Laatuseloste: Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2011
- 1. Tilastotietojen relevanssi
- 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
- 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
- 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
- 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
- 6. Tilastojen vertailukelpoisuus
- 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
1. Tilastotietojen relevanssi
1.1. Yhteenveto tuotteen tietosisällöstä ja käyttötarkoituksestaTutkimus- ja kehittämistoiminnan tilasto sisältää yritykset, julkisen sektorin organisaatiot, yliopistot, yliopistolliset keskussairaalat sekä ammattikorkeakoulut. Tilasto kattaa Suomessa tehdyn tutkimus- ja kehittämistyön. Keskeisiä muuttujia ovat t&k-menot ja niiden rahoitus sekä t&k-työtä tekevää henkilöstöä kuvaavat tiedot.
Tietoja käyttävät julkinen tiede- ja teknologiahallinto, alueelliset viranomaiset ja suunnitteluelimet, tutkijat sekä kansainvälisiä vertailutietoja kokoavat Eurostat, OECD ja UNESCO. T&k-tiedoilla on myös yleistä poliittista merkitystä arvioitaessa Suomen ja EU:n kilpailukykyä suhteessa muihin alueisiin.
1.2 Keskeiset käsitteet ja luokituksetTutkimus- ja kehittämistoiminnalla (t&k) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi. Kriteerinä on, että toiminnan tavoitteena on jotain oleellisesti uutta. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan sisällytetään perustutkimus, soveltava tutkimus sekä kehittämistyö.
Tutkimus- ja tuotekehityshenkilökuntaan kuuluvat ne henkilöt, jotka ovat tilastovuonna tehneet t&k-työtä tai t&k-hankkeisiin suoranaisesti liittyvää hallintotyötä tai toimisto- yms. rutiinitehtäviä vähintään 10 prosenttia työajasta.
Tutkimustyövuodella tarkoitetaan yhden vuoden aikana tehtyä täyspäiväisen työajan (n. 35 tuntia viikossa) mukaan laskettua t&k-työtä (4–6 viikon loma-aika mukaanlukien).
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot sisältävät palkkausmenot, ostetut palvelut, muut käyttömenot sekä investointi- ja hankintamenot.
Toimialajaottelu perustuu Tilastokeskuksen luokitukseen Toimialaluokitus TOL 2008 (Tilastokeskus, käsikirjoja 4, Helsinki 2008). Sektoriluokitus puolestaan Sektoriluokitus 2000 (Tilastokeskus, käsikirjoja 5, Helsinki 2000).
Aluetiedot kerätään kuntatasolla, mutta julkaistaan maakunta- ja seutukuntatasolla Tilastokeskuksen kulloisenkin vuoden alueluokitusten mukaisesti (www.tilastokeskus.fi/meta/luokitukset/index.html).
Tieteenalaluokitus noudattaa OECD:n suositusta (www.tilastokeskus.fi/meta/luokitukset/index.html).
Koulutusaste perustuu opetushallinnon luokitukseen 2005 (www.tilastokeskus.fi/meta/luokitukset/index.html).
1.3 Lait ja asetuksetTiede- ja teknologiatilastojen (ml. tutkimus- ja kehittämistoimintatilastot) tuotannossa sovelletaan tilastolakia (280/2004). Lisäksi EU:n tiede- ja teknologiatilastoja koskeva Komission asetus (EY) N:o 753/2004 edellyttää tietojen keruuta ja ohjaa tilastojen laadintaa.
2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
Tutkimuksen ja kehittämisen määritelmä on sama eri sektoreilla, mutta keruumenetelmät eroavat toisistaan.
Yritykset
Perusjoukko ja otanta
Tiedot kerätään postikyselynä ja sähköisellä lomakkeella. Perusjoukkona on yritysrekisteriin pohjautuvan yritysten rakennetilaston tuotantotietokannan valikoidut toimialat. Tilastoyksikkö on pääsääntöisesti yritys. Joissakin tapauksissa tilastoyksikkö on konserni tai kansainvälisen konsernin Suomessa toimiva osa.
Osa yrityksistä kuuluu paneeliin, jota seurataan vuosittain. Paneeliin sisällytetään yritykset, jotka ilmoittivat t&k-toimintaa edellisen vuoden kyselyssä; yritykset, joilla oli merkittäviä t&k-kuluja edellisen vuoden tilinpäätöstilaston kyselyssä; Sitran asiakasyritykset sekä Tekesiltä tuotekehitystukea saaneet yritykset.
Muista perusjoukon yrityksistä tietoja kerättiin otoksella. Otoksella päivitetään paneelia, eli t&k:ta ilmoittavat yritykset siirtyvät seuraavana vuonna paneeliin. Otoskehikkona olivat perusjoukkoon paneelin muodostamisen jälkeen jääneet yritykset. Otoskehikon kaikki yli 100 työntekijän yritykset sisällytetään kyselyyn. Työntekijämäärältään 10–99 henkilön yritysten osalta käytetään otantaa. Otanta-asetelma on toimialan ja kokoluokan mukaan ositettu yksinkertainen satunnaisotanta. Alle 10 työntekijän yrityksistä mukana ovat vain julkista tuotekehitystukea saaneet yritykset. Vuodesta 2011 alkaen on tilastoon otettu mukaan myös aikaisemmin puuttuneet toimialat (esimerkiksi vähittäiskauppa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminta). Koska näillä toimialoilla t&k-toiminta on oletuksena vähäistä, mukana ovat vain yli 100 henkilön yritykset.
Yritysten vuoden 2011 t&k-kyselyn vastausprosentit otostoimialan, suuruusluokan ja tutkimuksen pääryhmän mukaan
TOL 2008 | Mukana kyselyssä | Ylipeitto* | Vastanneita | Vastaus-% |
YRITYKSEN PÄÄTOIMIALA | ||||
Maa-, metsä- ja kalatalous (TOL 01-03) | 40 | 0 | 33 | 82,5 |
Kaivostoiminta ja louhinta (TOL 05-09) | 33 | 1 | 22 | 68,8 |
Elintarvikkeet, juomat, tupakka (TOL 10-12) | 173 | 13 | 120 | 75,0 |
Tekstiilit, vaatteet, nahkatuotteet (TOL 13-15) | 55 | 2 | 36 | 67,9 |
Sahatavara, paperi, painaminen (TOL 16-18) | 202 | 7 | 136 | 69,7 |
Kemianteollisuus (TOL 19-22) | 230 | 4 | 203 | 89,8 |
Teknologiateollisuus (TOL 24-28) | 914 | 23 | 670 | 75,2 |
Kulkuneuvot (TOL 29-30) | 88 | 5 | 64 | 77,1 |
Muu teollisuus (TOL 23, 31-33) | 257 | 6 | 178 | 70,9 |
Sähkö-, kaasu-, vesi- ja jätehuolto (TOL 35-39) | 165 | 10 | 131 | 84,5 |
Rakentaminen (TOL 41-43) | 426 | 11 | 275 | 66,3 |
Tukkukauppa ja agentuuritoiminta (TOL 45-46) | 553 | 3 | 433 | 78,7 |
Kuljetus ja varastointi (TOL 49-53) | 281 | 6 | 180 | 65,5 |
Atk, ohjelmistot, konsultointi (TOL 62) | 692 | 22 | 487 | 72,7 |
Muu informaatio ja viestintä (TOL 58-61, 63) | 242 | 5 | 182 | 76,8 |
Rahoitus- ja vakuutustoiminta (TOL 64-66) | 81 | 6 | 64 | 85,3 |
Arkkitehti- yms. palvelut (TOL 71) | 442 | 18 | 324 | 76,4 |
Tutkimus ja kehittäminen (TOL 72) | 590 | 34 | 425 | 76,4 |
Muut palvelutoimialat (TOL 47,55-56, 68-70, 73-75, 77-82, 84-88, 90-99) | 590 | 18 | 429 | 75,0 |
HENKILÖKUNNAN LUKUMÄÄRÄ | ||||
0-9 | 1 772 | 54 | 1 295 | 75,4 |
10-99 | 3 053 | 64 | 2 168 | 72,5 |
100-249 | 729 | 35 | 553 | 79,7 |
250-499 | 241 | 15 | 178 | 78,8 |
500+ | 295 | 26 | 227 | 84,4 |
PÄÄRYHMÄ | ||||
Otos | 1 685 | 41 | 1 146 | 69,7 |
Paneeli | 4 405 | 153 | 3 275 | 77,0 |
YHTEENSÄ | 6 090 | 194 | 4 421 | 75,0 |
Tiedonkeruu
Kysely postitettiin huhtikuussa 2012 ja kohdeyrityksillä (6 090 kpl) oli mahdollisuus vastata siihen internetissä ja tarvittaessa paperilomakkeella. Vastaamattomille lähetettiin noin kuukauden kuluttua muistutuskirje ja myöhemmin vielä toinen. Tämän lisäksi tärkeimpiin suuryrityksiin otettiin tarvittaessa erikseen yhteyttä. Vastausprosentiksi tuli 75 ja sähköisten vastausten osuus oli 91 prosenttia. Vastausaktiivisuudessa ei ollut eroja teollisuuden ja muiden toimialojen välillä. Yrityskoon mukaan tarkasteltuna parhaiten vastasivat suuret, yli 500 työntekijän yritykset. Paneeliin lukeutuvien yritysten vastausprosentti oli 77 ja otantaosion 70.
VastauskatoKatoon jääneiden paneeliin kuuluneiden yritysten vastaukset imputoitiin edellisen vuoden (2010) vastausten perusteella silloin, kun yrityksen t&k-menot olivat olleet vähintään 170 000 euroa. Tilastoa laadittaessa ositteeseen kuuluneiden vastaamattomien yritysten luvut arvioitiin painokertoimien avulla. Painokerrointen laskenta tarkoittaa katokorjausta, koska tilasto perustuu paneeliin, jota tuoreutetaan otoksella. Painokertoimien laskennassa on käytetty yritysten rakennetilaston tuotantotietokannan liikevaihtotietoa. Ositteen painokerroin on kyselyyn kuuluvien yritysten kokonaisliikevaihdon ja vastanneiden liikevaihdon suhde. Painokerrointen laskennasta on poistettu konsernitason vastaukset ja eräät tutkimustoiminnan laajuuden kannalta ääriarvoiksi (extreme values) katsottavat yritykset. Nämä muodostavat oman jälkiositteensa painokertoimella 1. T&k:ta tekevien yritysten lukumäärän estimoinnissa on käytetty painokertoimina ositteen yritysten lukumäärän ja vastanneiden lukumäärän suhdetta.
OsittaiskatoYleisin osittaiskadon (eräkadon) tilanne on, että vastaaja on ilmoittanut tutkimustoiminnan palkkamenoja, mutta ei käyttömenoja, joita palkkamenojen yhteydessä voidaan olettaa olevan. Tällöin puuttuva käyttömenoerä on imputoitu kyseisen toimialan käyttömenoerän summan ja palkkamenojen summan suhteella. Joitakin muita yksittäisiä muuttujia on vastaavasti imputoitu toimialan suhdeluvuilla tai aikaisemman vastauksen perusteella. Joidenkin suuryritysten kohdalla on myös käytetty apuna vuosikertomuksia tai muita vastaavia tietolähteitä.
Korotusten ja imputointien vaikutus on kaikkiaan 7,8 prosenttia t&k-menojen loppusummasta.
Julkinen sektori ja yksityinen voittoa tavoittelematon toiminta
Julkisyhteisöjen ja yksityisen voittoa tavoittelemattoman toiminnan (YVT) t&k-tiedot kerättiin sähköisellä lomakkeella t&k-toimintaa harjoittavilta yksiköiltä. Vastaajilla oli myös mahdollisuus käyttää paperilomaketta. Tiedonkeruu aloitettiin huhtikuussa ja vastaamattomat saivat kaksi muistutuskirjettä. Kyselyn perusjoukko oli käytännössä sama kuin edellisvuosina. Kysely lähetettiin 133 yksikölle ja vastausprosentiksi saatiin 96. Sähköisten vastausten osuus oli 95 prosenttia.
Julkiseen sektoriin kuuluvat valtion hallinnonalat ja siihen lukeutuvat tutkimuslaitokset, kuntia, sosiaaliturvarahastot ja –laitokset sekä yksityiset voittoa tavoittelemattomat yhteisöt. Tilastoyksikkönä voi olla ministeriö, virasto, tutkimuslaitos, säätiö tai tutkimusprojekti. Perusjoukon muodostavat edellisessä kyselyssä t&k-toimintaa ilmoittaneet yksiköt. Lisäksi paneelia täydennetään säännöllisesti yksiköillä, joiden voidaan perustellusti olettaa harjoittavan tutkimustoimintaa. Julkisen sektorin t&k-tilastoa voidaan käytännössä pitää kokonaistutkimuksena.
Yksiköiden institutionaaliset sektoriluokat 1) ovat samat kuin edellisessä tilastossa. Alaryhmän ’muut julkiset laitokset’ merkittävimmät yksiköt ovat Suomen Pankki, Sitra ja sosiaaliturvarahastot.
Korkeakoulusektori
Korkeakoulusektorin tilastomenetelmä uudistettiin vuoden 2011 tietoja koskien. Tavoitteena on hyödyntää mahdollisimman laajasti opetus- ja kulttuuriministeriön tiedonkeruiden tietoja ja siten vähentää yliopistojen tiedonkeruurasitetta. Tilastokeskuksen suora tiedonkeruu yliopistoille keveni vastaavasti. Tutkimuksen ajankäyttökertoimet laskettiin yliopistojen työajanseurantatiedoista päätieteenaloittain ja uudessa menetelmässä kertoimia sovellettiin sekä perusrahoituksella että ulkopuolisella rahoituksella tehtyyn tutkimukseen. Samalla perusrahoituksen ja ulkopuolisen rahoituksen t&k-toiminnan laskenta yhtenäistettiin. Tieteenalatieto pohjattiin vastuualueelle määritetyn tieteenalajakauman sijaan kunkin t&k-henkilön tutkimustyön tieteenalatietoon. Muutokset tilastointimenetelmässä johtivat siihen, että yliopistojen 2011 vuoden tiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempiin vuosiin nähden.
Vertailukelpoisuus säilyi parhaiten tutkimusmenojen kokonaistasossa, ulkopuolisen rahoituksen ja tutkimushenkilöstön lukumäärän osalta. Heikoin vertailukelpoisuus on tutkimustyövuosien ja tieteenalatietojen osalta. Aikasarjatarkastelussa on myös hyvä huomioida, että vuoden 2010 tietojen osalta tiedonkeruun ongelmat johtivat siihen, että puuttuvia tietoja jouduttiin arvioimaan.
Korkeakoulusektoriin kuuluvat yliopistot, yliopistolliset keskussairaalat sekä ammattikorkeakoulut. Yliopistojen määrä väheni vuonna 2010 yliopistouudistuksen myötä 20:stä 16:een. Aalto-yliopisto perustettiin yhdistämällä Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu. Turun kauppakorkeakoulu liitettiin Turun yliopistoon. Kuopion ja Joensuun yliopistot yhdistettiin Itä-Suomen yliopistoksi.
Yliopistouudistuksen myötä yliopistojen taloudellista autonomiaa lisättiin muodostamalla valtion tilivirastoina toimivista yliopistoista itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiölain mukaisia säätiöitä. Yliopistojen siirtyessä valtiosta erillisiksi oikeushenkilöiksi yliopistojen henkilöstön palvelussuhde muutettiin virkasuhteesta työsopimussuhteeksi. Suomen Akatemian tutkijat siirtyivät samalla suoritusyliopistossaan työsopimussuhteiseksi työntekijöiksi.
YliopistotTietolähteet
Yliopistojen tutkimus- ja kehittämistoimintaa kuvaava tilasto on kokonaistutkimus, joka koostuu useasta eri tietolähteestä. Tilasto on tuotettu yhdistämällä seuraavista lähteistä saadut tiedot:
-
Tilastokeskuksen tekemä erilliskysely, jossa kysyttiin yliopistoittain vastuualueiden (laitosten) tutkijoiden päätoimiseen työskentelyyn osoitetut apurahat, t&k-toiminnan investoinnit, ulkopuolisella rahoituksella tehdyn tutkimustyön rahoitus rahoituslähteittäin, yliopistojen omilla varoilla tehdyn tutkimustyön rahoitus. Tutkimustyötä tehneille vastuualueille (laitoksille) luokiteltiin tieteenalat ja osuudet henkilöstön tieteenalatietojen ja tutkimustyövuosien osuuksien mukaisesti. T&k-henkilöstön laskentaa varten kerättiin poikkileikkaustieto yliopiston henkilöstöstä lokakuun lopun tilanteen mukaan.
-
Opetus ja kulttuuriministeriön henkilöstö-, toimipaikka- ja taloustiedonkeruu. Henkilöstötiedonkeruusta saadaan henkilötyövuosi-, ammattinimike-, koulutus- ja tieteenala-, vastuualue- ja toimipistetiedot henkilöittäin. Toimipistetiedonkeruun tiedoista saadaan tieto jokaisen henkilön työpaikan sijainnista. Tätä tietoa käytetään seutukunta ja maakuntatietojen laskennassa. Taloustiedonkeruun tiedoista hyödynnetään tilinpäätöstietojen käyttömenoja. Näitä käytetään käyttömenojen (pl. palkkamenot) tutkimusosuuden laskemiseen.
-
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) palkka-aineisto, josta hyödynnetään yliopiston henkilöstön palkkatietoja ja ammattinimikkeitä.
-
Yliopistojen tutkimushenkilöstön koulutustiedot Tilastokeskuksen tutkintorekisteristä.
-
Viiden yliopiston työajanseurantatiedot vuodelta 2011, joiden avulla laskettiin ajankäyttökertoimet henkilöstöryhmittäin ja päätieteenaloittain.
Tilasto kattaa kaikki Suomen yliopistot. Yliopistotutkimukseen on sisällytetty tutkimustyö yliopistollisista keskussairaaloista siltä henkilökunnalta, jolla on samanaikaisesti virka yliopiston laitoksella (yliopistokyselyn tiedot). Muu yliopistosairaaloissa tehty tutkimustyö kysyttiin erillisenä kyselynä sähköisellä lomakkeella.
Perusrahoitteisen tutkimuksen menoilla tarkoitetaan yliopistolain mukaisella rahoituksella tehdyn tutkimustoiminnan menoja.
Ulkopuoliseen tutkimusrahoitukseen luetaan yliopistojen tilinpidon kautta kulkeva rahoitus, muu kuin yliopistojen perusrahoitus, yliopistojen omista perusrahoituksen ulkopuolisista varoista maksetut tutkimustoimintaan käytetyt varat (yliopistojen rahastojen ja säätiöiden tutkimusrahoitus ja liiketoiminnan tuotto). Rahoitustiedot on kysytty arvonlisäverottomina.
TutkimushenkilöstöYliopistojen tutkimushenkilöstön perusjoukon muodostavat henkilöt, joiden työsuhde yliopistoon on ollut voimassa lokakuun lopussa. Tiedot on tuotettu yhdistämällä yliopistoilta saadut laitostason henkilötiedot EK:n palkka-aineistoon. Tutkimushenkilöstöön lasketaan mukaan professorit, lehtorit, assistentit, yliassistentit, päätoimiset tuntiopettajat, tutkijat, tutkijakoulutettavat, tutkimuksen apuhenkilöstö ja atk-henkilöstö. Luokittelu tehtiin Tilastokeskuksessa ammattinimiketiedon perusteella, ensisijaisesti käytettiin EK:n palkkarekisterin ammattinimikettä, mutta puuttuvia täydennettiin OKM:n henkilöstötiedonkeruun tiedoilla. Tutkivilla laitoksilla työskentelevät henkilöt professoreista tutkijakoulutettaviin laskettiin tutkijoiksi (tutkijat ja tuotekehitysinsinöörit). Kirjasto-, hallinto-, huolto- ja muu henkilöstö luokiteltiin muuhun henkilöstöön. Koulutustieto henkilöstölle saatiin ensisijaisesti Tilastokeskuksen tilastovuoden tutkintotiedoista. Puuttuvia tietoja täydennettiin henkilöstötiedonkeruun tiedoilla.
Laitos lasketaan tutkivaksi, jos ainakin osalle henkilöstöä on määritetty tutkimuksen tieteenala. Yleensä tällainen yksikkö saa myös ulkopuolista tutkimusrahaa, mutta voi olla yksinomaan perusrahoituksella toimiva. Ei-tutkivia yksiköitä olivat esim. hallintovirastot, kirjastot, kielikeskukset ja harjoittelukoulut, vaikka tieteenalatieto joillekin henkilöille siellä olisi merkitty.
TutkimustyövuodetTutkimustyövuosien laskenta perustuu ajankäyttökertoimin selvitettyihin tutkimustyön osuuksiin henkilöstöryhmittäin päätieteenalatasolla. Ajankäyttökertoimet puolestaan on laskettu viiden kaikkia päätieteenaloja edustavan yliopiston työajanseurantatietojen avulla. Tutkimustyövuosia lasketaan vain t&k-henkilöstölle, jotka työskentelevät tutkimusta tekevässä yksikössä. Muun henkilöstön työajasta jyvitetään osuus tutkimukselle, mutta tämä lasketaan mukaan vain käyttömenoina, ei työvuosina. Epävarmuudet laskennassa liittyvät entiseen tapaan tutkimushenkilöstön määrittelyyn ja ajankäyttökertoimien laatuun. Tutkimustyövuosiin lasketaan myös tutkimusapurahalla tehty työ. Maksetut apurahat saadaan Tilastokeskuksen suorasta kyselystä. Työvuosiksi apurahan määrät muutetaan jakamalla tilastovuonna vahvistetun verottoman apurahan määrällä.
TutkimusmenotTutkimusmenot koostuvat t&k-henkilöstön palkkausmenoista, tutkimukselle jyvitetyistä muista käyttömenoista ja tutkimusinvestoinneista. Palkkausmenot laskettiin tutkimustyövuodelle henkilöstöryhmän ja yliopiston keskimääräisen palkkamenon mukaan. Laskettuihin palkkamenoihin lisättiin lomakorvaukset, sosiaaliturvamaksut ja eläkemaksut. Tiedot saatiin Elinkeinoelämän keskusliiton tiedonkeruusta. Muun kuin tutkimushenkilöstön palkkamenon tutkimusosuus laskettiin osaksi muita käyttömenoja. Jyvityksen laskentaperuste oli tutkimuspalkkojen suhde yliopiston kokonaispalkkakustannuksiin. Tutkimuspalkkoihin laskettiin myös maksetut palkanluonteiset apurahat. Tilakustannuksista, palvelujen ostoista ja muista käyttömenoista laskettiin niin ikään osuus tutkimukselle.
Yliopistolliset keskussairaalatTiedot kerätään kokonaistutkimuksena sähköisellä lomakkeella kultakin keskussairaalalta.
AmmattikorkeakoulutTiedot kerätään kokonaistutkimuksena sähköisellä lomakkeella kustakin ammattikorkeakoulusta.
3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Tilaston laadinnassa noudatetaan OECD:n suosituksia ja EU:n säädöksiä. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan rajaaminen jää kuitenkin kyselyn vastaajalle annettujen ohjeiden ja määritelmien perusteella, mikä saattaa aiheuttaa mittausvirhettä. Otantavirhe ja alipeitto sen sijaan voidaan olettaa pieneksi. Tilasto on kokonaistutkimus muiden paitsi alle 100 työntekijän yritysten osalta. Yrityssektorin t&k-paneeliasetelmasta seuraa, että tilaston peitto t&k-toiminnan volyymin suhteen voidaan arvioida hyväksi.
4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tilasto ilmestyy vuosittain. Julkistamisajankohta on tilastovuotta seuraava lokakuu (t+10), EU:n komission regulaation vähimmäisvaatimus on t+18. Samalla julkaistaan tiedonkeruuvuotta koskeva arvio t&k-menojen loppusummasta yrityksissä, julkisella sektorilla ja korkeakoulusektorilla. Yritysten ja julkisen sektorin arviot perustuvat vastaajien ilmoitukseen kuluvan vuoden suunnitelluista t&k-menoista. Korkeakoulusektorin osalta arvio perustuu myös valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitukseen pohjautuviin laskelmiin.
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
Tilaston tiedot julkaistaan kokonaisuudessaan Tilastokeskuksen internet-sivuilla, jossa on saatavilla myös pdf-muotoinen sähköinen julkaisu. Tilastotiedote julkistetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Internet-sivuilla julkaistavat muu materiaali toteutetaan suomeksi.
Tiedot julkaistaan myös valtion viranomaisten yhteisessä Research.fi-tiedeportaalissa, jossa on tietoja myös ruotsiksi. Erillisselvityksiä tuotetaan asiakkaiden tilauksesta.
6. Tilastojen vertailukelpoisuus
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tilastoa on laadittu vuodesta 1971 lähtien. Kokonaistasolla sekä pääsektoreiden (yritykset, korkeakoulut, julkinen sektori) loppusummien osalta vertailukelpoisuus aikasarjassa on verraten hyvä. Yrityssektorilla toimialoittaista vertailua vaikeuttavat toimialaluokituksen muutokset. Karkealla toimialatasolla aikasarja on kuitenkin melko vertailukelpoinen vuodesta 1985 alkaen. Korkeakoulusektori laajeni vuonna 1997 yliopistollisilla keskussairaaloilla ja vuonna 1999 ammattikorkeakouluilla. Kuntia on otettu julkisella sektorilla mukaan tilastovuodesta 2007 alkaen. Tilastokeskuksen tiedonkeruun osalta yliopistojen tiedot olivat osin puutteellisia ja perusrahoituksen työvuositietoja jouduttiin arvioimaan muutamilla yliopistoilla. Tilastomenetelmän muutos vuoden 2011 tietoja koskien vaikuttaa tietojen vertailukelpoisuuteen.
T&k-tilastot OECD:n ja EU:n jäsenmaissa ovat verraten hyvin vertailukelpoisia.
7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tilasto kuvaa t&k-toiminnan menoja; Tilastokeskuksen tuottama tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa puolestaan kuvaa julkista t&k-rahoitusta. T&k-menotilastossa (toteuma) oleva julkinen rahoitus ei välttämättä ole sama kuin rahoitustilaston julkinen t&k-rahoitus (aikomukset). T&k-toiminnan perusmääritelmä on molemmissa tilastoissa sama.
1) Sektoriluokitus 2000. Käsikirjoja 5, Tilastokeskus.
Lähde: Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2011, Tilastokeskus
Lisätietoja: Tero Luhtala 09 1734 3327, Marianne Kaplas 09 1734 3421, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds
Päivitetty 31.10.2012
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tutkimus- ja kehittämistoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6206. 2011,
Laatuseloste: Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2011
. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tkke/2011/tkke_2011_2012-10-31_laa_001_fi.html