Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.
Julkaistu: 20.12.2017
Asuntokuntien tulot kasvaneet viime vuosina eniten Helsingissä
Asuntokuntien mediaanitulo oli vuonna 2016 koko maassa reaalisesti 1,1 prosenttia korkeampi kuin kaksi vuotta aikaisemmin, jonka jälkeen asuntokuntien tulokehitys kääntyi monen kasvuttoman vuoden jälkeen uudelleen nousuun. Suurimmista kaupungeista eniten ovat kasvaneet Helsingin asuntokuntien tulot, joiden mediaanitulo oli viime vuonna 2,7 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2014. Turun asuntokunnilla tulot kasvoivat samalla aikavälillä 1,9 prosenttia, Lahdessa ja Salossa pari kymmenystä vähemmän. Tiedot pohjautuvat Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaistilaston aluetietoihin.
Asuntokuntien reaalitulojen muutokset (%) vuosina 2014–2016, kaksikymmentä väestöltään suurinta kuntaa
Tulokäsite käytettävissä oleva rahatulo asuntokuntaa kohden, mediaani
Suurista kaupungeista tulojen kehitys oli heikointa Lappeenrannassa, Porissa, Kouvolassa ja Vaasassa, joissa asuntokuntien tulot ovat parin viime vuoden aikana vähentyneet muutamia prosentin kymmenyksiä.
Asuntokuntien käytettävissä olevan rahatulon mediaani oli vuonna 2016 koko maassa 31 820 euroa. Väestöltään suurimmista kunnista Espoon asuntokuntien tulot olivat selvästi korkeimmat, 41 650 euroa. Vantaalla asuntokuntien mediaanitulo oli viime vuonna 35 890 euroa. Maan suurimman kunnan Helsingin asuntokunnilla tämä tulo oli 32 720 euroa.
Kaikki kunnat huomioiden asuntokunnat ovat ylivoimaisti suurituloisimpia Kauniaisissa, missä asuntokuntien mediaanitulo oli viime vuonna 58 820 euroa. Kauniaisten lisäksi vain ahvenanmaalaisen Jomalan asuntokuntien tulotaso ylitti 50 000 euron rajan (50 210 €). Kaikista pienituloisimpia asuntokunnat ovat Pohjois-Karjalan Rääkkylässä ja Pohjois-Savon Rautavaaralla, joissa asuntokuntien mediaanitulo jäi viime vuonna alle 25 000 euron. Kaikkien kuntien tulotiedot eri käsitteillä löytyvät tulonjaon kokonaistilaston tietokantataulukoista.
Suomalaistalouksien reaalitulojen kasvu hidastui 2016
Suomalaistalouksien tulokehitys on ollut 2010-luvun alussa pitkän aikaa heikkoa, joinakin vuosina asuntokuntien käytettävissä olevat rahatulot ovat reaalisesti jopa vähentyneet. Vuonna 2015 asuntokuntien tulokehitys kääntyi pitkästä aikaa selvästi positiiviseksi, mutta vuonna 2016 reaalitulojen kasvuvauhti kuitenkin hidastui. Asuntokuntien reaalitulojen kasvuvauhti jäi viime vuonna sekä keskiarvo- että mediaanitulolla mitattuna vajaaseen puoleen prosenttiin, kun se vuotta aikaisemmin oli kummallakin mittarilla prosentin luokkaa.
Asuntokuntien reaalitulojen vuosimuutokset 1995–2016
Vuosien 1995–2000, 2000–2005 ja 2005–2010 tulomuutos kuvaan aikavälin keskimääräistä vuosimuutosta
Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto, Tilastokeskus
Lisätietoja: Pekka Ruotsalainen 029 551 2610, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (328,2 kt)
- Katsaukset
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: tulonjaon kokonaistilasto (20.12.2017)
Päivitetty 20.12.2017
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tulonjaon kokonaistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-3279. Tulokehitys alueittain 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjkt/2016/02/tjkt_2016_02_2017-12-20_tie_002_fi.html