuottojen vuosimuutos neljänneksittäin vuodesta 2002 alkaen
Lähde: Sijoituspalveluyritykset, Tilastokeskus
Lisätietoja: Hilkka Jaatinen (09) 1734 3630, Saara Roine (09) 1734 3325, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö
Julkaisu pdf-muodossa (257,5 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Palkkiotuottojen rakenne neljännesvuosittain vuosina 2008 - 2009, miljoonaa euroa (8.12.2009)
- Sijoituspalveluyritysten tuloslaskelmat 1.1. - 30.9.2008 ja 1.1. - 30.9.2009 (8.12.2009)
- Sijoituspalveluyritysten tase 30.9.2009 (8.12.2009)
- Luettelo tilaston tiedonantajista 3. neljänneksellä 2009 (8.12.2009)
- Kuviot
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Sijoituspalveluyritykset (8.12.2009)
Päivitetty 8.12.2009
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Sijoituspalveluyritykset [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-369X. 3. vuosineljännes 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/spy/2009/03/spy_2009_03_2009-12-08_tie_001_fi.html