Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkisen sektorin tutkimus- ja kehittämistoiminta

Tohtoreita jo useampi kuin joka viides

Julkisen sektorin 1) tutkimus- ja kehittämistehtävissä työskenteli vuonna 2008 noin 9 400 henkilöä. Määrä oli 500 alempi kuin edellisvuonna. Samalla naisten osuus laski prosenttiyksikön verran reiluun 48 prosenttiin. Kuntasektorilla useampi kuin kaksi t&k-henkilöä kolmesta oli naisia ja yksityisen voittoa tavoittelemattoman toiminnan (YVT) piirissäkin 62 prosenttia. Valtionhallinnossa osuus oli hieman alempi kuin julkisella sektorilla kaikkiaan, vaikkakin opetusministeriössä osuus nousi 73 prosenttiin. Puolustusministeriön hallinnonalalla ainoastaan joka kuudes t&k-henkilökuntaan lukeutuva oli nainen.

Julkisen sektorin t&k-henkilöstö sukupuolen mukaan vuosina 2002–2008

Julkisen sektorin t&k-henkilöstö sukupuolen mukaan vuosina 2002–2008

Julkisen sektorin tutkimushenkilöstö koulutuksen ja sukupuolen mukaan vuonna 2008

Julkisen sektorin tutkimushenkilöstö koulutuksen ja sukupuolen mukaan vuonna 2008

Julkisen sektorin t&k-henkilöstöstä lähes kaksi kolmasosaa oli tehtäviltään tutkijoita ja tuotekehitysinsinöörejä. Osuus nousi edellisvuoden tavoin parilla prosenttiyksiköllä. Tutkijoista 44 prosenttia oli naisia. Muissa julkisissa laitoksissa tutkijoiden osuus nousi 82 prosenttiin. Vain maa- ja metsätalousministeriössä harvempi kuin joka toinen t&k-henkilökuntaan lukeutuva oli tutkija tai tuotekehitysinsinööri.

Tutkimustyövuosissa määrän lasku vähäisempi kuin henkilöstössä

Julkisen sektorin tutkimustyövuosien määräksi kertyi 7 600, mikä oli pari sataa alempi kuin vuotta aiemmin. Yliopistotutkinnon suorittaneiden osuus tehdyistä tutkimustyövuosista nousi yli 67 prosenttiin. Tutkijakoulutettujen eli tohtorien ja lisensiaattien osuus tutkimustyövuosista oli 26 prosenttia. Opetusministeriön hallinnonalalla käytännössä kaikki työvuodet olivat akateemisten vastuulla, maa- ja metsätalousministeriössä noin puolet. Tehtävien mukaan tarkasteltuna tutkijoiden osuus tutkimustyövuosista oli 64 prosenttia. Kyseinen osuus oli 90 prosentin paikkeilla opetusministeriön ohella myös sekä ympäristö- että liikenne- ja viestintäministeriössä.

Julkisen sektorin tutkimustyövuodet vuosina 2002–2008

Julkisen sektorin tutkimustyövuodet vuosina 2002–2008

Julkisen sektorin tutkimustyövuodet koulutuksen mukaan ja tieteenaloittain vuonna 2008

Julkisen sektorin tutkimustyövuodet koulutuksen mukaan ja tieteenaloittain vuonna 2008

Tutkimusmenot uudelleen kasvuun

Julkisella sektorin tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot nousivat vuonna 2008 lähes 590 miljoonaan euroon. Menot kasvoivat edellisvuodesta neljä prosenttia, noin 24 miljoonaa euroa. Kasvu kohdistui t&k-menoin mitaten neljälle suurimmalle hallinnonalalle: sosiaali- ja terveysministeriöön, maa- ja metsätalousministeriöön, työ- ja elinkeinoministeriöön sekä liikenne- ja viestintäministeriöön. Muissa ministeriöissä sekä julkisen sektorin muilla lohkoilla muutokset suuntaan tai toiseen jäivät vähäisiksi. Vuonna 2009 tutkimusmenojen arvioidaan olevan 595 miljoonaa euroa. Julkisen sektorin osuus kaikista t&k-menoista on noin yhdeksän prosenttia.

Julkisen sektorin t&k-menoista valtaosa, 89 prosenttia, kirjautuu valtion hallinnonaloille. Kuntien osuus on ainoastaan runsas prosentti. Työ- ja elinkeinoministeriö on selvästi suurin tutkimus- ja kehittämistoimintaa harjoittava valtionhallinnon lohko. Sen alaisten laitosten osuus valtionhallinnon t&k-menoista on 43 prosenttia. Tutkimusta harjoitetaan merkittävässä määrin myös maa- ja metsätalousministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonaloilla. Julkisen sektorin t&k-toiminta tapahtuukin valtaosin tekniikan, maatalouden sekä lääke- ja terveystieteiden alojen tutkimuslaitoksissa.

Julkisen sektorin t&k-menojen rahoitus vuonna 2008

Julkisen sektorin t&k-menojen rahoitus vuonna 2008

1) Valtion hallinnonalat ja siihen kuuluvat tutkimuslaitokset; kunnat, sosiaaliturvarahastot ja -laitokset sekä yksityinen voittoa tavoittelematon toiminta.

Lähde: Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2008, Tilastokeskus

Lisätietoja: Tero Luhtala (09) 1734 3327, Ari Leppälahti (09) 1734 3237, Marianne Kaplas (09) 1734 3421, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds


Päivitetty 26.11.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tutkimus- ja kehittämistoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6206. 2008, Julkisen sektorin tutkimus- ja kehittämistoiminta . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tkke/2008/tkke_2008_2009-11-26_kat_003_fi.html